16-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voitokkaasti

15.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen kesän urakka B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa päättyi 71-53 (42-28)-voittoon Portugalista. Loukkaantumisista kärsinyt joukkue nappasi voitollaan kisojen yhdeksännen sijan.

Joonas Lehtoranta aloitti kisat tunnustellen, mutta pelasi huikeita otteluita viimeisissä peleissä.

Juuso Kauppinen laittoi itsensä likoon korin alla isompia pelaajia vastaan.

Päävalmentaja Tammivaaran mukaan Niko Mattila oli yksi lahjakkaimmista koskaan valmentamistaan puolustuspelaajista.

Johnny Laakkonen palasi hyvin parketeille kärsittyään kisojen alussa loukkaantumisista. Kuvat: Francois Perthuis.

Lauantain Englanti-ottelun tapaan Suomi lähti kaatamaan Portugalia aseinaan aggressiivinen joukkuepuolustus ja korkea keskittymistaso. Joukkue onnistui pelitaktiikassaan täydellisesti ja ratkaisi ottelun käytännössä jo kolmannella jaksolla, jonka jälkeen tilanne oli 55-34.

- Toinen perättäinen onnistunut peli. Tasaisen alun jälkeen taktiikkamme alkoi purra ja varmistimme voiton kolmannella jaksolla. Puolustus toimi juuri niin kuin pitikin, summasi päätöspelin 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ari Tammivaara.

Suomen onnistumiset Portugalia vastaan jakautuivat tasaisesti useamman pelaajan kesken, mutta tilastojen valossa Joonas Lehtoranta (17/9), Timka Jaakkola (11/1) ja Juuso Kauppinen (10/7) muodostivat sinivalkoisen iskunyrkin.

Loukkaantumisia ja ristiinpeluuta

Tammivaara piti kisoissa saavutettua yhdeksättä sijaa hyvänä lopputuloksena olosuhteet huomioon ottaen. Suomen mahdollisuudet A-divisioonanousuun kariutuivat käytännössä jo kisojen alkulohkossa kärsittyihin perättäistappioihin, jonka jälkeen joukkue voitti kuudesta jäljellä olevasta ottelustaan viisi.

- Joukkueelle iso hatunnosto siitä, että kahden alkulohkotappion jälkeen haimme yhdeksännen sijan, joka oli meille korkein mahdollinen sijoitus. Vahvistimme pelikonseptiamme jatkuvasti ja kehityimme pelillisesti kisojen aikana, totesi Tammivaara.

Suomen kisastarttia heikensivät loukkaantumiset. 1994 syntyneiden ikäluokan lahjakkaimpiin pelaajiin kuuluva Iikka Mäki oli koko kesän sivussa, jonka lisäksi joukkueen sentterit Johnny Laakkonen ja Mika Nuolivirta puuttuivat kokoonpanosta alkulohkon avausottelussa Hollantia vastaan ja pelasivat puolikuntoisina Unkaria vastaan. Turnauksen edetessä joukkueen isosta päästä puuttui myös loukkaantunut Ville Hänninen.

- Lahjakkuutensa puolesta tällä ikäluokalla olisi ollut mahdollisuus selvitä parhaille kisasijoituksille, mutta silloin kaiken on mentävä optimaalisesti, arvioi Tammivaara.

- Kisojen ylivoimaisesti paras joukkue on Tshekki, jonka lisäksi Ukraina on vaikea joukkue isolla paikkapuolustuksellaan, mutta näitä maita seurasi kymmenkunta maata, jotka olisivat voineet pelata noususta. Ristiinpelaamisten ja pienten marginaalien vuoksi esimerkiksi hyvällä joukkueella kisoihin lähtenyt Viro jäi 16. sijalle.

Tammivaara nosti joukkueensa ratkaisijoista esille KTP:n Joonas Lehtorannan (12,6 pistettä, 4,9 levypalloa/ottelu), ToPo:n Juuso Kauppisen (12,9 pistettä, 6,9 levypalloa/ottelu) sekä Pyrinnön Niko Mattilan (11,6 pistettä, 3,3 riistoa, 3,0 levypalloa/ottelu).

- Lehtoranta aloitti kisat jähmeästi, mutta oli viimeisessä kolmessa ottelussa uskomattoman hyvä. Niko Mattila on lahjakkaimpia koskaan valmentamiani puolustuspelaajia, ja Juuso Kauppinen puolestaan joukkueen iso sydän, joka uhrasi kroppaansa pienenä miehenä korin alla senttereiden loukkaannuttua, Tammivaara kehui.

Kisajoukkueesta 1994 syntyneet Lehtoranta, Laakkonen, Nuolivirta, Kauppinen, Mattila, Severi Liljeberg, Joni Herrala, Teemu Sulonen, Timka Jaakkola ja Topias Suortti siirtyvät ensi kesäksi alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonajoukkueen harjoitusrinkiin. 1995 syntyneet Ville Hänninen ja Oskar Michelsen edustavat yhä tulevana kesänä alle 16-vuotiaita poikia.

Suomi - Portugali 71-53 (21-12, 42-28, 55-34), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu, Tallinna (Viro) 15.8.2010

Suomi: Joonas Lehtoranta 17/9, Timka Jaakkola 11/1, Juuso Kauppinen 10/7, Niko Mattila 9/2/5 riistoa, Johnny Laakkonen 8/5, Teemu Sulonen 7/3, Oskar Michelsen 3/5, Severi Liljeberg 2/2, Mika Nuolivirta 2/2, Joni Herrala 2/0/3 syöttöä, Topias Suortti 0/2, Ville Hänninen.

Portugali: Joao Gallina 15/4/3 riistoa, Guilherme Maia 12/8, Joao Grosso 11/9/4 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia