Sofia Pelander nauttinut isosta vastuusta ja kovista peleistä

25.12.2019 09:03 Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.

Sofia Pelander rauhoittuu joulun ajan kotonaan Salossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pelander valmistui aiemmin tänä vuonna lääkäriksi ja on päässyt tällä kaudella keskittymään pelkästään koripalloon. Hän on nauttinut täysammattilaisuudesta.

- Se on ollut tosi kivaa. Olen pystynyt harjoittelemaan kaksi kertaa päivässä ja syödä sekä palautua hyvin. Se on ollut ihan luksusta ja seura on kohdellut minua hyvin ja joukkuekaverit ovat olleet mukavia, Pelander kertoo.

Pelanderin alkukausi ei ole kuitenkaan ollut täysin ilman vastoinkäymisiä. Jo muutaman päivän joukkueeseen liittymisen jälkeen hän mursi kämmenestään luun, joka piti hänet sivussa koko valmistautumiskauden. A3 on pelannut Ruotsin liigan lisäksi myös EuroCupia, joten aikaa varsinaiseen harjoitteluun on jäänyt niukasti.  

- Alkukausi on ollut rankka ja omalta kohdaltani valmistautuminen meni pieleen murtuneen käden takia. Lisäksi Uumajasta on pitkä matka peleihin ja olemme pelanneet alkukauden aikana kaksi peliä viikossa. Henkilökohtaisesti on kestänyt vähän aikaa päästä joukkueen pelaamiseen sisään, kun olin loukkaantuneena eikä ole ollut aikaa treenaamiseen.

Pelander on ollut isossa roolissa joukkueessa, vaikka loukkaantuminen häiritsikin alkukaudesta. Ruotsin liigassa peliaikaa on tullut reilun 20 minuutin keskiarvolla ja EuroCupissa Pelander ahkeroi peräti 30 minuuttia ottelua kohden.

- Toistaiseksi on tullut paljon vastuuta. Meille tuli juuri yksi pelaaja lisää ja saa nähdä miten se vaikuttaa rotaatioon. Toivottavasti keväälläkin tulee vastuuta. Kun päätin jäädä Ruotsiin, niin yksi tärkeä syy oli, että saisin vastuuta EuroCupia pelaavassa joukkueessa.

Pelander pääsi pelaamaan kovia EuroCupin pelejä. (Kuva: Ville Vuorinen)

A3:n taival EuroCupissa päättyi alkulohkoon, kun se hävisi kaikki kuusi otteluaan. Pelanderille pelaaminen Euroopan toiseksi kovimmassa kilpailussa oli kuitenkin arvokas oppi jatkon kannalta.

- Se oli minulle todella tärkeä kokemus, ja osoitin sekä itselleni että muille pystyväni pelaamaan sillä tasolla. Joukkueena olisimme voineet jonkun pelin voittaa ja hävisimme kahdesti kolmen pisteen erolla, mutta siellä oli kovia joukkueita vastassa. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta, kun pelasin seurajoukkueen kanssa kansainvälisiä pelejä. Toivottavasti ensi kaudella pääsisi joukkueeseen, jossa pääsisi myös pelaamaan vähintään EuroCupia.

Ruotsin liigaan A3 lähti hallitsevana mestarina ja on aloittanut kautensa tuloksellisesti hyvin. Se on seitsemällä voitolla ja kahdella tappiolla vahvasti mukana sarjan kärkikamppailussa, mutta Pelander löytää peliesityksistä vielä petrattavaa.

- Meille on tällä kaudella ollut tavanomaista mennä aina huonomman joukkueen tempoon mukaan. Meidän pitäisi pystyä pelaamaan omaa peliämme kaikkia joukkueita vastaan. Ruotsin liigassa erot ovat aika selkeät. Parhaat joukkueet ovat hyviä ja ammattimaisia, ja huonompiin joukkueisiin on sitten ihan selkeä ero, arvioi Pelander.

Paluu Susiladiesiin ja nimitys kapteeniksi

Pelanderilla oli loukkaantumisten takia kolmen vuoden tauko maajoukkueen EM-karsintaotteluista. Marraskuussa hän palasi kuitenkin jälleen Susiladiesin mukaan johdattaen joukkueen Portugalia ja Belgiaa vastaan.

- Oli kiva olla maajoukkueen kanssa taas pitkästä aikaa. Maajoukkueessa pelaaminen on aina kunniatehtävä. Portugali-peli oli meiltä iso pettymys ja olimme siinä ihan pihalla. Oli ikävä, että se peli meni niin. Belgiaa vastaan sitten meillä oli ihana kotiyleisö ja hyvä meininki. Siinä ottelussa taistelimme hyvin ja sisukkaasti, vaikka hävisimmekin. Toivottavasti vuoden päästä saadaan sitten tulostakin.

Pelander toimi EM-karsinnoissa Susiladiesin kapteenina. (Kuva: Ville Vuorinen)

Belgia tarjosi Susiladiesille todellisen tason mittauksen, kun vastassa oli maailman parhaisiin pelaajiin lukeutuva Emma Meesseman. Pelander piti Belgia-ottelua opettavaisena.

- Se näyttää helpolta, kun pelaaja osaa tehdä asiat hyvin. Siinä oli iso ero joukkueilla ja yksilöillä, mutta oli silti siistiä pelata heitä vastaan. Sen huomasi, että he pelasivat ihan samanlaista korista kuin mekin. Awak [Kuier] sai Meessemania vastaan korin ja and onen ja oli siistiä nähdä, että samalla tavalla ne maailman huiputkin tekevät virheitä.

Pelander toimi myös Susiladiesin kapteenina marraskuun EM-karsintaotteluissa.

- Se oli todella suuri kunnia ja menin ihan sanattomaksi, kun Pekka [Salminen] kertoi siitä. Yritin vain suoriutua parhaani mukaan ja tsempata joukkuetta. En tiedä onnistuinko siinä ja saanko jatkossakin samanlaisen mahdollisuuden, Pelander naureskelee.

Ruotsin liiga vetäytyi tauolle ennen joulua ja pelit jatkuvat A3:n osalta 15.1. Tauon Pelander viettää kotikonnuilla Salossa rentoutuen.

- Joulun aika menee kotona Salossa perheen kanssa rauhassa. Palaan Ruotsiin 2.1. ja on kiva, että ehtii vähän rentoutua ja rauhoittua, vaikka treeniohjelma onkin mukana.

Henkilöt

 
16.10.2019 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander odottaa EuroCupin kovia haasteita

Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.

2.10.2019 13:32 Susiladies

Sofia Pelanderilla uudet haasteet tutussa maassa

Neljä edelliskautta Ruotsin Basketliganin Norrköping Dolphinsissa pelannut Sofia Pelander jatkaa Ruotsissa, mutta joukkue vaihtuu ensi kaudeksi, kun hän teki sopimuksen Ruotsin mestari A3 Basket Uumajan kanssa. Tulevaan kauteen hän lähtee kovin odotuksin.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

24.3.2023 07:00 Suomalaiset ulkomailla

Reyer Venezian kiri ei riittänyt – Awak Kuierin EuroCup-taival päättyi

Awak Kuierin Reyer Venezian urakka EuroCupissa päättyi välierävaiheeseen, kun se taipui yhteistuloksella 118-134 Galatasaraylle. Ruotsissa pudotuspelien suomalaiskohtaamisessa Sofia Pelander pääsi juhlimaan avausvoittoa.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

16.3.2023 22:20 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezialle tappio EuroCupin välierän avausosassa

EuroCupin välierät käynnistyivät Awak Kuierin edustaman Reyer Venezian osalta torstaina turkkilaista Galatasarayta vastaan. Venezia joutuu lähtemään toiseen osaotteluun 25 pisteen takamatkalta.

2.3.2023 22:56 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia eteni EuroCupin välieriin

Awak Kuier heitti 12 pistettä, kun hän oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin. Reyer Venezia kaatoi Elitzur Ramlan kahden osaottelun yhteispistein 134-128.

1.2.2023 23:20 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia jatkoon EuroCupissa hurjan nousun siivittämänä

Awak Kuierin edustama Reyer Venezia esitti vahvan nousun EuroCupin neljännesvälierän toisessa osaottelussa Elitzur Holonia vastaan. Venezia kuroi ensimmäisen osaottelun 15 pisteen takamatkan umpeen ja meni jatkoon yhteispistein 145-143.

30.1.2023 18:08 Susiladies

Sofia Pelander into piukkana Susiladiesin mukaan - "Olen ihan superinnoissani"

Tshekin liigassa KP Brnon riveissä pelaava Sofia Pelander odottaa jo helmikuisia EM-karsintaotteluita. Liittyminen Susiladiesin matkaan katkaisee hieman haastavaa seurajoukkuekautta.

13.1.2023 07:34 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siivitti Reyer Venezian jatkoon EuroCupissa

Awak Kuier oli jälleen Reyer Venezian ykkösnimi, kun joukkue eteni EuroCupissa 16 parhaan joukkoon.

6.1.2023 10:23 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier joukkueensa pistekuningatar EuroCupissa

Awak Kuierin 21 pistettä eivät riittäneet Reyer Venezialle, kun EuroCupissa alkoivat pudotuspelit.

2.1.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin vaihtoi kamppailun sarjapaikasta nousutaisteluun

Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.

16.12.2022 08:44 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia pelasi EuroCupin alkulohkon tappioitta

EuroCupissa saatiin alkulohkovaihe päätökseen. Awak Kuierin Reyer Venezia selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä, kun Kuier oli kentän kuningatar.

9.12.2022 08:05 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier Reyer Venezian sankari EuroCupissa

Awak Kuier oli Reyer Venezian ratkaisuhahmo, kun joukkue jatkaa puhtaalla pelillä EuroCupissa voitettuaan Gernika Bizkaian.

Näytä lisää vastaavia