Susikapteeni Sofia Pelander: ”Kaikki pelaajat ovat ekstrainnoissaan”

12.11.2019 13:13 Susiladiesilla on uusi kapteeni. Ruotsin Damliganin kovimpien korinalusjyrien joukkoon viimeisen muutaman vuoden aikana kohonnut A3 Umeåta edustava Salon Vilppaan kasvatti Sofia Pelander, 27, kantaa Susiladiesin kapteeninnauhaa alkavan viikon EM-karsintoihin. Susiladiesin 190-senttinen kapteeni kuvailee karsintaurakkaa valmistautuvaa joukkuettaan yllätyskypsäksi, periksiantamattomaksi ja nälkäiseksi.

Sofia Pelander ja Susiladies saa vastaansa tällä viikolla Portugalin ja Belgian. Kuva: Ville Vuorinen.

Uumajan pääsarjajoukkueessa pelaava Pelander lensi Helsinkiin lauantai-iltana joukkueensa päihitettyä Ruotsin cupissa pääosin lukiolaispelaajista koostuvan Luleå Starsin. Damliganin kärkikahinoihin kuuluva Uumaja joutui vääntämään voitosta tosissaan.

– Luleå pääsi vähän yllättämään. Ne voittivat edellisellä kierroksella pääsarjajengin ja pelasivat meitäkin vastaan tosi kovalla intensiteetillä. Luleå on rakennettu vähän samaan malliin kuin HBA-Märsky meillä Suomessa, eli siellä on etenkin pohjoisen Ruotsin kovimpia lupauksia, jotka pyrkii pitämään tosi kovaa pelitempoa koko ajan, Pelander kuvailee.

Sunnuntain välipäivä tuli Pelanderille kuin tilauksesta ennen maanantaina Lohjan Kisakalliossa alkanutta EM-karsintaleiritystä, jonka teemoja ovat tuttuun tapaan kansainvälisen pelitempon hakeminen, perusasioiden palauttelu sekä joukkueen koheesio. Erityisesti viimeisessä Pelanderilla on valtava merkitys, sillä maajoukkueuransa vuosi sitten päättäneen maajoukkuelegendan Taru Tuukkasen jälkeen Susiladiesin kapteeninnauha pujotetaan hänen hartioilleen.

– (Pekka) Salminen kävi tervehtimässä minua Uumajassa muutama viikko sitten ja lähdettyään soitti perään kysyäkseen, voisinko ottaa tällaisen kunniatehtävän vastaan. Eka reaktioni oli tietysti shokki, naurahtaa Pelander.

– Onhan mulla toki kokemusta kapteenin olosta Norrköping Dolphinsissa, mikä toivon mukaan tulee auttamaan minua tässä kunniaroolissani. Ja puhelimesta voi kaivaa parin legendaarisen susikapteenin eli Taru Tuukkasen ja Dionne Poundsin puhelinnumerot, jos kiperä paikka tulee!

”Tyttökoriksen noste heijastuu naisten maajoukkueen tekemiseen”

Tämä kuva kertoo paljon Suomen nykyisen naiskoripallon tilanteesta. Nousussa ollaan. Kuva: FIBA.

Susiladies pelasi edellisen maaottelunsa tasan vuosi sitten kahteen tappioon päättyneessä EM-karsintaottelussa Romaniaa ja Sloveniaa vastaan. Kesällä 2019 Susiladiesin vanhemmat pelaajat harjoittelivat open gym -periaatteella, kun taas nuorempi jaosto haali menestystä universiadijoukkueen ja 20- ja 18-vuotiaiden maajoukkueiden riveissä.

Päävalmentaja Pekka Salminen kutsui marraskuun 2019 EM-karsintaviikolle alun perin viidentoista pelaajan leiritysryhmän, joka koostuu yhdeksästä Euroopasta pelaavasta ammattilaisesta, kahdesta kotoisen Korisliigan Forssan Alun pelaajasta sekä neljästä HBA-Märskyn nuoresta talentista. Maanantaina rinki laajeni kuuteentoista, kun joukkueeseen liittyi loukkaantumisesta toipunut Linda-lotta Lehtoranta.

Tänään urakkansa aloittaneesta leiritysryhmästä kahdeksan veti sinivalkopaidan ylleen vuoden takaisissa karsintaotteluissa. Pelanderin edellinen maaottelukomennus ajoittuu puolestaan kesän 2018 valmistaviin maaotteluihin Viroa vastaan.

– Viime syksynä olin loukkaantuneena sivussa, mutta tietenkin katsoin tarkalla silmällä jengin karsintapelejä. Nyt kutsutussa ryhmässä on paljon tuttuja pelaajia ja elementtejä, mutta myös pari nuorempaa 2001-02 syntynyttä pelaajaa, joiden kanssa en ole koskaan vielä päässyt samalle kentälle, Pelander pohtii.

Vaikka Susiladiesin vuosien 2017-18 EM-karsinnat päättyivät voitoitta, Pelander näkee, että Suomella on mahdollisuus kehitysloikkaan nyt alkavissa karsinnoissa.

– Meillä on jo yli puoli joukkueellista ammattilaisina Euroopassa ja oma junioripolkumme tuottaa koko ajan parempia pelaajia. Universiadijoukkueessa jengin tekeminen näytti tosi hyvältä ja kaikki tyttöjunnuikäluokat pelaavat EM-kisoja A-divisioonassa viime kesän nousujen jälkeen. Suomalaisen tyttökoriksen noste heijastuu myös naisten maajoukkueen menestykseen.

Pelander arvioikin, että nyt alkavissa karsinnoissa kilpaileminen tapahtuu ennen kaikkea koheesion kautta.

– Pelaajat ovat toisilleen verrattain tuttuja ja kaikki ovat tottuneet harjoittelemaan ammattimaisesti. Toki siitäkin on apua, että kaikki maajoukkueet pelaavat samalla systeemillä. Silloin on helppo saada yhteisestä juonesta kiinni.

”Lehterit täyteen ja rummut pärisemään”

Kapteeni Pelander valmistamassa joukkojaan kohti EM-karsintoja. Kuva: Ville Vuorinen.

Marraskuun EM-karsintaikkunassa vastaan asettuvista joukkueista puhuessaan ei lääketieteen kandidaatti Pelander onnistu peittelemään innostustaan.

Varhain torstaiyönä (klo 23.00 Suomen aikaa) vastaan asettuu toinen nuori ja nouseva naiskorismaa Portugali omalla kotikentällään, kun taas sunnuntai-iltapäivänä Susiladies haastaa kotikentällään Tapiolassa eräänlaisen esikuvansa; viidentoista vuoden aikana tyttö- ja naiskorikseen määrätietoisesti satsanneen Belgian, joka on kohonnut tekemiensä investointien seurauksena Euroopan ja koko maailman suurimpien naiskorisvaltojen joukkoon.

– Jos ei maailman ehkä parasta koripalloilijaa (Belgian Emma Meesseman) vastaan pelaaminen motivoi, silloin voi katsoa peiliin, Pelander nauraa.

– Tämä on herkullinen haaste. Meillä on nuori ja nälkäinen jengi ja taas yksiä karsintoja kokeneempi. Tarkoitus on lähteä haastamaan isompia ja pelaamaan voitosta – kaikki pelaajat on ekstrainnoissaan!

Pelander toivoo pääsevänsä sunnuntaina Tapiolan urheiluhallilla todistamaan kunnon susihuumaa.

– Tapiolan halli on aika tilava. Jos saadaan lehterit täyteen ja rummut pärisemään ja Belgia ihmettelemään, meillä on mahdollisuudet hakea isoa päänahkaa. Voitto olisi mukava tapa aloittaa nämä karsinnat.

Lippukauppaan >

 
8.2.2023 14:03 Susiladies

Susiladiesin Helmi Tulonen: ”Pääpaino valmistautumisessa on ollut Iagupovassa”

Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.

23.11.2022 18:17 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

9.11.2021 13:44 Susiladies

Susiladiesin kolmostykki Elina Koskimies: ”Hieno kuulla, että uusi kotipesä on täyttymässä kovaa vauhtia”

Susiladiesin tarkka-ampuja Elina Koskimies on mielissään, että EM-karsintojen sunnuntaisen Ukraina-ottelun lipunmyynti käy kuumana. Basket.fi-haastattelussa Koskimies käy lävitse fiiliksiä EM-karsintaikkunasta, jossa joukkue pääsee vihdoin pelaamaan kotiyleisönsä eteen.

3.2.2021 08:14 Susiladies

Susiladies-veteraani Linda-Lotta Lehtoranta: ”Nälkä kasvaa syödessä”

Lähes vuosikymmen sitten Susiladies-debyyttinsä tehnyt kotkalaisen koripallokoulun kasvatti Linda-Lotta Lehtoranta, 29, on omaksunut lennosta maajoukkueen kokeneimman pelaajan roolin niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Marraskuun Portugali-voitto oli Lehtorannan mukaan selkäranka, jonka varaan nuori joukkue rakentaa helmikuun karsintahuipennuksen.

1.2.2021 09:15 Susiladies

Anniina Äijänen: ”Kansainvälisiä voittoja ei voi pitää itsestäänselvyytenä”

Susiladiesin Anniina Äijänen, 25, on yksi niistä Suomen runkopelaajista, joille Portugalissa järjestettävä EM-karsintakupla on toinen laatuaan. Haastattelussa Äijänen käy lävitse edellistä EM-karsintakuplaa ja antaa katsauksena viikon otteluihin Belgiaa ja Ukrainaa vastaan.

11.11.2020 08:43 Susiladies

Susiladies-debytantti Henna Sandvik: “Kesän treenit antoi tosi paljon”

Susiladies on matkustanut Portugaliin tähtäimessään ensimmäinen voitto vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Aikuisten maaotteludebyyttiään kärkkyvä Tapiolan Hongan nuori komeetta Henna Sandvik, 17, uskoo vahvistavansa Susiladiesin pelitapaa omilla luontaisilla vahvuuksillaan.

10.11.2020 15:30 Susiladies

Äärimmäisen atleettinen Alina Iagupova on Ukrainan syömähammas

Susiladiesin torstain vastustajana EM-karsinnoissa on Ukraina, jonka tähtipelaaja on 28-vuotias Euroliigan hallitseva MVP, Alina Iagupova. Päävalmentaja Pekka Salminen ja takakentän taituri Lotta-Maj Lahtinen nostavat yhdeksi pelin ratkaisevaksi tekijäksi Iagupovan pysäyttämisen.

18.11.2018 15:05 Susiladies

Saara Wahlgren: ”Hallilla oli mahtava tunnelma”

Töölön Kisahallissa käydyssä kamppailussa Slovenia lunasti itselleen paikan 2019 EM-kisoihin päihittämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Häviöstä huolimatta naisten maajoukkue esitti parketilla monia valon pilkahduksia, ja yksi heistä oli hallia sytyttänyt taistelija Saara Wahlgren.

17.11.2018 21:20 Susiladies

Sara Bejedi: ”Taidollisesti meillä olisi edellytykset voittaa mikä tahansa joukkue”

Naisten maajoukkue Susiladies pelasi EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa Sloveniaa vastaan Töölön Kisahallissa Helsingissä. Joukkueen kantavana voimana toimi vasta 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi, joka pussitti upeat 19 pistettä ja johti peliä vanhan ammattilaisen elkein.

15.11.2018 12:19 Susiladies

Veera Pirttinen sopeutunut nopeasti Bundesliigan vaatimuksiin

Veera Pirttinen, 21, pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla ammattilaisena, kun hän teki kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan ChemCats Chemnitzin kanssa. Vaikka joukkueen alkukausi on ollut vaikea, on Pirttinen aloittanut ammattilaisuransa hienosti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

20.9.2023 11:41 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintojen pelipäivät tiedossa – marraskuussa luvassa Bulgaria vieraissa ja Unkari kotona

Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.

19.9.2023 19:33 Susiladies

Susiladies kovatasoiseen EM-karsintalohkoon Unkarin, Slovenian ja Bulgarian kanssa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.

18.9.2023 12:35 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintalohkot arvotaan tiistaina Sveitsissä

Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

Näytä lisää vastaavia