Erik Murphyn hirmuvire jatkuu – heitti 33 pistettä EuroCupissa

7.11.2018 23:52 Erik Murphy on erinomaisessa iskussa tärkeiden MM-karsintaotteluiden alla, kun hän johdatti Frankfurt Skylinersin tärkeään voittoon EuroCupissa Torinoa vastaan. Murphy tuli penkiltä sisään ja heitti peräti 33 pistettä. Mukaviin pistelukuihin ylsivät myös Gerald Lee Junior sekä Jamar Wilson.

Erik Murphy on hurjassa vireessä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Frankfurt nappasi tärkeän 85-75 (49-36)-voiton Torinosta. Murphy teki tarkkaa työtä heittäen kahden pisteen heittonsa 8/10, kolmen pisteen heittonsa 5/6 ja vapaaheittonsa 2/3. Kokonaissaldoksi muodostui 26,5 minuutissa 33 pistettä ja seitsemän levypalloa. Shawn Huff teki likaista työtä raapien kahdeksan levypalloa, antaen neljä syöttöä ja torjuen vastustajan heiton kertaalleen. Frankfurt on hyvissä asemissa lohkokolmosena neljällä voitolla ja kahdella tappiolla.

- Tämä oli iso voitto. He ovat hyvä joukkue ja vieraissa on aina vaikeaa. Tärkein asia oli, että voitimme. Onnekseni onnistuin heitoissa, joukkuekaverini löysivät minut ja tänään satuin osumaan. Tämä oli kuitenkin joukkuevoitto ja hyvä askel kohti pääsemistä 16 parhaan joukkoon, Murphy totesi EuroCupin sivujen mukaan.
Ottelutilastot

Myös Sasu Salinin edustama Malaga nappasi voiton EuroCupissa, kun se kellisti kotonaan Rytas Vilnan 95-76 (43-48). Malaga ratkaisi ottelun hurjalla kolmannella jaksollaan aloittaen sen 16-0-jaksolla vieden sen lopulta nimiinsä peräti 28-7. Salin osallistui talkoisiin kuudella pisteellä, kolmella levypallolla ja neljällä syötöllä.
Ottelutilastot

Sasu Salin ja Malaga porskuttavat vahvasti EuroCupissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Mestarien liigassa Wilsonin Lietkabelis otti toisen voittonsa kellistettyään kotikentällään ranskalaisen Dijonin 78-62 (29-22). Wilson operoi monipuolisesti 12 pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä ja riiston. Lietkabelis on lohkossaan kuudentena kahdella voitolla ja kolmella tappiolla.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg oli pahimmillaan 14 pistettä tappiolla kreikkalaista Promitheasia vastaan, mutta nousi 83-78 (29-41)-voittoon. Strasbourg käänsi ottelun itselleen päätösneljänneksellä korjaten sen 32-19. Strasbourg tukevoitti asemiaan Mestarien liigan lohkon kärkipäässä, kun sillä on nyt viidestä ottelusta neljä voittoa.
Ottelutilastot

Alex Murphy pääsi juhlimaan 83-66 (44-32)-voittoa paikallisvastustaja Falcosta FIBA Europe Cupin ottelussa. Murphy heitti ottelussa yhdeksän pistettä, otti kaksi levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti pallon kertaalleen. Voitolla Szolnoki Olaj otti tukevan otteen jatkopaikasta, kun sillä on nyt neljästä ottelusta kolme voittoa.
Ottelutilastot

Tiukan otteen jatkopaikasta otti myös Leen Ironi Ness Ziona, joka aiheutti Avtodor Saratovin sen avaustappion numeroin 104-86 (51-37). Lee kuului joukkueensa tehokkaimpiin pelaajiin 14 pisteellä, kuudella levypallolla, syötöllä ja torjunnalla. Ironi Ness Ziona pitää lohkon kärkipaikkaa tasapistein Saratovin kanssa kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla.
Ottelutilastot

 
5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

20.12.2018 09:56 Susijengi

Koponen ja Salin voittojen takuumiehinä eurokentillä

Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.

12.12.2018 23:10 Susijengi

Erik Murphy ja Shawn Huff johdattivat Frankfurtin voittoon EuroCupissa

Erik Murphy ja Shawn Huff olivat isossa roolissa, kun Frankfurt Skyliners otti voiton EuroCupissa. Murphy oli ottelun paras pistemies ja Huff sinetöi Frankfurtin voiton viime hetkillä.

22.11.2018 09:44 Susijengi

Sasu Salin kuumassa heittovireessä - Gerald Lee Junior hurjasteli tupla-tuplan

Sasu Salinin käsi kävi kuumana, kun hän nakutti 17 pistettä johdattaessaan Malagan voittoon EuroCupin ottelussa. Gerald Lee Junior oli huippuvireessä tilastoiden 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Ironi Ness Zionan varmistaessaan jatkopaikan FIBA Europe Cupissa.

15.11.2018 10:10 Susijengi

Sasu Salinin Malaga varmisti jatkopaikan EuroCupissa

EuroCupissa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun vahvan suomalaisedustuksen omaava Frankfurt Skyliners isännöi Sasu Salinin Malagaa. Malaga kävi hakemassa Saksasta tärkeän voiton ja varmisti jatkopaikkansa EuroCupissa. FIBA Europe Cupissa Alex Murphyn Szolnoki Olaj varmisti niin ikään paikkansa seuraavalla kierroksella.

1.11.2018 09:37 Susijengi

Susijengiläiset tehokkaina eurokentillä

Susijengin pelaajat osoittivat oivaa pelikuntoa tärkeiden MM-karsintaotteluiden lähestyessä, kun peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin keskiviikon otteluissa.

11.10.2018 07:47 Susijengi

Salinin Malaga vei EuroCupin suomalaiskohtaamisen

EuroCupissa nähtiin harvinaista herkkua, kun pelikentällä oli samanaikaisesti kolme suomalaispeluria Malagan ja Frankfurtin välisessä ottelussa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

1.2.2024 07:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sinetöi EuroCupin runkosarjan voiton – Teneriffalle voitto Mestarien liigassa

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball varmisti EuroCupin runkosarjan voiton varmistaen näin kotiedun loppuun saakka. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa otti ison voiton Mestarien liigan jatkolohkossa.

21.12.2023 07:55 Suomalaiset ulkomailla

Salin ja Larkas jatkavat Mestarien liigassa - Seppälä ilmiliekeissä Ranskassa

Mestarien liigan alkulohkovaihe saatiin päätökseen ja Sasu Salinin sekä Mikko Larkaksen urakka jatkuu 16 parhaan joukossa. Pelikuntoon palannut Ilari Seppälä oli sen sijaan täysin pitelemätön Ranskassa.

Näytä lisää vastaavia