26.11.2021 12:22 Koronapassi vaaditaan kaikilta ottelutapahtumaan saapuvilta katsojilta. Taustalla on Valtioneuvoston äskettäinen päätös liittyen uusiin ravintolarajoituksiin. Koronapassin myötä Espoo Metro Areenan ravintolat pysyvät auki tapahtuman ajan ja kaikille osallistujille pystytään tarjoamaan entistäkin terveysturvallisempi tapahtuma.
Susijengin ja Kroatian välinen MM-karsintaottelu käynnistyy sunnuntaina 28.11. kello 19.00. Sisäänpääsyn ruuhkautumisen vähentämiseksi, ovet tapahtumaan avataan jo kaksi tuntia ennen tapahtuman alkua kello 17.00.
Koripalloliitto suosittelee, että katsojat saapuisivat otteluun hyvissä ajoin välttääkseen mahdolliset ruuhkat tarkistuspisteillä. Otteluun saapuvia varoitetaan varautumaan mahdollisiin ruuhkiin sisääntulossa.
Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:
Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella.
Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.
Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.
Susijengin rakastetun hengenluojan Sasu Salinin, 30, tarinan kertova kirja ”Sasu – Kolmen pisteen heittoja” ilmestyy syyskuussa 2022. Taneli Tuokon kirjoittaman kirjan julkaisee Johnny Kniga.
Palkinto myönnettiin suomalaisen koripallokulttuurin levittämisen eteen tehdystä, poikkeuksellisen merkittävästä ja uraauurtavasta työstä, joka on lisännyt lajin julkisuutta ja julkisuuskuvan rakentamista. Jatkossa palkinto tunnetaan Pentti Salmi -palkintona.
Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out -koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2025 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Helsingissä järjestetyt vuoden 2017 EM-kisat olivat kaikilla mittareilla jättimenestys ja ikimuistoinen kokemus.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.
Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
MM-kisapaikasta Kiinaan kynsin ja hampain taisteleva Susijengi on saamassa helmikuun kotiotteluun jälleen täyden tuen kotiyleisöltä. Espoo Metro Areenan katsomopaikat 21. helmikuuta pelattavaan Ranska-otteluun on loppuun varattu jo reilut kaksi kuukautta ennen ottelua.
Suomen Koripalloliiton isännöimä EM-kisojen alkulohko Helsingissä sijoittui toiseksi kansainvälisessä tapahtuma-alan BEA World -kilpailussa. Palkinto ojennettin perjantaina Portugalissa Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskarille.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on jatkossakin näkyvästi mukana koko susiperheen polulla.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.
Susijengi päättää MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen kotiottelulla Islantia vastaan. Hartwall Arenalla pelattavan ottelun lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja alakatsomoihin on jäljellä enää hajapaikkoja.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.
Susijengi aloittaa uuden jahdin marraskuussa, kun vuoden 2019 MM-karsinnat käynnistyvät. Suomi–Tshekki-ottelun VIP-paketit ovat nyt myynnissä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Uutuuskirja Yrjövuori. The Finn, urheilutähtien luottomies kertoo fysiikkavalmentaja Marko Yrjövuoren tarinan.