Jere Linja-aho

cm / kg
Syntynyt 1970


Uutisia henkilöstä Jere Linja-aho

11.7.2012 EM-karsinnat

20-vuotiaat miehet Murphyn johdolla A-divisioonapaikan jahtiin

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue suuntaa ”amerikkalaisvahvistuksensa” Alex Murphyn tähdittämänä Bulgarian Sofiaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoihin. Pekka Salmisen valmentaman joukkueen tavoitteena on nousu A-divisioonaan, ja luottamus tavoitteen toteutumiseen on kova.

28.6.2012 Pääjuttu

20-vuotiaat miehet mittaavat iskukykyään huipputurnauksessa Serbiassa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue matkaa perjantaiksi Serbiaan ottamaan mittaa Serbiasta, Israelista ja Turkista huipputason kansainvälisestä turnauksesta. 20-vuotiaiden miesten matkassa on myös Alex Murphy, joka keskiviikkona teki historiallisen maajoukkuedebyytin kurittamalla Viroa 36 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.

20-vuotiaat miehet isännöivät PM-kisoja Tikkurilassa 19.–21. kesäkuuta

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue isännöi juhannusviikolla kansainvälisen tason huipputurnausta Vantaan Tikkurilassa. Suomen vieraaksi Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen saapuvat Ruotsi, Norja ja Tanska.

18.5.2012 Pääjuttu

20-vuotiaiden miesten maajoukkuerinki on valittu

Pelaajat Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkuerinkiin on valittu. Vuosina 1992–93 syntyneistä pelaajista koottu joukkue aloittaa yhteisharjoituksensa 4.-8.6. Tikkurilan Urheilutalolla. Korisliiga- ja ykkösdivarikentiltä tuttujen pelaajien lisäksi joukkueessa esiintyy USA:n yliopistoliiga NCAA:ta huippuyliopisto Duken paidassa pelaava Alex Murphy.

11.7.2011 12:00 Pääjuttu

Miesten maajoukkue käynnistää leirikautensa Tallinnassa

Suomen miesten maajoukkueen valmistautuminen elokuun EM-karsintoihin käynnistyy 11.–15. heinäkuuta Tallinnassa järjestettävällä leirityksellä. Kesän ensimmäiset maaottelunsa ”susijengi” pelaa 23.–26. heinäkuuta, jolloin Suomi hakee Ruotsin Sundsvallista pelattavista PM-kisoista ensimmäistä Pohjoismaiden mestaruuttaan 28 vuoteen.

29.6.2011 15:00 Pääjuttu

Miesten maajoukkueen ja universiadijoukkueen ringit julki

Suomen miesten koripallomaajoukkue jahtaa paikkaa syyskuussa Liettuassa pelattavista EM-kisoista tutulla 16 pelaajan miehityksellä. Päävalmentaja Henrik Dettmannin luotsaama maajoukkue kohtaa valmistautumisensa aikana Saksan ja pelaa PM-kilpailut. Suomen universiadijoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara on puolestaan nimennyt ryhmäänsä 18 ehdokasta.

5.6.2011 Pääjuttu

20-vuotiaiden miesten PM-kisat avaavat nuorten kotimaan maaottelukauden

Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden kotimaan maaottelukausi alkaa 6.-8. kesäkuuta, kun Espoon Honkahallissa järjestetään 20-vuotiaiden miesten neljän joukkueen PM-turnaus. Kesän 2011 aikana Suomessa pelataan kaikkiaan 15 nuorten maaottelua Espoossa, Vantaalla ja Tampereella.

Sudenpentujen valmentajat nimetty – 18-vuotiaat Bundesliiga-kaksikon opissa

Suomen Koripalloliitto on nimennyt nuorten koripallomaajoukkueiden valmennusjohdot vuodelle 2011. Nimettyjen valmentajien joukossa on jälleen alansa huippuammattilaisia, kuten paluun 20-vuotiaiden miesten peräsimeen tekevä Pekka Salminen sekä Bundesliigassa valmentavat Gordon Herbert ja Anton Mirolybov, jotka ottavat luotsattavakseen Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueet.

13.7.2010 EM-kilpailut

20-vuotiaat miehet aloittavat juniorien EM-kisaurakan

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue matkaa intensiivisen valmistautumisjakson jälkeen Itävaltaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov uskoo, että joukkueen maaottelumatkat Englantiin, Latviaan ja Puolaan ovat hitsanneet ryhmän yhteen oikeaan aikaan.

4.8.2009 Pääjuttu

Espoo Team vahvana uuteen kauteen

Naisten hallitsevan Suomen mestarin Espoo Teamin pelaajarunko SM-sarjakaudelle 2009/10 on koossa. Joukkueen avainpelaajat Niina Laaksonen ja Susanna Rinta saavat seurakseen uuden amerikkalaisvahvistuksen sekä lukuisia nuoria lupauksia.

15.7.2009 EM-kilpailut

20-vuotiaat miehet asettavat riman korkealle

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jäi viime kesänä B-divisioonan EM-kisoissa häntäpäähän, mutta tänä kesänä joukkueen ympärillä puhaltavat uudet tuulet. Päävalmentaja Anton Mirolybovilla on käsissään intensiivisen puolustuksen nimeen vannova, korintekovoimainen joukkue, joka odottaa torstaina Makedonian Skopjessa alkavia kisoja nälkäisenä.

6.7.2009 Pääjuttu

Miesten maajoukkue turnausmatkalle Portugaliin

Joukkueharjoittelukautensa viikko sitten aloittanut Suomen miesten koripallomaajoukkue suuntaa maanantaina harjoitusleirille Portugaliin. Leirin päätteeksi Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.

23.6.2009 Universiadit

Suomi isännöi Baltic Cupia Helsingin Urheilutalolla 24.-26. kesäkuuta

Suomen nuorten miesten universiadijoukkue sekä 20-vuotiaiden miesten maajoukkue valmistautuvat loppukesän koitoksiin isännöimällä kovaa kansainvälistä turnausta Helsingin Urheilutalolla 24.-26. kesäkuuta. Suomalaisjoukkueiden lisäksi turnauksessa mittaavat taitojaan Ruotsin ja Norjan 20-vuotiaiden miesten maajoukkueet.

5.6.2009 MU20

Suomen universiadijoukkueen ja alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue-ehdokkaat nimetty

Suomen miesten universiadijoukkue sekä alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittavat kesäharjoittelunsa Pasilassa 7. kesäkuuta. Universiadit pelataan Serbian Belgradissa 1.-12.7. ja 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Makedonian Skopjessa 15.-27.7.

29.8.2008 EM-karsinnat

”Serbia pelaa korista niin kuin se on tarkoitettu pelattavaksi”

Suomen koripallomaajoukkue isännöi lauantai-iltana Vantaan Energia Areenalla Serbiaa Euroopan A-divisioonan ottelussa. Suomi hakee maailmanluokan vastuksestaan karsintojen avausvoittoa. Ennakkoasetelmat ovat selvät: Suomi tarvitsee täydellisen onnistumisen järkyttääkseen vielä tappioitta olevan Serbian.

22.8.2008 EM-karsinnat

Keskittynyt Suomi lähtee puolustamaan Bulgarian kumoon

Kun Suomen koripallomaajoukkue torstaina harjoitteli, oli kaikkien kasvoilta luettavissa sama viesti: Nyt on tosi kyseessä. Suomi kohtaa Euroopan A-divisioonan avauksessaan Bulgarian lauantaina Vantaan Energia Areenalla. Kotijoukkue aikoo jatkaa siitä, mihin voitokkaassa Ranskan turnauksessa jäi.

7.8.2008 Maajoukkue

Suomi mielii voittoja kotipeleistään Ukrainaa vastaan

Reilun kahden viikon päästä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue isännöi perjantaina (8.8.) ja lauantaina (9.8.) kotiluolassaan Vantaan Energia Areenalla Ukrainaa. Suomi mielii voittoja tililleen valmistavista maaotteluistaan.

23.6.2008 Pääjuttu

Mestarit Haynes ja Rinta vahvistamaan Espoo Teamia

Naisten koripallon SM-sarjassa pelaava Espoo Basket Teamin ja Tapiolan Hongan yhteistyöjoukkue, Espoo Team, saa tulevalle kaudelle kaksi merkittävää vahvistusta. Huhtikuussa Peli-Karhuissa Suomen mestaruutta juhlineet Susanna Rinta ja Ashley Haynes liittyvät ryhmään.

17.4.2008 Naisten Korisliiga

Ilpo Rantanen Espoo Teamin ruoriin

Viime kaudella BC Nokian naisten koripallon SM-sarjajoukkuetta luotsannut Ilpo Rantanen on kiinnitetty Espoo Basket Teamin uudeksi päävalmentajaksi. Rantaselle uusi pesti tietää paluuta Espooseen.

17.7.2007 Pääjuttu

16-vuotiaat pojat kantavat haastajan viittaa EM-turnauksessa

Suomen koripallojunioreiden EM-turnaukset Euroopan B-divisioonassa saavat jatkoa tänä perjantaina, kun 16-vuotiaat pojat matkustavat Makedonian Skopjeen haastamaan isompiaan. Valmentaja Ari Tammivaaran johdolla ahkerasti harjoittellut Suomi on ottanut tavoitteekseen nousujohteisuuden ja jatkuvan kehityksen.

Näytä lisää vastaavia