30.1.2019 21:11 Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Koripallomuseo on aktiivisesti mukana juhlavuodessa, johon kuuluu valtakunnallisen julistenäyttelyn toteuttaminen.
Julisteiden kautta kerrotaan erilaisista koripalloon liittyvistä ilmiöistä ja tapahtumista 80 vuoden ajalta. Julisteet heijastelevat myös oman aikansa arvoja ja näyttelyn kautta voikin arvioida, missä määrin koripallo urheilulajina on toiminut edelläkävijänä kasvatuksellisissa asioissa, arvojen luojana. Näyttelykiertue aloittaa Kotkan Merikeskus Vellamon Tietokeskuksessa ja on avoinna 5.-28.2.2019. Avajaiset tiistaina 5.2. kello 12.00. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy - tervetuloa!
Avajaisohjelmassa puheenvuorot pitävät:
Juhlajulistenäyttely jatkaa Kotkasta pääsiäiseksi Lahteen Pääsiäisturnaukseen, kesällä Savonlinnaan Old Timersiin ja Espoossa pelattavaan veteraanien MM-turnaukseen. Muut kohteet ja aikataulut vielä avoinna, esim. maaottelut ja syksyn kohteet.
Tänä kesänä tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta, kun Kotkassa avattiin Koripallomuseon näyttely Kymenlaakson liiton ja Kotkan kaupungin vahvalla panostuksella. Lajikulttuurisesti vahvassa kaupungissa toiminta oli aktiivista vuoteen 2012 asti, jolloin kaupungin tarjoamien tilapäistilojen takia toimintaa heikennettiin ja näyttelytoiminta loppui lopulta Kotkassa 2015. Nyt Boys are back in town! - kuten koripallo-otteluistakin tuttu laulu kuuluu.
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja:
--------------------------------
Jari Toivonen
Museonjohtaja
Finnish Basketball Hall of Fame - Koripallomuseo
+358 40 5708078
jai.toivonen@kotka.fi
www.koripallomuseo.fi
Ennen Susiladiesin sunnuntaina 27.11. pelattua EM-karsintaottelua Liettuaa vastaan Urhea-hallissa järjestettiin Kohti unelmien naiskorista -seminaari. Koripallomuseon järjestämä seminaaritallenne on nyt nähtävissä Koripalloliiton Youtube-kanavalla.
Koripallomuseon järjestämä Alumnigaala 2022 vietettiin lauantaina Hilton Kalastajatorpalla. Hienossa tapahtumassa Hall of Fame -kunniagalleria sai viisi uutta jäsentä.
Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.
Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!
Syyskuulta marraskuulle koronatilanteen takia siirtynyt Gaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2021.
Koripalloilija hae mukaan saamaan tukea opiskeluun, työelämään tai koripallouraan. Tutustu myös tapahtumatarjontaan, jossa kerrotaan mm. ulkomaille lähtömahdollisuuksista.
Historiallisen ensimmäisen alumnivuoden kunniaksi aloitettiin perinne palkita kiertopalkinnolla alumnitoimintaa edistäneitä henkilöitä. Vuoden 2020 korisalumnit ovat Pirta Mikkola ja Mikko Simon.
Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy kymmenellä uudella lajilegendalla, jotka poikkeusolosuhteiden takia julkaistiin poikkeuksellisesti Ylen suorassa TV-lähetyksessä Susijengin ja Serbian välisessä ottelussa.
Get Back in the Game! Koripalloyhteisön alumni-verkosto tuo uusilla ohjelmilla lajia rakastavat takaisin koripallon pariin.
Koko korisperheen kotibileissä tarjolla haastatteluja, korisviihdettä, tietovisailuja ja kuulumisia Susijengin pelaajilta.
Maajoukkuekapteeni Shawn Huff, sekä lajilegendat Heli Toikka ja Pertti Laanti, avaavat toiminnan taustoja.
Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy kahdeksalla uudella lajilegendalla, jotka julkistettiin Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksessa pelatussa Suomi-Venäjä-ottelussa.
Tulevana lauantaina on Helsingissä tarjolla Koripalloliiton 80-vuotisjuhlavuoden merkeissä monipuolinen lajikulttuuria esittelevä ohjelma kaikenikäiselle korisväelle. Pääosin ohjelma on ilmaista sisältäen mm. virtuaalikoripalloa, luentoja, ystävien tapaamista, juhlajulistenäyttelyn ja huipennukseksi Arvoseminaarin.
Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen Koripallomuseon kanssa Arvokas iltapäivä -seminaarin lauantaina 17.8. Tapahtuman tuotto menee Koripallomuseon työhön sekä We deliver -rahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta.
Tiistaina oli historiallinen tapahtuma koripallossa ja kenties suomalaisessa urheilussa, kun korisalumnit ja -nuoret kohtasivat ensimmäistä kertaa. Tällä viikolla on myös avattu verkkoalusta, jossa nuorten avuntarve ja alumnien osaaminen/auttamishalu voivat kohdata.
Tiistaina 26.3. järjestetään Helsingissä "noin" A-junioreille (16-22v) seurarajat ylittävä tapahtuma, jossa on infoa opiskeluihin, mahdollisuuksiin työhön tai pelaamiseen ulkomailla, kesätöihin, pätkätöihin ja moniin eri alumnien osaamisalueisiin liittyen. Myös kaikki korisalumnitoiminnasta kiinnostuneet - tervetuloa mukaan!
Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilija Lea Hakala nimettiin torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.
Koripalloliitto viettää alkaneena vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi tahdomme muistella yhdessä ystäviemme kanssa suomikoriksen historian huippuhetkiä vuosien varrelta.
Seminaarin teemana on yhteiskuntavastuu yrityksissä, yhteisöissä ja kaupungeissa osana hyvinvoinnin luomista ihmisille. Yritykset ovat entistä enemmän mukana yhteiskunnallisissa kysymyksissä entisen sponsorointiajattelun sijaan. Millaisia strategioita yrityksillä liittyy yhteiskuntavastuuseen, entä kuinka kuntasektorilla yrityskumppanuuksia muodostetaan? Hyvin voimme auttaa – yhteiskuntavastuulla hyvinvointia!
Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy neljällä uudella lajilegendalla, jotka julkistettiin Susijengin Latvia-ottelun yhteydessä.