Tom Hynninen

180 cm / kg
Syntynyt 1932


Uutisia henkilöstä Tom Hynninen

4.10.2017 11:20 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967: Suomi-Jugoslavia (osa 7)

Siitä keskiviikosta 4.10.1967 tuli päivä, jota ei ole kaikilta osin mukava muistella. Katsomoväkivalta ja riehuminen olivat aika lailla uutta, eikä eturintamassa ole hyvä olla. Vaan kaikkeen Suomessakin pystytään, jos sikseen tulee. Mitä siis oikein tapahtui?

4.5.2013 Pohjoinen alue

Koripalloliiton valtuusto hyväksyi valmentajaluokituksen

Vantaalla kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto hyväksyi lauantaina pitämässä kokouksessaan valmentajien tarkennetut sarjakohtaiset koulutustasosäännöt ja osoitti samalla uudelleen tukensa pyrkimykselle nostaa valmennuksen vaatimustasoa lajin parissa.

Peräti 26 korisvaikuttajaa sai ministeritason tunnustusta

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt yhteensä 143 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Joukossa oli komea koripalloedustus, sillä palkituista peräti 26 oli koripallovaikuttajia.

Koripalloliitto myönsi Heikki Tuomala -palkinnon Tom Hynniselle

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala –palkinnon helsinkiläiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Tom Hynniselle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

26.12.2010 Korisliiga

ToPon 50+50-juhlaottelu Kisahallissa 28.12.

Helsinkiläisellä Torpan Pojilla tulee tällä kaudella täyteen kaksi 50-vuotisjuhlaa eli 50 vuotta ensimmäisestä Suomen mestaruudesta ja 50 kautta koripallon ylimmällä sarjatasolla. Hommaa juhlitaan tiistaina 28.12. Kisahallissa klo 16.30 alkavassa juhlaottelussa, jossa ToPon legendat ottavat mittaa nykyisistä ToPon A-pojista. Juhlaottelun jälkeen pelataan Korisliiga-ottelu ToPo-Lahti.

Vapaaheitto-patsas ja Sasu Salin ehdokkaina Suomen Urheilugaalassa

Koripalloehdokkaiden joukko tammikuun 10. Helsingissä järjestettävässä Suomen Urheilugaalassa kohosi kolmeen. Tampereen Pyrinnön (Sykähdyttävin urheiluhetki) lisäksi ehdolla ovat Munkkiniemeen kohonnut Vapaaheitto-koripallopatsas vuoden urheilutekona sekä Sasu Salin vuoden nuorena urheilijana.

29.10.2010 Pääjuttu

Koripallopatsas ”Vapaaheitto” paljastettiin Munkkiniemessä

Taiteilija Juhana Blomstedtin (1937–2010) viimeiseksi työksi jäänyt Vapaaheitto-niminen veistos näki päivänvalon perjantaina Helsingin Munkkiniemessä. Urheilu- ja erityisesti koripallokulttuuria huokuvan teoksen paljasti Helsingin liikuntajohtaja, ex-maajoukkuepelaaja ja ToPo-legenda Anssi Rauramo.