30.9.2016 BC Nokia ja try-outilla syyskuun loppuun ollut Papa Dia ovat sopineet jatkosopimuksesta, joka kattaa Korisliiga-kauden 2016-17. 208-senttinen Dia vakuutti valmennusjohdon nousujohteisen pelaamisen ja harjoittelun lisäksi persoonallaan.

Senegalista kotoisin oleva Papa Dia, 29, siirtyi Yhdysvaltoihin pelaamaan jo lukioikäisenä ja valmistui Southern Methodist Universitystä kauden 2010-11 päätteeksi. Dian tie vei yliopistosta Euroliiga-organisaatioon, kun KK Zagreb nappasi lupaavan sentterin riveihinsä. Kaudeksi 2012/2013 Dia teki sopimuksen liettualaisen KK Šiauliain kanssa, mutta ei kyennyt pelaamaan kautta loppuun asti joukkueessa loukkaantumisen takia. Hän on pelannut urallaan myös Espanjassa, Italiassa ja Kosovossa.
– Liettuassa Papa loukkasi selkänsä pahasti ja sen jälkeen ura on ollut laskusuunnassa. Hän saapui meille elokuun puolessa välissä lyhyelle try-outille, jota jatkettiin ensin syyskuun loppuun ja nyt alkavaksi kaudeksi, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen kertoo.
– Esitykset sekä treeneissä että peleissä ovat olleet nousujohteisia. Hänen koripallohistoriansa itsessään kertoo jo, että kuinka kova jätkä on kyseessä ja hiljalleen vanha alkaa löytymään.
BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuomisen mukaan Näädät lähtee kauteen viidellä ulkomaalaisvahvistuksella.
– Pelaajakehityksen kannalta on tärkeää, että treeneissä pelaajat pääsevät pelaamaan omilla pelipaikoillaan. Dia mahdollistaa sen, että esimerkiksi Eldar Skamo ja Ville Haapoja pääsevät pelaamaan harjoituksissa luontaisilla pelipaikoillaan.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.