Alarik Vihersola

cm / kg
Syntynyt 1939


Uutisia henkilöstä Alarik Vihersola

Korisperheelle laajasti valtion tunnustuksia

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt yhteensä 362 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Kultaisia ansioristejä myönnettiin 38, joiden joukossa oli peräti seitsemän suomalaisen koripalloperheen jäsentä Susijengin päävalmentajan Henrik Dettmannin johdolla.

12.12.2015 Haastattelu

Tuhannen liigaottelun Pekka Saros: "Jokainen on rookie joskus"

Suomalaisessa koripallossa kirjoitettiin perjantaina jälleen kerran historiaa, kun erotuomari Pekka Saros, 54, tuomitsi jo uransa 1000. Korisliiga-ottelun. Hämeenlinnassa asuva forssalaislähtöinen Saros on viheltänyt pääsarjaa yhtäjaksoisesti jo syksystä 1987.

Koripalloliitto myönsi Heikki Tuomala -palkinnon Tom Hynniselle

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala –palkinnon helsinkiläiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Tom Hynniselle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

Curt Lindbom jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana

Suomen Koripalloliiton liittokokous valitsi lauantaina Helsingissä liiton istuvan puheenjohtajan Curt Lindbomin, 66, jatkokaudelle. Valinta oli yksimielinen.

1.6.2006 Erotuomarit

Arvo H. Forsmanille Kultainen Pilli -palkinto

Kultainen Pilli matkusti tänä vuonna Rovaniemelle, kun Arvo H. Forsman palkittiin arvostetuimmalla koripalloerotuomarien jakamalla palkinnolla. Vuoden pääsarjatuomariksi valittiin Ville Koskiniemi Jyväskylästä.

Tapio Koskiselle Heikki Tuomala –palkinto

Suomen Koripalloliitto on palkinnut monia vuosia eteläisellä alueella Tikkurila-Seurassa vaikuttaneen Tapio Koskisen Heikki Tuomala -palkinnolla. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.