Ruotsi yllätysvoittoon Israelissa – Susijengi MM-kisoihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen!

28.8.2022 23:12 Susijengin ensimmäinen MM-kisapaikka yhdeksään vuoteen on tosiasia! Ruotsin myöhäisillan 83–95 (38–52) -yllätysvoitto Israelista takasi Susijengille paikan elo-syyskuussa 2023 pelattavissa Filippiinien, Indonesian ja Japanin MM-kisoissa. Susijengi on ensimmäinen joukkue Euroopan MM-karsinnoissa, joka varmisti MM-kisapaikkansa.

Saa tuulettaa: Susijengi pelaa MM-kisoissa vuonna 2023! Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi esiintyi MM-kisatasolla edellisen kerran villillä kortilla Espanjassa vuonna 2014, kun taas Kiinan vuoden 2019 MM-kisat jäivät yhden karsintavoiton päähän. Tällä kertaa MM-kisavoitto varmistui hurjat neljä ottelua ennen MM-jatkokarsintojen päättymistä.

- Isot kiitokset Ruotsin suuntaan meille mieluisasta tuloksesta. Tässä vaiheessa on syytä olla suunnattoman ylpeä koko ryhmästä ja yhteisestä saavutuksestamme. Vähän ollaan aikataulussa edellä, mutta ehkä se on tällaisessa tapauksessa suotavaa, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi hymyili MM-kisapaikan varmistuttua.

- Nyt pidetään maanantai vapaata hyvillä mielin. Sitten käännetään kaikki huomio kohti Prahaa ja EM-kisoja ja jatketaan hyvää virettä myös siellä.

Nuoremman kollegansa iloon yhtyy myös Susijengin pitkäaikainen päävalmentaja ja nykyinen sports director, Henrik Dettmann.

- Tämähän oli Ruotsin kanssa sovittu juttu. Me avustimme heidät MM-jatkokarsintoihin voitolla Kroatiasta ja nyt he avustivat meidät MM-kisoihin, Dettmann velmuili.

- Tämä on historiallinen hetki suomalaisessa koripallossa ja tästä on kaikkien asianomaisten syytä olla ylpeitä. Nyt työ jatkukoon samalla määrätietoisuudella, samalla ammattitaidolla ja samalla energialla Prahan EM-kisakentille.

Vuosien 2021–23 MM-jatkokarsinnat huipentuvat marraskuussa 2022 ja helmikuussa 2023 pelattavissa ikkunoissa. Ensi vuoden MM-kisat pelataan Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa 25.8-10.9.2023.

Tilanne, MM-jatkokarsintalohko J

 

Joukkue

Ott

Voitot

Tappiot

Koriero

Pts

1.

Saksa

8

7

1

+85

15

2.

Susijengi*

8

7

1

+42

15

3.

Slovenia

8

5

3

+26

12

----

4.

Ruotsi

8

3

5

-20

11

5.

Israel

8

3

5

+6

11

6.

Viro

8

2

6

-84

10

Lohkon kolme parasta joukkuetta etenee syyskuussa 2023 Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa pelattaviin MM-kisoihin. Susijengi on varmistanut paikkansa MM-karsintalohkon kolmen parhaan joukossa.

 
1.12.2025 09:07 Susijengi

Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

29.11.2025 11:31 Susijengi

Susijengillä ja Ranskalla takanaan koko joukko klassikko-otteluita

Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.

28.11.2025 22:26 Susijengi

Unkari kasvatti kotivoittoputkeaan Susijengin kustannuksella MM-karsinta-avauksessa

Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.

27.11.2025 18:45 Susijengi

Susijengi ja Unkari vahvistivat kokoonpanonsa perjantain otteluun

Karsinnat kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja aloittavat Susijengi ja Unkari ovat nimenneet miehistönsä perjantai-illan karsintaotteluun Unkarin Szombathelyssa. Maajoukkueuransa ensimmäiset arvokisakarsintaottelut pelaavat perjantaina Susijengistä Miikka Muurinen ja Mustapha Amzil.

27.11.2025 11:05 Susijengi

Palloskriinejä jauhava Unkari hakee kotiyleisöstään voimaa

Susijengin karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät perjantaina vierasottelulla kotivoittoputkessa porskuttavaa Unkaria vastaan. Vaikkei Unkari kuulukaan eurokoriksen perinteisiin suurmaihin, varoittaa Teemu Rannikko perjantain kotijoukkueen koosta, taidosta, kollektiivisesta osaamisesta ja kiihkeästä kotiyleisöstä.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 18:05 Susijengi

Susijengi MM-karsintaikkunaan neljäntoista miehen voimin, Joonas Iisalo debytoi valmennusjohdossa

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt neljätoista pelaajaa marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan ja sen otteluihin Unkaria ja Ranskaa vastaan. Susijengin valmennusjohdossa tekee MM-karsintaikkunan aikana ensiesiintymisensä mm. Saksan Bundesliigaa ja Korisliigaa aiemmin urallaan valmentanut Joonas Iisalo.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

Näytä lisää vastaavia