Radio Rock ja Susijengi yhteistyöhön

26.6.2014 Kovassa nosteessa oleva Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi ja Suomen suosituin rock-kanava Radio Rock ovat allekirjoittaneet monivuotisen yhteistyösopimuksen.

Susijengi ja Radio Rock ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen.

Molempien sopimusosapuolien toiminnassa on asennetta - tekemisen meininkiä. Kuvassa Susijengi-kapteeni Hanno Möttölä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Radio Rock on Suomen koripallomaajoukkueen virallinen radiokumppani. Sopimus kattaa lähivuosien tärkeimmistä arvokisoista elokuussa Bilbaossa järjestettävät MM-kisat, joissa Suomi on ensimmäistä kertaa mukana, sekä ensi vuoden EM-kisat.

Susijengi on ollut urheilullisessa nousukiidossa jo useamman vuoden ajan ja viimeisen vuoden aikana joukkueen ympärille on kasvanut fani-ilmiö. MM-kisoihin Suomesta on lähdössä Espanjaan huimat 7000 Susijengi-fania.

- Rockin porukka lähestyi meitä ja ehdotti alun perin yhteistyötä katukoristapahtuman tiimoilta. Nopeasti huomasimme ajatustemme pelaavan yhteen, ja yhteistyön mittasuhteet laajenivat reippaasti alkuperäisestä. Sekä Susijengin että Rockin toiminnassa on tekemisen meininkiä. Uskomme Susijengin saavan juuri oikeanlaista buustia Radio Rockin avulla, ja varmasti myös uusia koripallosta kiinnostuneita faneja, kertoo Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén

Koripallo kuuluu vahvasti Radio Rockin taajuuksilla – ja Radio Rock näkyy muun muassa Susijengin peliasuissa ja ottelutapahtumissa. Radio Rockin rooliin yhteistyökumppanina kuuluu vahvan kanavalla toteutetun sisältö- ja promootioyhteistyön lisäksi myös tehdä ja tuottaa sisältöä Suomessa järjestettäviin koripallomaaottelutapahtumiin.

- Radio Rockilla on maan uskollisimmat ja vannoutuneimmat kuulijat, joten on upeaa päästä nostamaan tällä jengillä maajoukkuekoripalloilua koko kansan tietoisuuteen omaperäisellä tyylillämme. Suomen suurin rock-kanava valjastaa mieluusti rock-asenteensa ja omistautumisensa ihailemamme Susijengin käyttöön, Radio Rockin ohjelmapäällikkö Osku Nurmi iloitsee.

Radio Rockin taajuuksilla radio-ohjelmia isännöivät muun muassa Korporaation Jussi Heikelä ja Harri Moisio sekä Jone Nikula ja Marce Rendic.

- Kotimaisia kanavalla soivia rock-artisteja on jo nyt ilmoittautunut vapaaehtoisiksi esittämään kansallislaulun Susijengin matseihin. Koko Radio Rockin toimitus puolestaan on ilmoittanut halukkuutensa lähteä kannustamaan niin sanotusti työn merkeissä Susijengiä elokuussa Bilbaoon, Nurmi naurahtaa. 

Radio Rockia kuuntelee joka viikko noin 700 000 suomalaista. Radio Rock tavoittaa viikoittain yli 34 prosenttia suomalaisista 25-44–vuotiaista miehistä. Kanavalla työskentelevät mm. Jussi Heikelä, Harri Moisio, Jone Nikula, Marce Rendic, Laura Vähähyyppä, Klaus Flaming ja Jussi 69.

Henkilöt

 

Susijengi ja 3 Step IT jatkavat menestyksekästä yhteistyötä

Susijengin ja 3 Step IT:n monivuotinen ja menestyksekäs yhteistyö jatkuu uuden sopimuksen myötä ainakin seuraavat kaksi vuotta.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

Susi-tunnuksen päivitys täydentää koripalloperheen uuden visuaalisen ilmeen

Suomen Koripalloliitto on julkaissut maajoukkueiden käyttämästä Susi-tunnuksesta päivitetyn version. Virtaviivaistettu Susi-tunnus täydentää koripallon laaja-alaisen visuaalisen ilmeen uudistuksen, jonka myötä eri sarjojen, liiton ja maajoukkueiden tunnukset muodostavat yhtenäisen tunnusperheen.

2.11.2015 18:52 Liittoa koskeva tiedote

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2017

Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2017 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Maailmanlaajuisen lajin arvoturnauksen järjestämisellä Koripalloliitto haluaa tehdä kunniaa vuonna 2017 täydet 100 vuotta täyttävälle Suomelle sekä jatkaa Suomi-koriksen menestystarinaa. Samalla Koripalloliitto hakee järjestettäväkseen 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuja 2016.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Susijengi yhteistyökumppaneineen järjestää koulun Montpellieriin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.

21.10.2014 20:08 Liittoa koskeva tiedote

Susijengi-kirja ilmestynyt – tilaa omasi!

Suomen koripallomaajoukkueen viimeisen kymmenen vuoden uskomattoman matkan esittelevä kirja ”Susijengi – Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” on ilmestynyt. Tilaa oma yksilöllinen kappaleesi nyt!

FootBalance ja Susijengi yhteistyöhön – markkinoille nimikkopohjalliset

Footbalance System Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, ja näin FootBalancesta tulee Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin virallinen yhteistyökumppani. Ammattilaispelaajat ovat käyttäneet FootBalancen yksilöllisiä pohjallisia jo pitkään. Yhteistyön tuloksena FootBalance lanseeraa ainutlaatuiset, Susijengi-grafiikalla varustetut pohjalliset.

1.8.2014 17:51 Liittoa koskeva tiedote

Suomi hakee EM-kisojen 2015 alkulohkoa

Suomen Koripalloliitto on jättänyt kansainväliselle koripalloliitolle (FIBA Europe) hakemuksen vuoden 2015 EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. FIBA Europe julkaisi perjantaina saaneensa ennätysmäärän EM-hakemuksia, kun Suomen ohella järjestelyoikeuksia hakevat Israel, Kroatia, Latvia, Puola, Ranska, Saksa ja Turkki.

Näytä lisää vastaavia