28.9.2018 21:06 Bulgarian mestari Levski Lukoil ei päässyt missään vaiheessa kunnon iskuetäisyydelle Kauhajoella.
Michael Moser antoi kotiyleisölle donkillaan syytä riemuun. Kuva: Basketball Champion League/Ville Vuorinen
Karhu Basket eteni Kauhajoen liikuntahallin huumaavassa illassa Mestarien liigan kolmannelle ja samalla viimeiselle karsintakierrokselle. Bulgarian mestari Levski Lukoil kaatui perjantai-illassa 88–79 (36–31).
Kun Karhu Basket voitti myös joukkueiden ensimmäisen osaottelun Sofiassa viidellä pisteellä, etenivät oranssipaidat jatkoon yhteistuloksella 181–167.
Hallitseva Suomen mestari Karhu Basket on voittanut Mestarien liigan karsinnoissa kaikki neljä otteluaan. Bulgarialaisten lisäksi Romanian mestari CSM Oradea kaatui ensimmäisellä kierroksella sekä vieraissa että kotiparketilla.
– Kv-voitto on aina kv-voitto, päävalmentaja Jussi Laakso hauskuutti lakonisella toteamuksellaan Karhu Basketin seurahistorian puhtaasta kansainvälisestä saldosta.
Laakso oli taistelun jälkeen suorastaan häkeltynyt joukkueensa vireestä. Tiivis ottelutahti ja pitkät matkustuspäivät ovat hitsanneet pelaajiston yhteen poikkeuksellisen vahvasti kauden ajankohtaan nähden.
– En tiedä oltiinko viime kaudella edes huhtikuussa sellaisessa henkisessä moodissa, mitä nyt olemme. Joukkue on äärimmäisen keskittynyt tekemiseensä ja motivoitunut jokaiseen yksityiskohtaan. Silti huumorikin kukkii pukukopissa, välillä ehkä liiaksikin, Laakso naurahti.
– Tämä on itselle valmentajana parasta aikaa, suuria haasteita ja mahtava porukka kasassa.
Lukoil Levski ei oikeastaan missään vaiheessa Kauhajoen vierailuaan onnistunut uhkaamaan kotijoukkueen jatkopaikkaa. Karhu Basketin pelisuunnitelma piti ja vierasjoukkue tuskaili turvallisen piste-eron päässä.
– Olimme koko ajan askeleen edellä, meni oikeastaan ihan suunnitelman mukaan. Kävimme läpi, mitä Bulgariassa tapahtui ja saimmekin aika paljon koreja, mitä olimme suunnitelleet heidän puolustustaan vastaan, Laakso viittasi Levski Lukoilin kotiparketillaan esittämään kiriin, jonka aikana vierasjohto kutistui 24:stä viiteen pisteeseen.
Karhu Basket pelasi erinomaisen järkevästi ja piti liikettä yllä läpi kamppailun isokokoista vastustajaansa vastaan.
Perjantai-illan tehokkain oli Karhu Basketin taituri Durrell Summers 22 pisteellään. Michael Moser säesti Summersia komeasti 18 pisteellä.
Karhu Basketin kotimaisesta osastosta Okko Järvi tulitti 11 pistettään jo avauspuoliskolla. Mikael Laihonen sen sijaan paini ensiluokkaisesti molemmissa päissä kenttää.
– Ensinnäkin tosi iso kiitos yleisölle. Ihan eri peli oli täällä kuin vieraissa, etenkin vastustajalle, Laihonen kiitti 1290-päistä kotikatsomoa.
– Käsikirjoituksen mukaan meni, kun vielä vieraissa tilanteet vähän vaihtelivat liikaa pelin sisällä. Nyt ei päästetty heitä enää lähelle.
Kotiyleisölle ja valmennusjohdolle sydämentykytyksiä aiheutti, kun pelintekijä Bojan Sarcevic konkkasi ilkeästi kohti vaihtopenkkiä kesken ottelun.
– Kyllähän siinä säikähtää, kun kapteeni ja aloittava takamies linkuttaa penkille. Jo ihan koko kaudenkin takia! Onneksi selvisimme säikähdyksellä, Laakso huokaisi.
Maanantaina Mestarien liigan viimeisellä karsintakierroksella Karhu Basketin tielle asettuu ranskalainen suurseura Nanterre 92.
– Nanterre on pikkuisen eri budjetin joukkue, taitaa olla kymmenkertainen meihin verrattuna. Hieno tilaisuus haastaa Ranskan pääsarjan joukkue, ei näitä joka kausi vastaan tule, Laakso hehkutti.
– Kaikki kunnia Levskille ja Oradealle, mutta nyt on ihan eri tason haaste edessä. Pitää suorastaan tapahtua ihme, jos me lohkovaiheeseen tästä mennään, Laakso laskeskeli.
Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.
Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.
Kauhajoen ensimmäiset kansainväliset ottelut olivat silti menestys: neljä voittoa, kaksi tappiota.
Kauhajokelaisjoukkueella on lähes mahdoton tehtävä torstaina Ranskassa, eroa kertyi peräti 37 pistettä.
Perjantaina kotijoukkue on Kauhajoella ennakkosuosikki jatkoon Mestarien liigan karsinnan kolmannelle kierrokselle.
Karhu Basketin kansainväliset ottelut jatkuvat jo tiistaina Bulgariassa.
Romaniaan matkaa lauantaksi lähes 50 kauhajokelaiskannattajaa.
Alexander Madsenin vahva peli piti VEF Riian jatkohaaveet elossa Mestarien liigassa ja Sasu Salin vei oman ennätyksensä uudelle sataluvulle.
Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.
Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.
Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.
Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.
Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.
Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.
Mestarien liigan tulevan kauden lohkoarvonnat sekä karsintaturnausten joukkueet arvottiin torstaina. Karhu Basket Kauhajoki kohtaa puolueettomalla kentällä Turkin Antalyassa 25.9. israelilaisen roni Hay Motors Ness Zionan.
Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Sasu Salinin edustama Teneriffa ja Tuomas Iisalon valmentama Bonn etenivät Mestarien liigan Final Four -lopputurnaukseen. Romaniassa Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin kausi tuli päätökseen.
Mestarien liigan puolivälierät venyivät suomalaisten osalta kolmanteen peliin. Sasu Salinin Teneriffa ei saanut otteluparia katkaistua ja Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tärkeät voitot.