Koronavirusepidemia keskeyttää sarjatoiminnan koronan leviämisalueilla

27.11.2020 14:57 Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Eteläisellä alueella nuorten sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiriin kuuluvien seurojen osalta toiminta keskeytetään myös loppuvuodeksi aikuisten harrastetoiminnan ja nuorten sarjatoiminnan osalta. Muiden sairaanhoitopiirien tai yksittäisen muuten määritellyn alueen siirtyessä leviämisvaiheeseen, tulee kilpailujaos tekemään vastaavanlaisen päätöksen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän määräysten perusteella nuorten sarjatoiminta keskeytetään Eteläisellä alueella. Eteläisen alueen joukkueet eivät myöskään osallistu valtakunnallisiin nuorten sarjoihin tulevana viikonloppuna. Kilpailutoiminta keskeytetään välittömästi perjantaina 27.11.2020, jotta turvataan mahdollisimman laajasti koripalloharrastajien terveys. Vastuuta tulevien viikonlopun otteluiden pelaamisesta tai pelaamatta jättämisestä ei tarvitse alistaa seuroille, kilpailujaos on tehnyt yhteneväisen päätöksen kaikkien toimijoiden puolesta.

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri on myös siirtynyt koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Kilpailujaos on päättänyt keskeyttää aikuisten, lasten ja nuorten harrastetoiminnan vuoden loppuun asti. Päijät-Hämeen alueen seurojen joukkueet eivät myöskään osallistu valtakunnallisiin nuorten sarjoihin tulevana viikonloppuna. Kilpailutoiminta keskeytetään välittömästi perjantaina 27.11.2020, jotta turvataan mahdollisimman laajasti koripalloharrastajien terveys. Vastuuta tulevien viikonlopun otteluiden pelaamisesta tai pelaamatta jättämisestä ei tarvitse alistaa seuroille, kilpailujaos on tehnyt yhteneväisen päätöksen kaikkien toimijoiden puolesta.

Olympiakomitea ja lajiliitot ovat päättäneet, että koronaviruksen leviämisalueilla aikuisten harrastustoiminnassa myös harjoittelu sisätiloissa keskeytetään niin kauaksi kuin sairaanhoitopiiri on leviämisvaiheessa. Tämän jälkeen seurat tiedottavat jäseniään harjoittelun jatkamisesta kuntien määräysten mukaisesti. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

Eteläisen alueen nuorten sarjatoiminta keskeytetään

  • Eteläisen alueen kaikki nuorten ottelut päättyvät välittömästi 27.11.2020.
  • Eteläisen alueen joukkueet eivät osallistu myöskään muiden alueiden sarjatoimintaan alkaen 27.11.2020.
  • Kilpailutoiminta on keskeytyksissä 31.12.2020 asti.
  • Sarjataulukot määräytyvät voittosuhteen mukaisesti.

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella harrastetoiminta keskeytetään

  • Päijät-Hämeen alueella kaikki nuorten ottelut päättyvät välittömästi 27.11.2020.
  • Päijät-Hämeen alueella kaikki aikuisten harrastetoiminnan ottelut päättyvät välittömästi 27.11.2020.
  • Päijät-Hämeen alueen joukkueet eivät osallistu myöskään muiden alueiden sarjatoimintaan alkaen 27.11.2020.
  • Kilpailutoiminta on keskeytyksissä 31.12.2020 asti.  
  • Vuoden loppuun päättyvien sarjojen sarjataulukot määräytyvät voittosuhteen mukaisesti.

Nuorten valtakunnalliset SM-sarjat ja -karsinnat sekä I divisioonat

  • Eteläisen alueen ja Päijät-Hämeen alueen joukkueet lopettavat sarjojen pelaamisen välittömästi, eivät pelaa siis koti- tai vierasotteluita.
  • Eteläisen alueen tai Päijät-Hämeen alueen joukkueet eivät osallistu kilpailutoimintaan 31.12. asti.
  • Muut kuin Eteläisen alueen tai Päijät-Hämeen alueen joukkueet jatkavat otteluiden pelaamista toistaiseksi normaalisti.
  • 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa ja valtakunnallisissa divisioonissa 27.11.-31.12. väliseltä ajalta peruuntuvat ottelut tulee siirtää keväälle. Uudet otteluajat on sovittava 18.12.2020 mennessä.
  • U14 SM-karsintasarjat Eteläisellä ja Kaakkoisella alueella keskeytetään ja sarjataulukot määräytyvät voittosuhteen mukaisesti. Sarjamääräysten mukainen määrä joukkueita selviää kevään SM-sarjaan.
  • Robert Petersen Cupin lohkot muutetaan voittosuhde-taulukoiksi; Eteläisen alueen ja Päijät-Hämeen alueen joukkueet lopettavat sarjan pelaamisen välittömästi, muut jatkavat toistaiseksi normaalisti. Sarjamääräysten mukaisesti joukkueet sijoittuvat kevään jatkolohkoihin.
  • Keväällä sarjatoimintaa pidennetään kahdella viikolla eli pudotuspelit ja Final Four -turnaukset siirtyvät huhti-toukokuulle. Tarkemmat aikataulut tiedotetaan lähiviikkoina.

Koronaviruksen kiihtymisalueella olevat sairaanhoitopiirit

Kilpailujaos on päättänyt, että koronaviruksen kiihtymisalueella olevien seurojen joukkueet voivat siirtää tai perua ne ottelut veloituksetta, jotka suuntautuvat maakuntarajojen ulkopuolelle.

Näistä kilpailujaoksen päätöksistä voi valittaa Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikölle kilpailusääntöjen 64§ mukaisesti.

Voittosuhde ja sarjataulukoiden muuntaminen

Niiden sarjojen, joiden otteluita ei siirretä kevääksi, sarjataulukko muutetaan niin, että sijoituksen ratkaisee kilpailusääntöjen mukaisesti voittosuhde. Voittosuhteessa ei ole merkitystä, ovatko joukkueet pelanneet saman vai eri määrän otteluita samassa tai eri lohkossa.

Joukkueiden sijoittaminen voittosuhteen perusteella:

  1. Voittosuhde kaikissa lohkon peleissä (voitettujen otteluiden määrä jaetaan pelattujen otteluiden määrällä)
  2. Jos kahdella tai useammalla joukkueella on sama voittosuhde, seuraavaksi käytetään korisuhdetta kaikissa lohkon peleissä (tehtyjen pisteiden määrä jaettuna päästettyjen pisteiden määrällä)                      
  3. Jos tämänkin jälkeen kahdella tai useammalla joukkueella on sama korisuhde, ratkaisee arpa sijoituksen.
 
17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

7.1.2021 11:55 Koripalloliitto tiedottaa

Kevään sarjatoiminta jatkuu toukokuulle

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.

1.12.2020 11:12 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten ja aikuisten harrastesarjat keskeytyvät tiistaina 1.12.2020

Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

8.6.2018 10:24 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat – ilmoittautuminen avattu

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.

24.5.2013 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapa ja kalenteri 2013-14 julkaistu

Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.

14.8.2012 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen A-, B- ja C-nuorten valtakunnallisiin karsintoihin on päättymässä - 15.8.2012

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

28.4.2021 12:19 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminta päätetään valtakunnan sarjoissa sekä läntisellä ja eteläisellä alueella

Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.

24.6.2018 10:52 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin ja valtakunnallisiin sarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin, nuorten valtakunnallisiin karsintoihin ja senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Uutisesta löytyy kaikkien näiden sarjojen viimeiset ilmoittautumispäivämäärät. Ilmoitathan joukkueen vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.

7.5.2011 Pohjoinen alue

Nuorten SM-sarjojen peliformaatit pysyvät ennallaan

Koripallon A-, B- ja C-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelitavat säilyvät ennallaan pelikaudella 2011-12, päätti Koripalloliiton hallitus. A- ja B-nuorten SM-sarjoissa syksyllä 2011 pelattavien karsintojen perusteella pelataan kymmenen joukkueen SM-sarjat ja kymmenen joukkueen I divisioonat, kuten aiempinakin pelikausina. SM-runkosarjan neljä parasta mittelevät SM-mitaleista.

12.6.2007 Pohjoinen alue

Nuorten SM-sarjojen peliformaatit uudistuvat

Suomen Koripalloliiton hallitus on hyväksynyt nuorten SM-sarjojen uudistusesityksen. Tulevalla pelikaudella 2007-08 A- ja B-nuorten SM-sarjoihin selviytyy kuhunkin kymmenen joukkuetta, jonka lisäksi pelataan kymmenen joukkueen I divisioonat. Sarjojen peliformaatteja on lisäksi selkiytetty ja ottelumääriä lisätty.

5.6.2003 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen 2003-04 tietopaketti ja ilmoittautuminen

Nuorten SM-sarjojen pelitavat ja –aikataulut kaudelle 2003-04 on hyväksytty. Suurimmat muutokset kokivat A- ja B-nuorten SM-sarjat, joissa pelaa tulevalla kaudella entistä enemmän joukkueita kokonaan uudistetulla formaatilla. Nuorten SM-sarjoihin ja valtakunnallisiin I divisiooniin tulee ilmoittautua 1.8.2003 mennessä.

18.6.2014 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisiin karsintoihin on alkanut

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 15.8.2014. Samalla on julkaistu nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri 2014-15.

1.10.2012 Pohjoinen alue

Koripallon A- ja B-nuorten SM-sarjoihin edustus 29 seurasta, 19 kaupungista

Koripallon A- ja B-nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. SM-sarjoihin tarjolla olleisiin 40 sarjapaikkaan tarrasi 29 eri seuraa 19 eri kaupungista ympäri Suomen. B-nuorten SM-sarjat käynnistyvät sunnuntaina 7.10. ja A-nuorten SM-sarjat puolestaan lauantaina 13.10. Samoina päivinä käynnistyvät ikäluokkien valtakunnalliset I divisioonat.

22.5.2010 Pohjoinen alue

Koripallon C-nuorten SM-kilpailu tekee paluun

Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.

30.12.2021 13:22 Koripalloliitto tiedottaa

Kilpailujaoksen päätös 30.12.2021 pelaamisesta rajoitusten aikana

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.

9.6.2021 11:38 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautumiset Koripalloliiton alueellisiin ja nuorten valtakunnallisiin sarjoihin kaudelle 2021-22 avattu

Koripalloliiton kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjat sekä nuorten valtakunnallisten sarjojen SM-karsinnat on avattu ilmoittautumiseen pelikaudelle 2021-22. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautumisten eräpäivä on 1.8.2021, alueelliset ilmoittautumispäivät vaihtelevat alueen mukaan.

Näytä lisää vastaavia