16-vuotiaat pojat nappasivat kovan päänahan kaatamalla Kreikan

26.8.2014 16-vuotiaiden poikien maajoukkue otti kolmannen perättäisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa Latviassa, kun tällä kertaa suomalaisten uhriksi joutui Kreikka loppunumeroin 52-46 (23-21). Sijoista 9.-12. taistelevan Suomi kohtaa seuraavaksi toiselle kierrokselle päässeistä joukkueista huonoimmin sijoittuneimman.

Edon Maxhuni ja 16-vuotiaat pojat voittivat Kreikan EM-kisoissa. Kuva: Oma Design.


Kreikka yritti jäädyttää pelitempon ja sumputtaa korinalustan päätösneljänneksellä, mikä toimi viimeisen kympin ensimmäiset seitsemän minuuttia ja Kreikka johti peliä 39-46.

Suomen Eero Innamaa (10/1) ja Teemu Knihtinen (9/6) saivat kuitenkin muutaman helpon korin ja Edon Maxhuni (15/3/3 syöttöä) rankaisi kaaren takaa kahdesti, minkä avulla Suomi nappasi voiton ja kaunisti lopputuloksen vapaaheittoviivalta.

- Upea puolustuspeli. Tämä taisi olla meidän osalta koko maajoukkuevuoden paras puolustuspeli, joka tuli kaikenlisäksi todella kovaa kansainvälistä koripallomaata vastaan, päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.

- Erityismaininnan pelaajista ansaitsee Teemu Knihtinen, joka paikkasi puolustusenergiallansa ja ratkaisuhetkien hyökkäyspelillään kuumeista Vili Nymania.

Voiton pääarkkitehdit olivat kuitenkin takamieskaksikko Maxhuni ja Severi Kaukiainen (12/5/3 syöttöä), jotka terrierimäisen puolustuksensa lisäksi ajoivat saumaan ja syöttivät toisilleen vapaita kaukoheittoja laadukkaasti.


Suomi – Kreikka 52-46 (7-12, 23-21, 32-34), 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, A-divisioonan EM-kisat, Riika (LAT), 26.8.2014


Suomi: Edon Maxhuni 15/3/3 syöttöä, Severi Kaukiainen 12/5/3 syöttöä, Eero Innamaa 10/1, Teemu Knihtinen 9/6, Akseli Rikka 6/2, Elias Valtonen 0/9, Robert Bärlund 0/7, Hannes Pöllä 0/2, Hannes Koskinen 0/2, Joona Airenne 0/0, Vili Nyman, Anton Vialen

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia