Aleksi Akpaso BC Nokian paitaan tammikuussa

11.11.2016 192-senttinen Aleksi Akpaso, 24, liittyy BC Nokian vahvuuteen tammikuusta lähtien 1+1-mallisella sopimuksella. Akpaso liittyy joukkueeseen vasta tammikuussa henkilökohtaisista syistä.

Aleksi Akpaso liittyy BC Nokian vahvuuteen tammikuussa. Kuva: Erkki Hautaviita

Pantterit-kasvatti Akpaso on pelannut viimeiset viisi kautta Korisliigaa. Uransa Suomen pääsarjatasolla hän aloitti Kouvoissa, joissa hän viihtyi kaksi kautta. Tämän jälkeen tie on vienyt kahden KTP-vuoden jälkeen Kauhajoelle, jossa hän viimeisteli edelliskaudella Karhulle keskimäärin 2,0 pistettä ja 0,8 levypalloa ottelua kohden. Nuorisomaaotteluita häneltä löytyy tililtään 23 kappaletta.

– Aleksin siviilityö loppuu ensi tiistaina ja hän tulee päivä sen jälkeen treenaamaan meidän kanssa kahdeksi viikoksi. Sen jälkeen hän lähtee isänsä kanssa Nigeriaan, josta hän palaa tammikuun puolessa välissä ja liittyy kunnolla rinkiin, BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuominen avaa sopimuksen taustoja.

Niko Mattilan ja Ville Haapojan loukkaantumisten sekä Kwame Alexanderin irtisanomisen jälkeen uuden pelaajan hankkiminen kokoonpanoon oli urheilutoimenjohtaja Tuomisen mukaan ajankohtaista. Pelkästään harjoituspelaajaksi Akpasoa ei silti ole hankittu.

– Molemmin puolin on sellainen tahtotila, että yhteistyötä jatketaan vielä tämän kauden jälkeen. Aleksi on ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä kaivataan eli atleettinen ja hyvä puolustuspäässä, Tuominen kertoo.

BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen ei peittele tyytyväisyyttään uudesta sopimuksesta.

– Tutustuin Aleksiin kesällä 2012 nuorten maajoukkueessa. Siitä asti olen toivonut, että hän vielä joskus pelaisi valmentamassani joukkueessa ja nyt tuo toive vihdoin toteutuu. Valitettavasti yhteistyö pääsee täydellä teholla käyntiin vasta tammikuussa, mutta olen erittäin tyytyväinen, että Nokia tarttui tilaisuuteen silti ja uskon että Aleksi tulee olemaan meille arvokas pelaaja jo tällä kaudella, Rantanen kommentoi.

Akpaso esitellään kotiyleisölle keskiviikkona 16.11., kun BC Nokia kohtaa kotikentällään Tampereen Pyrinnön.

Lisätiedot: BC Nokian tiedote

Asiat

 
14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

5.3.2026 09:36 Korisliiga

Aapo Heinonen jatkaa Hongan miesten päävalmentajana

Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

Näytä lisää vastaavia