Salon Vilpas vahvistuu ”La Bomba” Koivistolla

27.9.2016 Ensi viikon Korisliigan avaukseen valmistautuva Salon Vilpas on solminut mieluisan pelaajasopimuksen. Susijengin rotaation vakiokasvoihin jo vuosia kuulunut Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 29, on solminut salolaisjoukkueen kanssa yhden kauden sopimuksen vuoden loppuun asti voimassa olevalla ulkomaanpykälällä.

Susijengi-veteraani Mikko Koivisto rustasi sopimuksen Salon Vilppaan kanssa.

Koivisto voitti kaksi Suomen mestaruutta Bisonsissa. Kuvat: Ville Vuorinen & Tytti Nuoramo.

Kovan luokan kaukoheittäjänä tunnettu 194-senttinen Koivisto on kuuden pelaamansa Korisliiga-kauden aikana upottanut kolmosensa 40,6% tarkkuudella.

Viime kaudella Koivisto pelasi 15 liigaottelua sekä tukun VTB-liigan pelejä ennen seuran joutumista talousvaikeuksiin. Loppukaudeksi Koivisto siirtyi Kauhajoen Karhun paitaan 12 ottelun ajaksi. Viime kauden keskiarvoikseen heittävä takamies viimeisteli 6,8 pistettä, 2,0 levypalloa ja 1,8 syöttöä 22,3 minuutissa ottelua kohden (kolmoset 39,8%).

- Mikko tuo joukkueeseen monta erittäin tärkeätä asiaa. Hän on voittaja ja kokenut maajoukkuepelaaja. Hän on liigan parhaita heittäjiä – ellei paras. Hän on erittäin älykäs pelaaja molemmissa päissä kenttää ja lisäksi erinomainen persoona joukkueessa. On hienoa saada hänet mukaan jengiin, iloitsee Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo.

Koivisto debytoi Vilpas-paidassa perjantaina, kun salolaiset kohtaavat viimeisessä harjoitusottelussaan Seagullsin Töölön Kisahallissa. Vilppaan liiga-avaus on vuorossa ensi viikon keskiviikkona, jolloin Salohalliin saapuu kotkalainen KTP-Basket.

College-kentiltä Susijengiin ja Suomen mestariksi

Pussihukkien kasvatti pelasi Suomen valtakunnallisia aikuisten sarjoja ensimmäistä kertaa kaudella 2003-04, jolloin hän edusti Rekolan Urheilijoita miesten I divisioonassa. Koivisto pussitti 19 ottelussa 11,8 pistettä ottelua kohden.

Pelattuaan kaksi kautta high school -koripalloa USA:ssa Koivisto siirtyi yliopistoliiga NCAA:n UNC Greensboro Spartansiin neljäksi kaudeksi. Koulunsa historian kaikkien aikojen parhaiden heittäjien joukkoon noussut Koivisto pussitti parhaalla kaudellaan 12,4 pistettä ottelua kohden.

Suomeen Koivisto palasi kaudeksi 2010-11, jolloin hän nakutteli liigadebyytissään ToPolle 11,9 pistettä ottelua kohden. Syksyllä Koivisto siirtyi loimaalaisen liigatulokas Bisonsin paitaan. Kahden ja puolen Loimaalla vietetyn kauden aikana Koivisto juhli kahdesti Suomen mestaruutta sekä pelasi Bisonsin kanssa Eurocupia menestyksekkäästi syksyllä 2013.

Keväällä 2014 Koivisto siirtyi juuri ennen siirtorajan umpeutumista Turkin liigan Gaziantepiin. Gaziantep juhli EuroChallengen kolmatta sijaa ja päätyi Turkin liigan runkosarjassa yhdeksänneksi. Koivisto urakoi Turkissa 4,7 pistettä ja EuroChallengessa 6,2 pistettä ottelua kohden.

Kaudeksi 2014-15 Koivisto siirtyi Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersiin. Koivisto viimeisteli loukkaantumisten leimaamalla kaudella Saksassa 5,5 pistettä ja EuroChallengessa 2,7 pistettä ottelua kohden. Viime kauden Koivisto jakoi Bisonsin ja Kauhajoen Karhun kesken.

Koivisto pelasi nuorten maajoukkueurallaan 80 ottelua ennen nousuaan miesten maajoukkuerinkiin. Koivisto debytoi Susijengissä kesällä 2008 ja on edustanut Suomea vuosien 2011, 2013 ja 2015 EM-lopputurnauksessa sekä vuoden 2015 MM-lopputurnauksessa.

Koivisto on pelannut Susijengissä vuosien 2008-16 aikana 113 ottelua ja pussittanut niissä 555 pistettä.

Lisätietoja: Mikko Koivisto
Lisätietoja: Vilppaan tiedote
 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

6.2.2018 12:40 Pääjuttu

Susijengi-veteraani Mikko Koivisto jatkaa Salon Vilppaassa

Susijengin kanssa viidet kansainväliset arvokisat käynyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 30, jatkaa Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaassa. 194-senttinen, aiemmin urallaan mm. Loimaa Bisonsia ja Frankfurt Skylinersiä edustaneen tarkkakätisen Koiviston sopimus Vilppaan kanssa on yksivuotinen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

20.12.2017 09:10 Pääjuttu

Teemu Rannikko jatkaa Vilppaassa kaudella 2018-19

Joensuulaisesta Kataja Basketista viime kesänä Saloon siirtynyt pitkäaikainen Susijengi-pelinrakentaja Teemu Rannikko, 37, jatkaa Vilppaassa myös kaudella 2018-19. Valmennuspuolella Vilpas on solminut jatkosopimuksen apuvalmentaja Juuso Konttisen kanssa.

17.12.2017 13:45 Pääjuttu

Konkari Juho Nenonen jatkosopimukseen Vilppaan kanssa

Kolmen kauden ajan Salohallia hurmannut Susijengi-laituri ja Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 30, allekirjoitti lauantaina jatkosopimuksen Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaan kanssa. 202-senttinen kolmospyssy ja ikitaistelija nähdään Salossa myös kaudella 2018-19.

13.12.2017 Pääjuttu

Juho Nenoselle vuoden URAteko-tunnustuspalkinto

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.

2.12.2017 14:30 Pääjuttu

Carl Lindbom palaa Helsinki Seagullsiin

Suomalaisyleisöä viime syyskesän EM-kotikisoissa villinnyt Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, palaa Suomeen ja Helsinki Seagullsiin. Lindbomin ja Seagullsin välinen sopimus kattaa joulukuun. 206-senttinen Susijengi-laituri aloitti kauden Liettuan Juventus Utenosissa, jonka kanssa solmittu sopimus purettiin yhteisymmärryksessä kaksi viikkoa sitten.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

13.7.2017 10:20 Pääjuttu

Susijengin teräsmies Tuukka Kotti Helsinki Seagullsin leipiin

Saksan Pro A -liigan Crailsheim Merlinsissä viime kaudella pelannut Susijengin korinaluspuolustuksen lukko Tuukka Kotti, 36, palaa Korisliigaan. 205-senttinen FoKoPon kasvatti ja pelattujen miesten A-maaotteluiden listan ykkönen liittyy Seagulls-vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. Lisäksi Seagulls on vahvistanut valmennusjohtoaan Jussi Immosella.

8.3.2017 Haastattelu

Tiina Sten ja Ville Kaunisto valittiin FIBA:n Time Out -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

27.7.2016 11:50 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen kaksivuotisella sopimuksella USK Prahaan

Viime keväänä Suomen mestaruutta Kouvojen kanssa juhlinut ja Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana palkittu Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 21, on allekirjoittanut sopimuksen Tshekin liigan USK Prahan kanssa. Toista kesäänsä Susijengiä edustavan 207-senttisen Madsenin sopimus on kaksivuotinen.

Juho Nenonen palaa Argentiinan pääsarjaan

Susijengin tämän kesän miehitykseen nimetty Juho Nenonen, 28, jatkaa uraansa Argentiinassa. Loppukevään Argentiinan pääsarjassa Club de Regatas Corrientesin riveissä pelannut Nenonen siirtyy ensi kaudeksi Ciclista Olimpico de La Bandan mustavalkoiseen peliasuun.

6.7.2016 17:15 Pääjuttu

Jukka Toijalasta Koripalloliiton valmennuksen johtaja

Suomen Koripalloliitto on nimennyt Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan ja viime vuodet Kataja Basketia Korisliigassa valmentaneen Jukka Toijalan, 44, Koripalloliiton valmennuksen johtajaksi. Toijala ottaa vastuulleen koripallon maajoukkuetoiminnan kehittämisen tiiviissä yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston valmennuskeskuksen kanssa.

Antti Kanervo siirtyy ranskalaisseura Roanneen

Susijengin heittäjä-ässä Antti Kanervo, 27, siirtyy tulevaksi kaudeksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun 192-senttinen takamies on tehnyt sopimuksen ranskalaisen Roannen kanssa. Viimeiset kaksi kautta Kauhajoen Karhussa viihtyneen Kanervon uusi seura Roanne pelaa Ranskan Pro B:tä tavoitteenaan nousta takaisin Pro A:han.

27.3.2016 Pääjuttu

Petri Virtasen pitkä pelaajaura päättyy tähän kauteen

Joensuulaisen Kataja Basketin takamiesikoni ja Susijengin historian kaikkien aikojen huippuihin lukeutuva Säynätsalon Riennon kasvatti Petri Virtanen, 35, lyö pelitossut naulaan loppusuoralleen kääntyneen kauden päätteeksi. 183-senttinen Virtanen debytoi Korisliigassa jo kaudella 2000/01.

Näytä lisää vastaavia