13.6.2024 14:22 Viimeiset kaksi kautta Alvar Peltoniemi on viettänyt yliopistokoripallon parissa Augustassa ja Fresnossa.

Alvar Peltoniemi lähti USA:han divarimestaruuskauden 2021-22 jälkeen oltuaan yksi joukkueen kantavista voimista yllätysnousussa Korisliigaan. Nyt kaksi vuotta kokeneempana, laituri palaa Honkaan ottamaan paikkansa ensimmäistä kertaa korisliigatasolla.
- Viime kaudet olivat opettavaisia monella tavalla. Pääsin näkemään kaksi täysin erilaista jengiä, pelitapaa ja valmentajaa. Vietettyäni nämä kaksi vuotta jenkeissä, tuntui että sain nähdä ja kokea sen mitä halusin, nyt oli aika palata Suomeen ja Honkaan. Seura on tuttu ja olin auttamassa joukkuetta jo kerran itse nousemaan Korisliigaan ja nyt kun joukkue nousi takaisin liigaan tuntui hyvältä mahdollisuudelta tulla ensimmäiseen omaan korisliigakauteen tutussa ja hyväksi todetussa ympäristössä. Toivottavasti pystyn auttamaan Honkaa myös pysymään liigassa, Peltoniemi kertoo seuran tiedotteessa.
- Tulen kentälle kypsempänä sekä fyysisesti vahvempana ja nopeampana. Vahva puolustustaito on entisestään kasvanut oman pelityylini perustaksi, mutta kehitystä on tullut myös hyökkäyspäässä heittäjänä sekä pallon kanssa pelaamisessa, Peltoniemi jatkaa.
Päävalmentaja Aapo Heinonen luottaa Peltoniemen monipuolisuuteen:
- On hienoa saada Allu takaisin Honkaan. Hän oli todella tärkeä palanen kahden vuoden takaisessa nousussa ja vuodet jenkeissä ovat kehittäneet miestä vain lisää. Äärimmäinen kilpailullisuus yhdistettynä ulottuvuuteen ja urheilullisuuteen tekevät hänestä loistavan vaihtoehdon useammallekin pelipaikalle.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.