29.11.2008 Suomen Koripalloliiton hallitus hyväksyi lauantaina pitämässä kokouksessaan liiton uudeksi jäsenseuraksi PuHu Juniorit ry:n. Samalla liittohallitus myönsi seuran hakemuksesta ehdollisia sarjapaikkoja joukkueille, jotka aloittivat pelikauden toimintansa päättäneen Pussihukat PuHu ry:n nimissä.
Pussihukat ry ilmoitti kuluvalla viikolla lopettavansa aikuisten edustusjoukkueiden toiminnan ja luopuvansa pakoistaan naisten SM-sarjassa ja miesten I divisioonassa. Lisäksi Pussihukat kertoi pyrkivänsä varmistamaan laajan juniorityönsä jatkumisen.
Edustusjoukkueidensa lisäksi Pussihukilla oli joukkueet naisten I divisioonassa, A-poikien SM-sarjassa, B-poikien ja B-tyttöjen I divisioonissa sekä 26 juniorijoukkuetta ja kuusi aikuisten harrastejoukkuetta Koripalloliiton eteläisen alueen sarjoissa.
Kuluvalla viikolla perustettu PuHu Juniorit ry anoi Koripalloliiton hallitukselta kaikkien em. 36 sarjapaikan siirtoa sen nimiin. Liittohallitus myönsi paikat ehdollisina. Joukkue- ja niihin liittyvien pelaajasiirtojen ehtona on joukkuekohtaisten siirtokorvausten sekä Pussihukat ry:n liitolle rästissä olevien laskujen suorittaminen 5.12.2008 mennessä.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.
Suomen Koripalloliitto on ottanut tilastopalvelussaan (www.basket.fi) käyttöön jääkiekon parista tutun plusmiinus-tilaston. Plusmiinus-tilasto kuvastaa ottelutuloksen kehittymistä pelaajan ollessa kentällä.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.
Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!
Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.
Suomen Koripalloliiton hallitus on hyväksynyt nuorten SM-sarjojen uudistusesityksen. Tulevalla pelikaudella 2007-08 A- ja B-nuorten SM-sarjoihin selviytyy kuhunkin kymmenen joukkuetta, jonka lisäksi pelataan kymmenen joukkueen I divisioonat. Sarjojen peliformaatteja on lisäksi selkiytetty ja ottelumääriä lisätty.
Nuorten SM-sarjojen pelitavat ja –aikataulut kaudelle 2003-04 on hyväksytty. Suurimmat muutokset kokivat A- ja B-nuorten SM-sarjat, joissa pelaa tulevalla kaudella entistä enemmän joukkueita kokonaan uudistetulla formaatilla. Nuorten SM-sarjoihin ja valtakunnallisiin I divisiooniin tulee ilmoittautua 1.8.2003 mennessä.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.
Kilpailujaos on tehnyt 15.1.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.1.2021 asti.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.
Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin, nuorten valtakunnallisiin karsintoihin ja senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Uutisesta löytyy kaikkien näiden sarjojen viimeiset ilmoittautumispäivämäärät. Ilmoitathan joukkueen vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 15.8.2014. Samalla on julkaistu nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri 2014-15.
Koripallon A- ja B-nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. SM-sarjoihin tarjolla olleisiin 40 sarjapaikkaan tarrasi 29 eri seuraa 19 eri kaupungista ympäri Suomen. B-nuorten SM-sarjat käynnistyvät sunnuntaina 7.10. ja A-nuorten SM-sarjat puolestaan lauantaina 13.10. Samoina päivinä käynnistyvät ikäluokkien valtakunnalliset I divisioonat.
Koripallon A-, B- ja C-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelitavat säilyvät ennallaan pelikaudella 2011-12, päätti Koripalloliiton hallitus. A- ja B-nuorten SM-sarjoissa syksyllä 2011 pelattavien karsintojen perusteella pelataan kymmenen joukkueen SM-sarjat ja kymmenen joukkueen I divisioonat, kuten aiempinakin pelikausina. SM-runkosarjan neljä parasta mittelevät SM-mitaleista.