Nuorten paikalliset maajoukkueleirit käynnistyvät

2.10.2007 Viime keväänä käynnistetty nuorten maajoukkuevalmennuksen uudistus pääsee todenteolla vauhtiin syksyn aikana. Lokakuussa alkavilla paikallisilla maajoukkueleireillä leiritetään n. 160 pelaajaa ja joulukuussa alkavilla All Star -leireillä n. 120–140 pelaajaa. Yhteensä leirejä järjestetään 19 syksyn ja talven aikana yhdeksällä paikkakunnalla. HUOM! Artikkelissa olevaa aikataulua päivitetty 4.10.

Paikallisten maajoukkueleirien ja All Star –leirien avulla nuorten maajoukkuevalmennuksesta tulee Suomessa ympärivuotista ja tällä tavoin Koripalloliitto pyrkii tukemaan yhä paremmin seurojen kauden aikaista valmennusta.

Koripalloliitto järjestää paikalliset maajoukkueleirit yhteistyössä paikallisten urheiluoppilaitosten ja valmennuskeskusten sekä alueen seurojen kanssa. Leirit ovat tarkoitettu päivittäisvalmennuksen tueksi lahjakkaimmille nuorten maajoukkueikäisille pelaajille. Paikalliset olosuhteet huomioiden leireillä nähtävät ryhmät koostuvat 13-18-vuotiaista tulevaisuuden lupauksista.

- Laaja ikähaitari takaa mm. sen, että nuoret pelaajat saavat suoritusmalleja vanhemmilta pelaajilta ja vanhempia taas muistutetaan siitä että uusia haastajia vaanii joka nurkalla, aivan kuten oikeassa kilpaurheilussa pitääkin olla, toteaa nuorten maajoukkueiden päävalmentaja Ari Tammivaara.

Paikalliset maajoukkueleirit ovat yksipäiväisiä (lauantai tai sunnuntai) ja sisältävät kaksi kahden tunnin harjoitusta. Poikkeuksen tekee Helsinki, jossa leirit ovat torstai- ja perjantai- iltaisin, kaksi tuntia molempina iltoina.

Leireille kutsutaan 12–16 pelaajaa kokeneista valmentajista koottujen nimeämisryhmien sekä nykyisten maajoukkuevalmentajien suosituksesta. Myös seuravalmentajat saavat ehdottaa omia pelaajiaan mukaan leireille.

Pelaajille ja seuravalmentajille

Paikallisten maajoukkueleirien valmennuksesta vastaavat poikien puolella Ari Tammivaara ja tyttöjen puolella Harri Jokela. Kaksikon apuna toimivat eri maajoukkueiden valmentajat kuten Jukka Mantere, Ensio Helimäki, Jyrki Suhonen, Jyri Lohikoski ja Antti Koskelainen sekä nimeämisryhmän valmentajat.

Leirille kutsutaan kaikki ikäluokan seuravalmentajat kyseiseltä alueelta. Maksimoidakseen leirin annin seuravalmentajat voivat toimia myös leirien apuvalmentajina.

Yksittäinen leiri koostuu kahdesta harjoituksesta, joista toinen on tekniikkaharjoitus sisältäen harjoitteita, joita pelaajat voivat toteuttaa seuroissaan. Toinen harjoitus on peliharjoitus. Molempien harjoitusten sisällä on ominaisuusosioita sekä –testejä, joita voi toteuttaa ilman erikoisvälineitä salissa.

Paikallisten maajoukkueleirien tarkoituksena on evästää nuorten lahjakkuuksien perusasioiden harjoittelua ja kehittymistä. Samalla pelaajille tarjotaan kauden aikana mahdollisuus testata itseään alueen parhaita vastaan. Leirien avulla pyritään myös lyhentämään matkaa maajoukkue- ja seuravalmennuksen välillä.

- Koko minun alue- ja maajoukkuevalmennuksessa mukanaoloaikani on puhuttu seuravalmentajien aktivoimisesta. Välillä se on toteutunut hyvin ja välillä vähemmän hyvin. Nyt ainakin kynnys tulla seuraamaan - tai miksei toimimaan apuvalmentajana – maajoukkueleirille on ainakin mahdollisimman matala, koska leiri tulee kaikkialle Suomeen, kertoo Tammivaara.

- Toivon, että seuravalmentajat aktivoituvat mukaan sankoin joukoin, koska yhteisellä asiallahan tässä ollaan; kehittämässä pelaajia yhä paremmiksi. Tosiasia on, että se varsinainen kehitystyö tehdään aina seurassa pitkän talven aikana ja kesällä maajoukkuepelien aikana sitä sitten jalostetaan eteenpäin, Tammivaara lisää.

Osaltaan paikallisten maajoukkueleirien tarkoituksena on avittaa pelaajien jatkuvaa kartoitusta nuorten ikäluokkamaajoukkueita varten.

Kaksi aloitusleiriä 13-14-vuotiaille

Maajoukkuetoiminta alkaa nuoremmille ikäluokille kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä All Star -leireillä. Joulukuun leiri on Vierumäen urheiluopistolla ja kesäkuun leiri myöhemmin ilmoitettavalla paikkakunnalla. Leireille kutsutaan alueiden parhaat 13–14-vuotiaat pelaajat, joka kaudella 2007–08 tarkoittaa vuosina 1994 ja 1995 syntyneitä pelaajia.

Maajoukkuevalmentajat toimivat leireillä valmentajina ja leirien sisällöt perustuvat Suomen Koripalloliiton maajoukkuevalmennuksen sisältöihin painottuen henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen sekä pelaamiseen.

Leireille kutsutaan 70–80 poikapelaajaa ja 50–60 tyttöpelaajaa nimeämisryhmien ja maajoukkuevalmentajien suositusten mukaan.

All Star –leirit toimivat osana nuorten lahjakkuuksien jatkuvaa kartoitusta maajoukkuetoimintaa varten.

Yhdessä paikalliset maajoukkueleirit ja All Star –leirit korvaavat aiempina vuosina järjestetyn aluevalmennuksen. Leirit ovat vastine urheilun muuttuviin kansainvälisiin haasteisiin. Järjestelmä on ideoitu yhteistyössä valmennuksen ja koulutuksen asiantuntijoiden kanssa taustalla satojen vuosien valmennuskokemus.

- Mikään uusi ei ole syntyessään valmis, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että järjestelmä kehittyy saatavien palautteiden ja syntyneiden kokemusten avulla lahjakkaan pelaajan kokonaisvalmennukseen ainutlaatuiseksi tueksi, toteavat päävalmentajat Tammivaara ja Henrik Dettmann.

Paikallisten maajoukkueleirien aikataulut 2007-08

Pelikaudella 2007–08 paikalliset maajoukkueleirit järjestetään seuraavan aikataulun mukaisesti. Päivämäärät saattavat muuttua. HUOM! Listaa päivitetty sitten alkuperäisen julkaisun (4.10. klo 13:28), tyttöjen leiri Helsingissä 11.-12.10. on siirtynyt myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan marraskuussa.

Pvm

Kaupunki

11.-12.10.

Helsinki

(pojat)

13.10.

Kotka

(pojat)

14.10.

Lahti

(pojat)

21.10.

Kotka

(tytöt)

4.11.

Tampere

(pojat & tytöt)

4.11.

Jyväskylä

(pojat)

11.11.

Jyväskylä

(tytöt)

15.-16.11.

Helsinki

(pojat & tytöt)

18.11.

Forssa

(pojat & tytöt)

18.11.

Turku

(pojat)

25.11.

Turku

(tytöt)

2.12.

Joensuu

(pojat & tytöt)

5.-7.12.

Vierumäki

(tytöt)

7.-9.12.

Vierumäki

(pojat)

5.1.

Tampere

(pojat & tytöt)

6.1.

Kotka

(pojat & tytöt)

24.-25.1.

Helsinki

(pojat & tytöt)

27.1.

Lahti

(pojat & tytöt)

10.2.

Jyväskylä

(pojat & tytöt)

13.-14.3.

Helsinki

(pojat & tytöt)

16.3.

Forssa

(pojat & tytöt)

16.3.

Turku

(pojat)

23.3.

Turku

(tytöt)

30.3.

Oulu

(pojat & tytöt)



Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
4.4.2007 Pohjoinen alue

Ari Tammivaarasta nuorten maajoukkueiden päävalmentaja

Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt Saksasta kesällä Suomeen palaavan Ari Tammivaaran nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi. Miesten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on tuorein Koripalloliiton viimeaikaisista panostuksista nuorten valmennukseen. Tammivaara aloittaa osa-aikaisessa tehtävässään 1. heinäkuuta.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

15.11.2007 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kisojen pelipäivät ja -paikat 2008 julkaistu

Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

26.2.2007 Pohjoinen alue

Alle 15-vuotiaiden pelaajien kartoitusjärjestelmä uudistuu

Alle 15-vuotiaiden pelaajien kartoitusta maajoukkuetoimintaan on aiempina vuosina hoidettu aluevalmennuksen ja –joukkueiden avulla. Kartoitusjärjestelmä on uusittu ja uudenmallinen kartoitus käynnistyy keväällä 2007.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

30.3.2007 Pohjoinen alue

Yli 300 nuorta katsastetaan paikallisilla maajoukkueleireillä

Koripalloliitto uudisti alle 15-vuotiaiden pelaajien kartoitusjärjestelmän tälle vuodelle. Pelaajapotentiaali kartoitetaan paikallisilla maajoukkueleireillä, joista ensimmäinen järjestetään Helsingissä tulevana viikonloppuna. Kaikkiaan kutsun paikallisille maajoukkueleireille on saanut tai saa yli 300 pelaajaa.

1.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten maajoukkueiden alustavat kesäohjelmat valmiit

Uudistetussa ja tehostetussa nuorten maajoukkueiden toimintamallissa Koripalloliitto ottaa suurelta osalta vastattavakseen maajoukkuepelaajien harjoittelun maajoukkuekauden alusta lähtien aina EM-kisoihin saakka. Nuorten maajoukkueiden alustavat ohjelmarungot tulevalle kesälle ovat valmistuneet. Maajoukkuekausi käynnistyy toukokuussa.

Näytä lisää vastaavia