”Koperin ihme” käynnisti EM-kisat – Susijengi pakotti MM-hopeamitalisti Turkin parketin pintaan

4.9.2013 18:00 EM-kisojen D-lohko Slovenian Koperissa alkoi täydellisellä jättiyllätyksellä, kun Suomen Susijengi karkasi 19 pisteen johtoon hallitsevalta MM-hopeamitalisti Turkilta ja piti kiihkeillä loppuhetkillä ansiokkaasti johdon käsissään. Sasu Salinin ratkaisevan kuuden pisteen ja oikea-aikaisten puolustuspään onnistumisien myötä Susijengi jääti Turkin ja narrasi 61–55 (32–19)-avausvoiton.

Teemu Rannikon ja Mikko Koiviston kelpaa tuulettaa: MM-hopeamitalisti Turkki on tatamissa.

Sasu Salin pussitti kuusi ratkaisevaa pistettä loppuhetkillä.

Samuel Haanpään kolmoset sivaltelivat haavoja turkkilaisten selkärankoihin.

Susijengiä kannusti Koperissa voittoon yli tuhatpäinen fanilauma.

Nyt ei sovi hellittää: Petteri Koponen ja kumppanit kohtaavat seuraavaksi Ruotsin. Kuvat: Tytti Nuoramo & Ville Vuorinen.

Koperin Bonifika Areenan lehdistötiloissa näkyi koko joukko epäuskoisia ilmeitä, kun Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja pelinrakentaja Teemu Rannikko astuivat Turkki-Suomi-ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen.

 

Vaikka Susijengi on hakenut päänahkoja yhdeltä jos toiseltakin huippuluokan maalta viime vuosina – Serbia 2008, Ranska 2009, Israel 2010, Puola 2012 – Turkki-voiton kokoluokka oli vielä jotain suurempaa: yli 1000 NBA-ottelun kokemuksella pelaava MM-hopeamitalisti EM-kisojen avausottelussa.

 

– Uskon kaikkien ymmärtävän, että Suomella voi olla yksi mahdollisuus historiansa aikana kukistaa Turkki. Saimme tänään mahdollisuuden siihen ja haimme voittomme, päävalmentaja Dettmann muotoili.

 

– Saattaa olla, että tämä on maajoukkueurani isoin voitto – ainakin yksi isoimmista, ja olen ollut sentään mukana vuodesta 1997. Tällä voitolla näytimme, että voimme pelata menestyksekkäästi maailman kaikkein parhaita koripallomaita vastaan, tiivisti ajatuksensa Susijengin luottopelinrakentaja Teemu Rannikko.

 

Voiton makeutta korosti entisestään Bonifika Areenan katsomoon tiensä löytänyt tuhatpäinen suomalaisfanilauma, joka huusi, hyppi, lauloi, psyykkasi ja iloitsi yhdessä Susijengin kanssa.

 

– Fanit ansaitsevat erityiskiitoksen. Hallissa oli uskomaton tunnelma. Oli todella suuri ilo pelata, pyöritteli päätään Susijengin voimahahmoihin kuulunut Petteri Koponen.

 

Salin vapautti Susijengin hyökkäyksen

 

Susijengin sisukas susipuolustus sai Turkin isoille kolosseille sormen suuhun toisen jakson lopulla ja kolmannen jakson alulla, ja Petteri Koponen-Samuel Haanpää-Sasu Salin -troikan onnistuneet kolmoset nostivat suomalaisjohdon parhaimmillaan 19 pisteeseen (28–47).

 

Ender Arslanin pick and roll -pelit kuitenkin herättivät Turkin kolmannen jakson lopulla, ja ratkaisevalla neljänneksellä Turkin hyökkäys asettui viimein uomiinsa. Turkkilaiset liikuttivat palloa mieheltä miehelle, rankaisivat puolinopeilla hyökkäyksillä ja kavensivat suomalaisjohdon viiteen pisteeseen (52–47) viisi minuuttia ottelun loppua.

 

Sasu Salinin yhdeksästä metristä lähtenyt kolmonen antoi Susijengille lisää hengitystilaa ja Suomi pysytteli pitkään 8-10 pisteen johdosta, kunnes Turkki pakotti Suomen viime minuuteilla perättäisiin huonoihin ratkaisuihin ja nousi jo kahteen pisteeseen.

 

Viimeisessä kahdessa puolustuksessa Suomen ”pakki” oli taas tilanteen tasalla. Shawn Huff kasvatti 25 sekuntia ennen loppua Suomen johdon kolmeen pisteeseen, ja NBA-konkari Hidayet Türkoglun hyppyheiton osuttua rautoihin Tuukka Kotti tippasi pallon Sasu Salinille, jonka nopeasta hyökkäyksestä nostettu kakkonen ja bonusvapaaheitto vapauttivat Suomen riemuntuuletuksiin.

 

– Sanoimme toisillemme tauolla, että Turkki tekee vielä ison nousun, ja he veivätkin muutaman minuutin jakson 24-5. Heidän nousunsa takaisin peliin ei tullut meille yllätyksenä, Rannikko summasi 116 maaottelun kokemuksella.

 

– Sasun kova kolmonen tuli kuitenkin tärkeään saumaan ja lopussa saimme riittävästi stoppeja ja levypalloja silloin, kun tarvitsimme niitä.

 

Dettmann: ”Älykästä puolustuspelaamista”

 

Susijengin joukkuepuolustus oli lähes koko ottelun ajan tulta ja tappuraa, mutta eritoten ensimmäisellä puoliskolla: Turkki jäi vaivaiseen 19 pisteeseen ja pöytäkirjaan kirjattiin heittoprosenttien sijaan heittopromilleja.

 

Suomikaan ei ollut hyökkäyspäässä avauspuoliskolla mukavuusalueellaan, kun Koperin Bonifika Areenan uudenkankeat koriraudat ponnauttivat kaikki paitsi millintarkat heitot pois sisuksistaan.

 

Turkin NBA-troikka Türkoglu-Iljasova-Asik sai avauspuoliskolla aikaiseksi vain yhden pisteen, eikä yksikään heistä päässyt juhlimaan myöskään toisella jaksolla.

 

Erityisen vahvaa työtä puolustuspäässä teki virhevaikeuksissa ollutta Tuukka Kottia erinomaisesti paikannut Kimmo Muurinen (6/5/2 blokkia), joka tanssahteli turkkilaisjättien ympärillä balettia, tippaili levypalloja omille ja kohautti yleisöä pariin otteeseen heitontorjunnoillaan.

 

– Olimme teräviä alusta asti, pelasimme kovaa, olimme jopa hieman onnekkaita. Pelaajat toteuttivat pelisuunnitelmaamme erinomaisesti. Kautta linjan älykästä puolustuspelaamista, Dettmann suitsutti.

 

Kuten tavallista, Susijengilta nousi eturiviin monta sankaria. Salin kunnostautui viime hetkien ratkaisujensa lisäksi puolustuspään dynamona, joka uunotti Türkoglua kertaalleen sen verran pahasti, että NBA-mies puhkesi leveään hymyyn ja kävi taputtamassa Salinia hartialle.

 

Samuel Haanpää vapautti Suomen hyökkäyksen rohkeilla kolmosillaan juuri ennen taukoa, Teemu Rannikko ja Hanno Möttölä toivat parketille tuiki tärkeää kokemusta ja rauhallisuutta – ja vaikka Petteri Koposta puolustettiin sääntöjen rajamailla, Koponen piti päänsä kylmänä vaikeillakin hetkillä.

 

Ensimmäinen Bonifika Areenan yleisön lauluun nostattanut pelaaja oli kuitenkin Rannikko, jonka sanoinkuvaamattoman vaikea sokkosyöttö korille leikkaavalle Möttölälle kirvoitti kahden minuutin mittaiset ”Teemu!”-huudot suomalaisfanien suusta.

 

– Ei ollut urani ensimmäinen koriinjohtava syöttö, mutta ainahan tuntuu mukavalta tehdä jotain sellaista, joka saa yleisön syttymään. Saimme todellakin yleisöstä ylimääräistä virtaa tänään, Rannikko hymyili.

 

Koponen: ”Ruotsia ei ole varaa aliarvioida”

 

Susijengi joutuu palaamaan arkeen alta aikayksikön, sillä torstaina iltapäivällä joukkue kohtaa rakkaan paikallisvastustajansa Ruotsin, joka pelaa ensimmäisiä EM-kisojaan kymmeneen vuoteen.

 

Turkki-voiton jälkitunnelmissakaan Susijengi ei aio aliarvioida Ruotsia.

 

– Pelitapamme on todella kuluttava ja nyt meidän on ladattava akut, jotta saisimme saman energian kentälle huomenna. Ruotsia ei ole yhtään varaa aliarvioida – he ovat Turkkia liikkuvampi joukkue ja heillä on kaksi todellista huippuyksilöä, Koponen analysoi.

 

– Tämä on tärkeä voitto, josta olemme kiitollisia – mutta samalla ajatuksemme ovat jo nyt huomisessa. Vastassa on jälleen huippuluokan joukkue, vakuutti Dettmann.

 

Susijengi ja Ruotsi kohtaavat D-lohkon toisessa ottelussa torstaina 5.9. klo 15:30 Suomen aikaa.

 

Turkki – Suomi 55–61 (8-10, 19–32, 38–49), miesten maaottelu, EM-kisojen alkulohkon ottelu, Koper (Slovenia) 4.9.2013

 

Suomi: Petteri Koponen 12/9/3 syöttöä, Sasu Salin 12/4/3 syöttöä, Samuel Haanpää 9/2, Shawn Huff 8/5, Kimmo Muurinen 6/5/2 blokkia, Hanno Möttölä 6/0, Teemu Rannikko 3/2/3 syöttöä, Gerald Lee jr 3/2, Tuukka Kotti 2/5, Mikko Koivisto 0/0, Roope Ahonen 0/0, Antti Nikkilä.

 
9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

2.9.2017 23:50 Maaottelu

Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

1.9.2017 00:03 Maaottelu

EM-huuma käyntiin ennätysyleisön edessä, Susijengi sensaatiovoittoon Ranskasta

Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.

1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

23.11.2016 Maaottelu

PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

13.9.2015 Maaottelu

Susijengi taisteli Serbiaa vastaan, EM-kisat päätökseen saappaat jalassa

MM-hopeamitalisti Serbia osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Susijengille EM-kisojen pudotuspeleissä numeroin 94-81 (48-43). Susijengi taisteli kolme neljännestä tasaisesti, mutta serbialaiset repivät eron päätösneljänneksen alussa heittämällä neljä peräkkäistä kolmosta pussin pohjalle.

10.9.2015 Maaottelu

Kookas Puola jyräsi Susijengin EM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.

Näytä lisää vastaavia