Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

16.2.2018 Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

- Vähän yllätyin valinnasta kuullessani, mutta innolla odotan ensi viikon leiriä, hymyilee 68 nuorten maaottelua urallaan pelannut Elias Valtonen.

- Vielä en osaa sanoa omista odotuksistani sen enempää. Teen parhaani tulevalla leirityksellä sopeutuakseni porukkaan mahdollisimman hyvin.

Ensi kesäkuussa 19 vuotta täyttävä Valtonen on ikäluokkaa, joka on saanut teini-ikänsä ja juniorivuosiensa ajan saanut todistaa lähietäisyydeltä Susijengin 2010-luvun arvokisahuumaa.

- Minut valittiin Susijengin pelaajien kasvatti- ja edustusseuroista vuonna 2013 Slovenian Ljubljanaan tapaamaan maajoukkuepelaajia suurlähetystöön ja katsomaan pelit Sloveniaa ja Espanjaa vastaan. Siitä on kuljettu pitkä matka tähän päivään, tunnelmoi Valtonen, joka pääsee nyt testaamaan taitojaan Slovenian kisojen pelaajista mm. Shawn Huffin ja Tuukka Kotin kanssa.

Susijengin kuopuksen aseman ottava Valtonen liittyy myös harvaan teini-ikäisinä maajoukkueeseen nousseiden pelaajien luokkaan. Viimeiset kolme samaan luokkaan noussutta pelaajaa ovat Lauri Markkanen, Sasu Salin ja Petteri Koponen.

- Onhan se suuri kunnia ja kovia äijiä kaikki! Hieno juttu, että näinkin nuorena saa madollisuuden näyttää ja mitata osaamista seuraavalla tasolla.

Pienestä teollisuuskylästä kohti pitkää ammattilaisuraa

Valtosen kotipaikkakunta Eura on vajaan 12 000 asukkaan metalli- ja selluteollisuuden ympärille rakentunut kunta eteläisessä Satakunnassa. Valtonen pelasi ensimmäiset vuotensa koripalloa paikallisessa Euran Veivissä, mutta myös kaudella 2012-13 liigaseura Bisonsin emoseura Loimaan Korikonkareiden junioreissa.

Vuosien 2013-15 aikana Valtonen päätti peruskoulunsa Eurassa ja pelasi Uudenkaupungin Korihaiden edustus- ja juniorijoukkueissa. Korisliiga-debyyttinsä Valtonen teki vasta 14-vuotiaana kaudella 2013-14 ja rekisteröi seuraavalla kaudella divarissa Korihaille 3,9 pistettä ja 1,8 levypalloa ottelua kohden.

Kesällä 2015 Valtonen siirtyi Helsinkiin Mäkelänrinteen Urheilulukioon ja HBA-Märskyyn. Valtonen on kolmen HBA-Märsky-kautensa aikana ollut joukkueensa kantavia voimia ja pelaa paraikaa tilastojen valossa parasta kauttaan joukkueessa.

Valtonen on kuulunut vuodesta 2014 asti nuorten maajoukkueiden vakiokasvoihin lahjakkaassa ja laajassa 1999 syntyneiden ikäluokassa. Valtonen on vetänyt urallaan sinivalkopaidan ylleen 68 nuorisomaaottelussa ja takonut niissä 11,3 pistettä ottelua kohden. 

Kesällä 2015 Valtonen tykitti 19,1 pistettä per peli 16-vuotiaiden poikien sijoittuessa EM-kisoissa kuudennelle sijalle. Vuotta myöhemmin 17-vuotiaiden poikien MM-kisoissa Valtonen oli 14,1 pisteellään Suomen paras pistemies.

Nuorisomaajoukkue-esiintymistensä ansiosta Valtonen on edustanut Suomea mm. Jordan Brand Classic- ja Basketball Without Borders -leireillä.

Syksyllä 2018 Valtonen siirtyy Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han Arizona Staten riveihin. Bobby Hurleyn valmentama Arizona State on kivikovassa Pac-12-konferenssissa paraikaa seitsemännellä sijalla ja on voittanut kauden 24 ottelustaan 18. 

Osta liput Suomi–Bulgaria-otteluun >>
http://www.lippu.fi/susijengi

Lue myös:
Susijengi helmikuun MM-karsintaikkunaan tutuin kasvoin, Elias Valtonen debytoi maajoukkueessa (16.2.2018) 

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa” (3.2.2018)

#EveryGameMatters: Matkalla Kiinan MM-kisoihin jokaisella pelillä on merkitystä (2.2.2018)

MM-karsintojen panokset kovenevat helmikuussa (2.2.2018)

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

Näytä lisää vastaavia