18.5.2021 10:46 18-vuotias Aarni Korkiatupa siirtyy Kouvoihin HBA-Märskystä, jonka riveissä laiturin tontilla viihtyvä Korkiatupa pelasi kolmen kauden ajan I divisioona A:ta.
Aarni Korkiatupa on tuttu kasvo nuorisomaajoukkueista. Kuva: Ville Vuorinen
Korkiatupa oli päättyneellä kaudella yksi HBA:n avainpelaajista, kun hän summasi kauden keskiarvoikseen 14,2 pistettä, 4 levypalloa ja 2,1 koriin johtanutta syöttöä.
- Odotan tulevalta kaudelta joukkueen menestystä, sekä kehittymistä pelaajana ja persoonana mahdollisimman paljon. Yritän viedä omaa kehittymistä uudelle tasolle uudenlaisessa ympäristössä. Tavoitteeni koripallossa on tulevaisuudessa päästä pelaamaan Euroopan isoille kentille, mutta sen eteen on vielä paljon töitä tehtävänä, Korkiatupa avaa Kouvojen tiedotteessa.
Rekolan Urheilijoiden kasvatti on pelannut 53 nuorten maaottelua 8,2 pisteen keskiarvolla.
- Aarni on nuori ja urheilullinen pelaaja, jolla tulevaisuuden tavoitteena on ammattilaisuus. HBA:ssa on tehty hyvää työtä fyysisen harjoittelun ja intensiteetin kanssa, siitä kiitos heille. Meidän tehtävä on viedä Aarnia seuraavalle tasolle henkilökohtaisissa tekniikoissa ja joukkuetaktiikoissa. Hän on jo nyt valmis pelaamaan minuutteja Korisliigassa, mikä tuo loistavan kilpailutilanteen peliajasta kakkos- ja kolmospaikalle, päävalmentaja Jyri Lehtonen taustoittaa.
Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2021–22: Tuomas Hirvonen, Oscar Storgård, Henri Permanto, Joel Mäntynen, Ilmari Toikkanen, Teemu Kristeri, Aapeli Syrjämäki, Daniel Rantapaju ja Aarni Korkiatupa.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.