Pentti Toivonen

cm / kg
Syntynyt 1972


Uutisia henkilöstä Pentti Toivonen

31.10.2015 Pohjoinen alue

Antti Zitting jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana

Suomen Koripalloliiton jäsenseurat valitsivat lauantaina Helsingissä järjestetyssä liittokokouksessa Antti Zittingin jatkokaudelle liiton puheenjohtajana. 59-vuotiaan Zittingin valinta oli yksimielinen. Liittokokous päätti myös suuntaviivat Koripalloliiton toiminnalle seuraavalle nelivuotiskaudelle.

Koripalloliitto myönsi Heikki Tuomala -palkinnon Tom Hynniselle

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt Heikki Tuomala –palkinnon helsinkiläiselle pitkänlinjan koripallovaikuttajalle Tom Hynniselle. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

Pekka Litmasesta Koripalloliiton yhdeksäs kunniajäsen

Lauantaina Helsingissä kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on kutsunut liiton kunniajäseneksi Pekka Litmasen. Vuonna 2005 Koripalloliiton toiminnanjohtajan pallilta eläkkeelle jäänyt Litmanen on liiton yhdeksäs kunniajäsen.

8.6.2009

Heikki Tuomala -palkinto Risto Piiparille

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt vuoden 2009 Heikki Tuomala -palkinnon Risto Piiparille. Kesäkuun lopussa 62 vuotta täyttävä Piipari on pitkän koripallouransa aikana ehtinyt valmentaa niin naisten maajoukkuetta kuin miesten SM-sarjajoukkueitakin. Kuluvan vuoden aikana Piipari on toiminut aktiivisesti Koripallomuseoprojektin taustalla.

Heikki Tuomala –palkinto myönnetty Mikko Koiraselle

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt vuoden 2008 Heikki Tuomala –palkinnon Mikko Koiraselle, liiton pitkäaikaiselle sääntö- ja kurinpitoyksikön jäsenelle. Koirasen saama palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

Heikki Tuomala –palkinto hyvinkääläiselle Kari Saariselle

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt vuoden 2007 Heikki Tuomala –palkinnon hyvinkääläiselle Kari Saariselle. Heikki Tuomala -palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

Tapio Koskiselle Heikki Tuomala –palkinto

Suomen Koripalloliitto on palkinnut monia vuosia eteläisellä alueella Tikkurila-Seurassa vaikuttaneen Tapio Koskisen Heikki Tuomala -palkinnolla. Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edesauttaneen suomalaista koripalloilua. Palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus vapaaehtoistyöntekijöille.

10.11.2001 Pohjoinen alue

Antero Kekkonen jatkaa liiton puheenjohtajana

Helsingissä lauantaina 10.11. kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on valinnut yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi Antero Kekkosen, 55. Näin kotkalainen kansanedustaja jatkaa tehtävässään myös seuraavan kaksivuotiskauden.