19.10.2014 Loimaa Bisonsin nappasi ensimmäisen voittonsa VTB-liigassa, kun Loimaan ”Biisoniveräjässä” kotijoukkue laidunsi valkovenäläistä Tsmoki-Minskiä loppunumeroin 102-79 (51-35). Ottelu oli tasainen ensimmäisen vartin, mutta Bisons päätti toisen neljänneksen juoksemalla 18-5 ja pitivät vieraat kaksinumeroisessa takaa-ajoasemassa loppusummeriin asti.

Antto Nikkarinen ja Bisons nappasivat ensimmäisen voittonsa VTB-liigassa.

Matti Nuutinen oli jälleen tehokas loimaalaisille tehden 11 pistettä. Kuvat: Kai Kilappa.
Vauhdikkaan ja pisterikkaan avausneljänneksen jälkeen toinen neljännes oli huomattavasti vähäkorisempi. Ensimmäisen viiden minuutin aikana kummatkin joukkueet saivat aikaan vain 9 pistettä yhteensä.
Valkovenäläiset olivat kolmen pisteen päässä, kun Bisons sai vauhdin päälle ja juoksi 7-0 kasvattaen johtonsa kymmeneen pisteeseen. Nopeat hyökkäykset ja erinomainen puolustus johdatti loimaalaiset 51-35-johtoon puoliaikaan mennessä.
Bisons jatkoi pistetehtailua puoliajan jälkeen ja vieraat pääsivätkin parhaimmillaan vain 12 pisteen päähän.
Bisonsin tehokaksikon muodosti Will Harris (22/5) ja muutamalla upealla donkilla ”Biisoniveräjää” huudattanut Travis Nelson (20/8).
Kauaksi taakse tehoissa eivät jääneet tupla-tuplan kerännyt Ian Hummer (14/10), Antto Nikkarinen (13/0) ja Matti Nuutinen (11/5).
Bisonsin emoseura Loimaan Korikonkarit täytti sunnuntaina päivälleen 50 vuotta perustamiskirjansa allekirjoittamisesta. Tapahtuman kruunasi suomalaiseurojen historian ensimmäinen VTB-liigavoitto.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten I divisioonan kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät täydellä kierroksella eli neljällä ottelulla. Runkosarjan ykkönen Espoo Basket Team II lähtee matkaan selvänä suosikkina.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
BC Nokia pääsi juhlistamaan 17-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta hurjan 874 hengen kotiyleisön edessä AGCO Power Arenalla. Nokia voitti kolmannessa finaaliottelussa Ura Basketin 81-57 (43-30).
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
17-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestari ratkesi tänään Espoonlahden urheiluhallilla, jossa HNMKY juhli kultaa voittamalla EBT:n kolmannessa finaaliottelussa 51-56 (23-26).