Ahosen Borås jyräsi 19 pisteen takaa 16. perättäiseen voittoon

27.12.2013 Ray Ailuksen valmentama Solna Vikings näytti katkaisevan Roope Ahosen edustaman Borås Basketin voittoputken Ruotsin Basketliganissa perjantai-iltana, mutta liigajohtaja esitti jälleen huiman nousun kiipeämällä 19 pisteen takaa 90–93 (53–44)-voittoon. Voitto oli Boråsille uskomattomasti jo 16. perättäinen.

Roope Ahosen Borås venyi 19 pisteen takaa 16. perättäiseen voittoon. Kuva: Francois Perthuis.

Solna Vikings johti ottelua parhaimmillaan 19 pisteellä heti neljännen jakson alussa numeroissa 76–57 ja vielä neljä minuuttia ennen loppua turvallisesti 86–76, kun vierasjoukkueen ”kieltäydy häviämästä”-periaate alkoi käydä jälleen ilmeiseksi.


Roope Ahonen kavensi kolmosellaan eron seitsemään pisteeseen (86–79), ja seuraavien minuuttien aikana James Miller jr.:n ja Michael Palmin onnistumiset toivat vieraat jo pisteen päähän (88–87). Borås siirtyi johtoon Christopher McKnightin kakkosella kaksi minuuttia ennen loppua, ja Ahosen onnistuneet vapaaheitot kasvattivat vierasjohdon kolmeen.

 

Solnan Mats Levin kavensi eron pisteeseen ja kotijoukkue sai pallonriiston jälkeen mahdollisuuden heittää johtokorin, mutta McKnightin pallonriisto johti Michael Palmin donkkiin ja Mats Levinin viime hetken kolmosyritys osui rautoihin vapauttaen Boråsin voitonjuhliin.

 

Borås vei ottelun neljännen jakson hulppeasti 36–16.

 

Roope Ahonen keräsi Boråsille 29 minuutissa 10 pistettä, kuusi syöttöä ja neljä levypalloa. Ahonen jakoi kuusi korisyöttöään ottelun avauspuoliskolla sekä upotti kaikki pisteensä pelin jälkipuoliskolla. Vieraiden tykit olivat James Miller jr (21/10/7 syöttöä) ja Brandon McKnight (24/13).

 

Ray Ailuksen valmentaman Vikingsin paras oli Stavros Toutziarakis (24/8).

 

Ottelutilastot: Solna – Borås
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia