28.4.2009 Suomen maajoukkuesentteri Aki Ulanderin Sundsvall Dragons siirtyi Ruotsin liigan finaalisarjassa 3-2-johtoon, kun joukkue varasti kotiedun toiselta ”suomalaissikermältä” Solna Vikingsilta tuloksella 70-87.
Mestaruus on katkolla Dragonsille torstai-iltana, jolloin Pekka Salmisen valmentama ja Juha Stenin tähdittämä Solna matkustaa Sundsvalliin.
Sundsvall ratkaisi viidennen finaalin toisen puoliajan hyvällä rynnistyksellä. Etenkin päätösneljännes oli Dragons-juhlaa. Sundsvall vei viimeisen kymmenminuuttisen nimiinsä 36-21.
- Meiltä puuttui energiaa neljännellä jaksolla. Seuraavassa pelissä meidän on kierrätettävä enemmän pelaajia, kommentoi Pekka Salminen Ruotsin tietotoimiston TT:n haastattelussa.
Dragonsin peli sai ryhtiä, kun mystisen virustaudin aiheuttamista sydänvaivoista kärsinyt Srdan Subotic teki paluun tositoimiin. Subotic upotti pelinjohtonsa ohella 26 peliminuutissaan 17 pistettä ja antoi viisi koriin johtanutta syöttöä. Alex Wesby heitti voittajille 21 ja Liam Rush 18 pistettä.
Puolustuspään eksperttinä tunnettu Aki Ulander uurasti viidennessä finaalissa 23 minuuttia, joiden aikana syntyi kolme pistettä. Lisäksi 208-senttinen Ulander kauhoi kuusi levypalloa.
Vuoden puolustuspelaajaksi Ruotsin liigassa valittu Juha Sten joutui virhevaikeuksiin ja hänen peliaikansa rajoittui 23 minuuttiin. Sten ennätti tehdä ennen virhetilinsä täyttymistä seitsemän pistettä.
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
Olivier Nkamhoua palasi maajoukkuetauolta tehokkaana ja siivitti Varesen tärkeään voittoon pudotuspelitaistelua ajatellen. Lassi Nikkarinen tehoili tupla-tuplan Tshekissä ja Perttu Blomgren ylsi ennätyspisteisiinsä Bundesliigassa.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.
Susiladiesin pelaajat olivat vahvassa vireessä Euroopan kentillä viime viikolla. Awak Kuier ja Anniina Äijänen merkkauttivat tupla-tuplat ja myös Helmi Tulonen sekä Lilli Onnela kävivät lähellä.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Awak Kuier oli johdattamassa Galatasarayta kiinni Euroliigan välieräpaikkaan. Iloisia uutisia kuultiin myös Saksasta, kun Elina Koskimies teki paluun kentille.