Aaron Haynes Pyrbasketin kolmas vahvistus

31.8.2004 Tamperelainen Pyrbasket on hankkinut SM-miehistöönsä sille harvinaiset taustat omaavan vahvistuksen. Pyrbasketin ulkomaalaisosaston täydentää nimittäin Aaron Haynes, joka tulee Suomeen lähes suoraan yliopiston penkiltä.

Pyrbasket on vuosien saatossa tullut tutuksi siitä, että se on päävalmentaja Jarmo Laitisen johdolla valinnut Eurooppaa ja maailmaa jo ennestään nähneitä pelureita.  

Täysin keltanokka ei Hayneskään sentään ammattilaiskentillä ole. Boise Statesta viime keväänä valmistuttuaan 201-senttinen ja 85-kiloinen laituri pelasi kesällä USBL-liigassa. Joukkueenaan Haynesilla oli Florence, jonka väreissä hän teki kahdeksassa ottelussa 13,4 pistettä ja poimi 7,4 levypalloa. Joukkuekaverinaan Haynesilla oli mm. Namika Lahden kokoonpanoon ensi kaudeksi kiinnitetty Marion Woodson.  

Yliopistosarjojen ykköstasolla (NCAA) pelaavassa Boise Statessa Haynes oli viime kaudella joukkueensa luottomies. Hän oli aloituksessa kaikissa 33 pelissä. Haynes takoi 14,8 pistettä ottelua kohden, joka oli joukkueen paras noteeraus. Lisäksi hän napsi 6,1 levyriä, antoi 1,7 syöttöä ja riisti 1,03 kertaa. Kauden päätteeksi Haynes valittiin Western Athletic –konferenssin tähdistöviisikkoon.  

Pyrbasketin muut ulkomaalaisvahvistukset ovat amerikkalainen Lamont Turner ja Liettuan passilla liikkuva Vejas Anya. Ulkomaalaispelureiden lisäksi uutena kasvona Pyrbasketin ensi kauden joukkueeseen on liittynyt Sami Kajander, joka on saanut opiskelupaikan Tampereelta. 189-senttinen ja 21-vuotias Kajander pelasi viime kaudella kasvattajaseuransa Äänekosken Huiman SM-miehistössä.  



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

Näytä lisää vastaavia