27.1.2010 Korisliigassa jaetulla neljännellä sijalla majaileva Lappeenrannan NMKY on löytänyt korvaajan loukkaantuneelle Matthew Gibsonille. Lappeenrantalaisten uusi takamies on suomalaiselle koripalloväelle ennestään tuttu Akeem Scott.
Korihaissa, Pussihukissa ja Hongassa aiemmin pelannut Akeem Scott (kuvassa) korvaa LrNMKY-miehistössä loukkaantuneen Matthew Gibsonin.
Scott palkittiin liigafinaalien MVP-palkinnolla keväällä 2008. Kuvat: Matti Koskinen & Francois Pethuis.
26-vuotias 186-senttinen Scott saapuu Lappeenrantaan loppuviikosta ja esiintynee lappeenrantalaisyleisölle kotijoukkueen paidassa ensi kertaa maanantain (1.2.) tv-ottelussa. URHOtv:ltä suorana lähetyksenä nähtävässä pelissä LrNMKY saa vieraakseen Salon Vilppaan.
Scott saapui ensi kertaa Suomeen Uudenkaupungin Korihaihin kaudelle 2006-07. Seuraavan kauden hän aloitti I divisioonan Pussihukissa, mutta siirtyi kesken kauden sarjaporrasta ylemmäs, Espoon Honkaan. Kevään ratkaisupeleissä Scott oli avainroolissa Hongan edetessä aina mestaruuteen saakka. Scott palkittiin liigafinaalien arvokkaimpana pelaajana hänen upotettua muun muassa ratkaisevassa viidennessä finaalissa peräti 36 pistettä.
Akeem Scott jatkoi Hongan riveissä myös kauden 2008-09. Runkosarjassa High Pointin yliopistossa korisoppejaan ammentanut ”taskuraketti” tehtaili 17,0 pistettä, napsi 4,1 levypalloa, antoi 2,2 koriin johtanutta syöttöä ja riisti pelivälineen vastustajalta 2,5 kertaa ottelua kohden.
- Scott tuo meille juuri niitä asioita, joita etsimme. Aggressiivinen vauhtikone sopii varmasti tämän kauden hyökkäyspeliimme. Lisäksi Akeem haistelee puolustuspäässä Gibsonin tavoin paljon riistoja, kertoo Lappeenrannan luotsi Jarmo Laitinen seuran nettisivuilla.
Kuluvalla kaudella Scott piipahti latvialaisen Ventpilsin vahvuudessa pelaten kaksi Latvian ja yhden Baltian liigan ottelun.
Scottin korvaama Gibson loukkaantui viime perjantaina. Korisliigan riistotilaston kärkipaikalla olevan Gibsonin kyynärluu murtui kahdesta kohtaa, jonka lisäksi hänen ranteensa murtui. Gibsonin kausi päättyi rytäkän myötä leikkauspöydälle.
LrNMKY pelaa seuraavan kerran Korisliigaa lauantaina, jolloin se matkaa Kouvojen vieraaksi Kouvolaan.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.