11.12.2013 20:15 Loimaan Bisonsin Eurocupin vierasvoittotili aukesi tärkeimmässä mahdollisessa paikassa, kun latautunut biisonilauma talloi väkivahvan Spartakin jalkoihinsa Pietarissa pistein 77–88 (45–43). Bisons säästi parhaat tehonsa päätösneljännekselle, jonka kuluessa loimaalaispuolustus pakotti pietarilaiset toistuviin pallonmenetyksiin johtaen vapauttaviin koreihin toisessa päässä.
Mikko Koiviston Bisonsin jatkohaaveet Eurocupissa elävät.
Bisons kohtaa ensi viikolla kotifaniensa edessä Panioniosin. Kuvat: Tytti Nuoramo.
Bisons osoitti ratkaisuhetkien juonen venäläisyleisölle kiskomalla neljännen jakson ensimmäisen kaksiminuuttisen nimiinsä 6-0 pakotettuaan Spartakin kahteen perättäiseen pallonmenetykseen.
Sama tahti jatkui myös seuraavilla minuuteilla, kun Bisons sai Spartakin hyökkäyksen hetki hetkeltä pahemmin solmuun riistoillaan ja blokeillaan. Spartakin tähtipelaajien alkaessa osoittaa hermoilun merkkejä pitivät Bisonsin syömähampaat päät kylmänä vieraiden pysytellessä itsepäisesti parin heiton johtoasemassa.
Loimaalaisvoitto hautui lopullisesti runsaat kaksi minuuttia ennen ottelun loppua, kun Frank Robinson ja John Williamson kasvattivat Bisons-johdon ensiksi kymmeneen pisteeseen ja pirteästi pelannut Mikko Koivisto lisäsi johtoa entisestään kolmoskaaren takaa. Bisonsin Eurocup-alkulohkourakan neljäs voitto kirjattiin pöytäkirjaan pistein 77–88 (45–43).
– Tiesimme pelaavamme selkä seinää vasten ja se näkyi meistä positiivisella tavalla. Muistutin viimeisellä aikalisällämme, että meidän täytyy pelata kuin huomista ei olisi. Taistelimme neljän, viiden viime minuutin ajan jokaisesta irtopallosta henkemme edestä. Tämä tuntuu todella hyvältä, Bisonsin käskyttäjä Greg Gibson kiitteli.
Spartak hallitsi ottelua avauspuoliskolla sentterinsä Jared Homanin onnistumisilla – Homan rekisteröi 19 pistettä jo taukoon mennessä. Tauolla Bisons muutti palloscreenipuolustustaan, ja loimaalaisten puolustuspään muutokset sekä parantunut intensiteetti poikivat lopulta avausvoiton.
– Emme toteuttaneet pelisuunnitelmaamme kovinkaan hyvin avauspuoliskolla ja meidän piti ilman muuta saada Homan pysäytettyä. Pelaajat pystyivät soveltamaan tauolla vaatimiani muutoksia aika lailla lennosta ja jotkin pelaajamme tekivät ratkaisuhetkillä todella kovia koreja, Gibson lausui kehaisten erityisesti John Williamsonin (24/9/3 syöttöä) ja Mikko Koiviston (13/5/5 syöttöä) panosta loppuhetkillä.
Bisons päättää Eurocupin alkusarjaurakkansa ensi viikolla Vantaan Energia Areenalla kreikkalaista Panioniosia vastaan.
Edetäkseen Eurocupin 32 parhaan joukkoon Bisons kaipaa myös hieman arpaonnea, sillä jos serbialainen KK Radnicki Kragujevac päihittää kotonaan Neptunas Klaipedan, on Besiktasin haettava tänään vierasvoitto Panioniosista.
Jos Besiktas ja Radnicki voittavat illan ottelunsa, Bisonsin on päihitettävä kreikkalaiset kotonaan 13 pisteellä lunastaakseen jatkopaikan.
– Tämän illan aiomme nautiskella ensimmäisestä vierasvoitostamme. Ensi viikolla annamme kaikkemme, oli tilanne mikä hyvänsä, Gibson linjasi.
Bisons: John Williamson 24/9/3 riistoa, Frank Robinson 17/5, Mikko Koivisto 13/5/5 syöttöä, Tuukka Kotti 12/3/4 syöttöä, Billy Keys 9/4/9 syöttöä, Matti Nuutinen 5/0, Antto Nikkarinen 4/3, Ralph Sampson 4/0, Ville Mäkäläinen 0/0, Carl Lindbom, Ilpo Pehkonen.
Spartak: Jared Homan 23/11, Steven Burtt 20/0/7 syöttöä, Artem Jakovenko 12/5.
Suomen miesten universiadijoukkue kohtasi sunnuntain myöhäisillan ottelussa kisaisännän ja suuren ennakkosuosikin Saksan, joka jyräsi parhaimmillaan 26 pisteen johtoon avauspuoliskolla. Tauolla kopista saapui sisuuntunut Suomi, joka kuroi toisella puoliskolla eron kymmeneen, mutta joutui taipumaan 68–79 (28–50).
Naisten universiadijoukkue sai alkulohkonsa päätökseen Saksassa pidettävissä kesäuniversiadeissa, kun Suomi voitti Intian 35-117. Suomi eteni näin puolivälieriin, joissa vastaan tulee ylihuomenna Yhdysvallat.
Suomen miesten joukkue käänsi varovaisen alun lopulta selkeäksi voitoksi universiadien alkusarjan avausottelussa Chileä vastaan lauantaina illansuussa. Kerran irti päästyään Suomi painoi kaasua ja jyräsi vakuuttavaan 95–51 (46–30) -voittoon.
Suomalainen koripalloyhteisö on vastaanottanut suru-uutisen. Vantaalaisen koripallon isähahmoihin lukeutuva ja Pussihukissa merkittävän osan elämäntyöstään tehnyt John Simon (1943-2025) on poissa.
Suomen naisten universiadimaajoukkue pelasi alkulohkonsa toisen ottelun Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavissa kesäuniversiadeissa. Suomi keräsi ensimmäisellä puoliajalla noin kymmenen pisteen johdon, jota se onnistui suojelemaan loppulukemiin 66-54 (40-30) asti.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Naisten universiadijoukkue aloitti Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavat kesäuniversiadit 2025 voitolla, kun Argentiina kaatui koko joukkueen mainiossa esityksessä 101-40 (49-17). Suomi kohtaa seuraavaksi huomenna klo 13:00 Tshekin.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
Naisten universiadijoukkue aloittaa urakkansa Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavissa kesäuniversiadeissa perjantaina. Suomi kohtaa alkulohkonsa ensimmäisessä pelissä Argentiinan, jonka lisäksi alkulohkossa ovat myös Tshekki ja Intia.