16-vuotiaat pojat aloittivat jatkosarjan voitolla Belgiasta

11.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti ottelunsa B-divisioonan EM-kisojen alemmassa jatkosarjassa 68-61 (36-24)-voitolla Belgiasta. Suomi johti ottelua parhaimmillaan 19 pisteellä, mutta Belgia kävi Suomen säikähdykseksi kahden pisteen päässä vielä ottelun loppuhetkillä.

Joonas Lehtorannan hermot olivat rautaa Belgia-ottelun loppuhetkillä. Kuva: Tuomas Venhola.

Suomen peli rullasi Belgiaa vastaan lähes kolmen täyden jakson kuin unelma. Vapaat miehet liikkuvat, pallo siirtyi pelaajalta toiselle, levypallot tarttuivat käsiin ja heitot upposivat läheltä ja kaukaa. Suomi johti ottelua päätösjakson alussa vielä 56-37, jonka jälkeen sinivalkoisille oli käydä vanhanaikaisesti.

- Pelasimme kolmen jakson ajan erinomaista koripalloa. Tuntuu siltä, että sen jälkeen kaverit tuudittautuivat siihen, että tämä matsi on jo voitettu, mietti 16-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Mikko Larkas.

Belgia kävi aggressiivisesti Suomen päälle puolustuksessa ja alkoi ajaa hyökkäyspäässä härkämäisesti korille. Belgia kiipesi kaksi minuuttia ennen ottelun loppua kahden pisteen päähän, 63-61, mutta Suomen pelastajaksi ilmoittautui KTP:n Joonas Lehtoranta (13/3).

- Kun Belgia alkoi prässätä, Joonaksella oli hermoja pitää pallo hallussa ja hankkiutua vapaaheittoviivalle. Lisäksi Oskar Michelseniltä (0/4) tuli tärkeä blokki loppuhetkillä Belgian päästessä iholle, Larkas kiitteli.

Lehtorannan lisäksi Suomen tehokkaimmat oli ikitehokkaat Juuso Kauppinen (16/5/4 syöttöä), Niko Mattila (10/3/3 syöttöä) sekä Joni Herrala (10/3/3 riistoa). Suomi pelaa seuraavan jatkosarjan ottelunsa torstaina Luxemburgia vastaan.

Belgia - Suomi 61-68 (11-18, 24-36, 35-50), alle 16-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, alempaa jatkosarjaa, Tallinna (Viro) 11.8.2010

Suomi:

Belgia:

Lisätietoja: Ottelutilastot
Stijn Stevens 15/7/3 syöttöä.
Juuso Kauppinen 16/5/4 syöttöä, Joonas Lehtoranta 13/3, Niko Mattila 10/3/3 syöttöä, Joni Herrala 10/3/3 riistoa, Severi Liljeberg 8/0/3 syöttöä, Teemu Sulonen 7/2, Timka Jaakkola 2/2, Johnny Laakkonen 2/2, Oskar Michelsen 0/4, Mika Nuolivirta 0/2, Topias Suortti 0/1, Ville Hänninen.
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia