26.5.2022 10:32 Espoo Basket Teamin kasvatti ja Susijengin korinalusduunarina kunnostautunut Daniel Dolenc, 28, liittyy Suomen mestari Karhu Basketin vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. Kauhajokisten korinalusta tulee olemaan ensi kaudella väkivahva, sillä myös mestaruuden takuumiehiin lukeutunut Simeon Carter jatkaa seurassa.
Daniel Dolenc liittyy Karhu Basketiin kaksivuotisella sopimuksella. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Meille oli jo pidempään selvää, että tarvitsemme yhden ison pään pelaajan lisää joukkueemme kautta 2022-23 kohti mentäessä. Uskon Danielin työteliäänä pelaajana ja reippaana persoonana sopivan meidän systeemiimme hyvin, Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies kommentoi seuran tiedotteessa.
- Nyt Simeonin (Carter) jatkon ja Danielin myötä meillä on asiat hyvällä mallilla 5-paikalla, johon meidän pelitapaamme riittävän liikkuvien pelaajien löytäminen osoittautui viime syksynä erittäin haastavaksi. Jatkossa Lee Skinner tulee pelaamaan enemmän omalla pelipaikallaan nelosena.
Daniel Dolenc kertoo tiedotteessa olevansa onnellinen ja kiitollinen tilaisuudesta edustaa Karhua.
- Pitkäjänteisen ja määrätietoisen työn upeita tuloksia on näkynyt täällä jo viimeisien vuosien aikana, ja nyt se on kulminoitumassa mahtavan uuden areenan valmistumisen myötä ensi kaudella, Dolenc kommentoi.
- Suomeen paluu on minulle suuri muutos, mutta on ollut ilo seurata sitä pelaajakehitystä, mitä täällä Kauhajoella on tapahtunut ja se oli yksi tärkeimmistä seikoista, mikä minut tänne toi.
Karhu Basketilla on voimassa sopimukset pelikaudesta 2022-23 Henri Kantosen, Teemu Suokkaan, Severi Kaukiaisen, Eero Innamaan, Miikka Marttisen, Joona Hakamaan, Simeon Carterin, Lee Skinnerin ja Daniel Dolencin kanssa.
Dolenc debytoi Korisliigassa pelikaudella 2010–11, jolloin hän edusti Espoon Honkaa yhdessätoista pääsarjaottelussa. Dolenc kuittasi 19-vuotiaiden poikien SM-kultaa 2011 ja saman ikäluokan SM-hopeaa 2012.
Korisliigaa Dolenc pelasi seuraavan kerran Kouvoissa vuosina 2013–15 ja BC Nokiaa 2015–20. Viimeisellä BC Nokian kaudellaan Dolenc rekisteröi keskiarvoikseen 10,9 pistettä, 5,4 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden. Nokian kausilta Dolencin palkintokaappiin jäi myös kevään 2016 SM-pronssia.
Nokialta Dolencin tie vei Itävaltaan ja Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentamaan Swans Gmundeniin, joka haki kaupunkiin Itävallan mestaruuden ja cup-mestaruuden. Dolenc kirjautti ensimmäisellä ulkomaiden ammattilaiskaudellaan 10,6 pistettä, 4,8 levypalloa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden.
Päättyneellä 2021-22-pelikaudella Dolenc edusti Ranskan NM1-liigassa Les Sables Vendéetä 8,5 pisteen ja 4,6 levypallon ottelukohtaisilla keskiarvoilla.
Susijengissä Dolenc debytoi kesällä 2020. Tähän mennessä Dolenc on kirjauttanut 12 miesten maaottelua 2,6 pisteen ja 3,6 levypallon keskiarvoin. Suomen juniorimaajoukkueissa Dolenc pelasi hurjat 114 ottelua, joissa hän heitti vuosien aikana yhteensä 647 pistettä. Dolencilla on tilillään myös yksi miesten haastajamaajoukkueen ottelu.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.
Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.
Korisliigan vuoden tulokkaaksi keväällä äänestetty Susijengin nuori sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 24, jatkaa Kouvolassa. 211-senttinen ja 123-kiloinen Pöllä takoi Kouvoille viime kaudella 10,4 pistettä ja 6,8 levypalloa ottelua kohden.
Vuosi sitten Susijengissä debytoinut ja viime vuodet yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelannut helsinkiläisen Warriorsin kasvatti Mubashar Ali, 25, debytoi syksyllä Korisliigassa. 213-senttinen Ali on solminut yksivuotisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkueen KTP-Basketin kanssa.
Korisliigan kevään 2021 arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) palkittu Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 26, palaa Suomeen. Susijengi-debyyttinsä viime kesänä tehnyt ja päättyneellä kaudella belgialaista Phoenix Brusselsia edustanut 193-senttinen Järvi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.
Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.
Kaksi suomalaisen koriksen legendaa päättävät seurajoukkueuransa perjantaina Korisliigan pronssiottelussa Seagulls-Kataja Basket. Susijengin ja Seagullsin luottokaksikon ura ulkomaan ammattilaiskentillä käynnistyi 2008.
Belgian ja Alankomaiden yhteisliiga vahvistuu jo neljännellä suomalaispelaajallaan, kun Korisliigan syyskauden paras kotimainen pistemies ja Susijengin täsmätykki Topias Palmi, 195 cm ja 27 vuotta, siirtyy kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueesta Limburgin riveihin.
Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.
Syksyllä 2017 julkaistu ”Petteri Koponen – Malmin jääräpää” (Tammi) julkaistaan maaliskuussa 2022 uudistettuna pokkari- ja äänikirjaversiona. Uudistettu ja aiemmasta versiosta suoraviivaistettu taitos sisältää uutena materiaalina Koposen muistoja mm. syksyn 2017 EM-kotikisoista ja FC Barcelonan ja Bayern Münchenin vuosista.
Tampereen Pyrintö saa riveihinsä mieluisan vahvistuksen, kun Susijengin vakiokasvo Topias Palmi aloittaa kauden kasvattajaseuransa väreissä. Palmi pelasi kaksi edellistä kautta Italian pääsarjassa Cremonan joukkueessa.
Susijengin nuoreen kaartiin lukeutuva 202-senttinen Helsingin NMKY:n kasvatti ja toisen polven koripalloilija Max Besselink, 19, liittyy alkavaksi Korisliiga-kaudeksi BC Nokian riveihin. Viime kaudella Korisliigassa debytoinut Besselink viihtyi alkusyksyn Yhdysvalloissa Santa Claran yliopiston vahvuudessa, mutta palaa nyt Suomeen aloittamaan ammattilaisuraansa.
Viimeiset neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Oklahomassa ja Tennessee-Martinissa pelannut Susijengin sentteri ja Lahti Basketball Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 211 cm ja 23 vuotta, edustaa alkavalla 2021-22 Korisliiga-kaudella Kouvoja.
Korisliigasta keväällä 2008 Suomen mestarina ja liigan arvokkaimpana pelaajana lähtenyt MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 33, palaa kotimaan pääsarjakentille kolmentoista ulkomaan ammattilaisvuoden jälkeen. Susijengin pitkäaikaisen keulakuvan, mm. Espanjassa, Venäjällä ja Italiassa uraa tehneen Koposen uusi seura on Helsinki Seagulls.
Korisliigan hallitseva mestarijoukkue, salolainen Vilpas Vikings sai haaviinsa yhden kesän siirtomarkkinoiden kovimmista pelaajista, kun Vilppaan oma kasvatti Roope Ahonen, 31, allekirjoitti seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Keväällä Espanjan kakkosliigan mestaruutta juhlineen Ahosen sopimuksessa on ulkomaanoptio 15.8. asti.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.
Korisliigan Vuoden pelaajaksi valittu Okko Järvi, 25, siirtyy urallaan ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun hän solmi vuoden mittaisen sopimuksen belgialaisseuran kanssa. Järvi on kesän ajan kuulunut Susijengin Open Gym -leiritykseen.
Kolmet arvokisat, kahdet EM-karsinnat ja yhdet MM-karsinnat Susijengin sinivalkopaidassa pelannut likaisen työn tekijä ja kaksinkertainen Suomen mestari, kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 31, lopettaa koripallouransa.
KTP-Basket ja Susijengin nuorempaan osastoon kuuluva Remu Raitanen solmivat 1+1-mallisen sopimuksen. 206-senttinen Raitanen esiintyi viime kesänä ensimmäistä kertaa Susijengin paidassa.