Yliopistotulokas Teresa Seppälä vireessä Sienan aloitusviisikossa

18.11.2022 10:11 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisiin naisonnistujiin lukeutui freshman-kauttaan pelaava Teresa Seppälä, joka viimeisteli kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat Sienan yliopiston aloitusviisikossa.

Teresa Seppälä on aloittanut hienosti yliopistouransa Sienassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime sunnuntaina Siena hävisi UAlbanylle 64-57 (31-17). Siena oli pahimmillaan 21 pistettä takana toisella puoliajalla, mutta kiri eron kuuteen, kunnes aika loppui kellosta.

Seppälä oli Sienan pistekärki 15 pisteellä, joista peräti 12 syntyi toisella puoliajalla. Pisteidensä kylkeen Seppälä keräsi neljä levypalloa, yhden syötön ja riiston 32 minuutissa.

> Ottelutilastot

Keskiviikkona toisen peräkkäisen tappionsa kärsinyt Siena hävisi St. Bonaventurelle 69-63 (44-37). St. Bonaventure nappasi johtoaseman erinomaisen ensimmäisen puoliajan heittopelinsä myötä, eikä enää luovuttanut johtoasemaansa.

Seppälä rellesti parketilla 27 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 9 levypalloa, kaksi syöttöä, yhden riiston ja torjunnan. Levypallomäärä on hänen vasta-alkaneen yliopistouransa kärkitulos.

Seppälä on Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka pelaa ensimmäistä kauttaan yliopistokoripalloa. Seppälä ehti pelata lähes koko junioriuransa kasvattajaseurastaan, josta hän siirtyi yhdeksi kaudeksi 2021-22 HBA-Märskyyn ja sitä kautta Sienaan.

Kolmessa ensimmäisessä ottelussaan hän on keskimäärin kerännyt nimiinsä 9,0 pistettä ja 6,3 levypalloa.

> Ottelutilastot


Sara Bejedi, Florida State

Georgia State – Florida State 70-75 (36-38)
Bejedi: 4 pistettä, 3 syöttöä, 1 riisto, 20 minuuttia*
> Ottelutilastot

Florida – Florida State 77-92 (36-48)
Bejedi: 2 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 24 minuuttia*
> Ottelutilastot


Kia Vaalavirta, San Francisco

Washington State – San Francisco 69-63 (23-38)
Vaalavirta: 2 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 16 minuuttia*
> Ottelutilastot

Troy – San Francisco 73-84 (33-39)
Vaalavirta: 10 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 15 minuuttia*
> Ottelutilastot


Janette Aarnio, South Florida

Jacksonville – South Florida 59-70 (20-31)
Aarnio: 7 pistettä, 10 minuuttia
> Ottelutilastot

Alabama – South Florida 59-67 (29-23)
Aarnio: 0 pistettä, 3 minuuttia
> Ottelutilastot


Emerita Mashaire, Buffalo

Buffalo – Stonehill 62-56 (25-25)
Mashaire: 1 piste, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 18 minuuttia*
> Ottelutilastot


Henna Sandvik, Indiana

UMass Lowell – Indiana 37-93 (17-49)
Sandvik: 0 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 16 minuuttia
> Ottelutilastot

Indiana – Tennessee 79-67 (40-39)
Sandvik: DNP
> Ottelutilastot

Indiana – Bowling Green 61-96 (21-49)
Sandvik: 0 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 8 minuuttia
> Ottelutilastot


Saga Ukkonen, Texas Tech

Jackson State – Texas Tech 69-63 (31-33)
Ukkonen: 0 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 9 minuuttia*
> Ottelutilastot

Colorado – Texas Tech 85-86 (41-34, 80-80) OT
Ukkonen: 0 pistettä, 4 minuuttia
> Ottelutilastot


Annukka Willstedt, Texas A&M-Corpus Christi

Texas Lutheran – Texas A&M-Corpus Christi 38-70 (18-36)
Willstedt: 6 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 6 minuuttia
> Ottelutilastot


Liisa Taponen, Illinois

Alcorn – Illinois 59-90 (25-51)
Taponen: 0 pistettä, 1 minuutti
> Ottelutilastot

McNeese – Illinois 38-100 (12-52)
Taponen: 2 pistettä, 1 syöttö, 6 minuuttia
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

 
27.1.2023 10:09 NCAA

Vahvoja otteitaan jatkavalle Teresa Seppälälle jo viides konferenssin viikon tulokkaan palkinto

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä jatkoi vahvoja otteitaan Sienan yliopistossa, kun hänet valittiin jo viidennen kerran tällä kaudella MAAC:n viikon tulokkaaksi.

20.1.2023 10:56 NCAA

Neljännen kerran konferenssinsa viikon tulokkaaksi valittu Teresa Seppälä heitti uudeksi piste-ennätykseen 24 pistettä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä pussitti 24 pistettä Sienalle ja ansaitsi neljännen MAAC:n viikon tulokkaan tittelinsä. Sara Bejedi taas säkitti Florida Staten paidassa kolmannen kerran peräkkäin 20 pistettä tai enemmän.

18.1.2023 09:57 NCAA

Mustapha Amzil säkitti 19 pistettä Daytonin kaataessa Davidsonin

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil oli joukkueensa pistekärki 19 pisteellä, kun Dayton voitti Atlantic 10 -konferenssin ottelussa Davidsonin. Sitä aiemmin Dayton hävisi konferenssin kärkiottelussa VCU:lle pisteellä.

13.1.2023 09:44 NCAA

Sara Bejedi liekeissä 21 pisteellä, kun Florida State nappasi 11. rankatun NC Staten päänahan

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedillä ja Florida Statella kulkee peli, kun ”Seminoles” päihitti vakuuttavasti 11. rankatun NC Staten Bejedin heittäessä 21 pistettä. Edellisessä pelissä Bejedi heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 26 pistettä.

12.1.2023 10:53 NCAA

Jacob Grandison ja Duke vei voiton Fede Federikon Pittsburghilta NCAA:n suomalaiskohtaamisessa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n miesten puolella nähtiin viime yönä suomalaiskohtaaminen, kun Jacob Grandison ja Duke voittivat Fede Federikon edustaman Pittsburghin Atlantic Coast -konferenssiottelussa.

4.1.2023 11:29 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State kahteen vakuuttavaan voittoon kivenkovassa ACC:ssä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State jatkavat voittamattomina kovatasoisessa Atlantic Coast -konferenssissa, jossa Florida State päihitti vuodenvaihteen molemmin puolin ensin North Carolinan ja sitten Georgia Techin.

3.1.2023 10:11 NCAA

Touko Tainamolle uusi piste-ennätys NCAA:ssa – 22 pistettä Denverin triplajatkoaikatrillerissä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa toista kauttaan pelaava Touko Tainamo pussitti yliopistouransa korkeimman pistemäärän, kun Tainamo keräsi nimiinsä 22 pistettä Denverin voittaessa kolmen jatkoajan jälkeen Kansas Cityn.

21.12.2022 09:29 NCAA

Fede Federiko rymisteli 22 pistettä, 8 levypalloa ja 3 torjuntaa Pittsburghille

Yhdysvaltojen yliopistokentillä NCAA:ssa miesten viimeisen viikon suurin onnistuja oli Pittsburghin yliopiston Fede Federiko, joka hurjasteli 22 pistettä, 8 levypalloa ja 3 torjuntaa North Floridaa vastaan. Myös Olivier Nkamhoua ja Mustapha Amzil olivat liekeissä omien yliopistojensa peleissä.

16.12.2022 10:55 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State nappasivat kuudennen peräkkäisen voittonsa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella Sara Bejedi ja Florida State voittivat kuudennen peräkkäisen voittonsa. Florida State on nyt voittanut kahdestatoista pelaamastaan ottelustaan yksitoista.

14.12.2022 10:28 NCAA

Fede Federiko mätti Pittsburghille 17 pistettä, 14 levypalloa ja 3 torjuntaa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisiin miesonnistujiin lukeutui Fede Federiko, joka mätti hurjan 17 pisteen, 14 levypallon, 3 syötön ja 3 torjunnan tupla-tuplan, kun Pittsburgh kaatoi Sacred Heartin.

9.12.2022 10:20 NCAA

Henna Sandvik ja Indiana voittivat kymmenennen pelinsä putkeen – Indiana rankattu valtakunnallisesti neljänneksi

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella viimeisen viikon aikana Henna Sandvikin edustama Indiana voitti kolme ottelua ja porskuttaa täten voittamattomana kymmenen ottelun jälkeen. Indiana on rankattu valtakunnallisesti neljänneksi parhaaksi joukkueeksi.

7.12.2022 09:45 NCAA

Olivier Nkamhoua ja Mustapha Amzil liekeissä Yhdysvaltojen yliopistokentillä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon sisään kaksi suomalaispelaajaa oli hurjassa vireessä. Olivier Nkamhoua keräsi 20 pistettä ja 6 syöttöä Tennesseelle, kun taas Mustapha Amzil repi 14 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan Daytonille.

30.11.2022 10:21 NCAA

Olivier Nkamhoua ja Tennessee vei Battle 4 Atlantis -turnauksen mestaruuden Bahamalla

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Olivier Nkamhoua ja Tennessee juhli alkukauden miniturnauksen mestaruutta, kun Tennessee voitti Paradise Islandilla, Bahamalla, järjestetyn Battle 4 Atlantis -turnauksen.

17.11.2022 10:14 NCAA

Kati Ollilainen on sitoutunut Wyomingin yliopistoon syksyksi 2023

HBA-Märskyn riveissä hienoa kautta pelaava Kati Ollilainen, 19, on valinnut yliopistonsa Yhdysvalloissa, kun Helsingin NMKY:n kasvatti on sitoutunut siirtymään Wyomingin yliopistoon syksyllä 2023.

16.11.2022 09:28 NCAA

Mustapha Amzil liekitti 20 pistettä penkiltä Daytonin päihittäessä SMU:n

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil oli viime viiikolla tulessa 20 pisteellä, kun Amzilin edustama Dayton päihitti SMU:n 62-74 (24-29).

14.11.2022 08:56 NCAA

Viljami Vartiainen on sitoutunut Weber Staten yliopistoon

HBA-Märskyssä pelaava Viljami Vartiainen, 18, siirtyy syksyksi 2023 Yhdysvaltojen yliopistokentille, kun Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut Weber Staten yliopistoon.

11.11.2022 09:23 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State aloittivat vauhdikkaasti NCAA-kautensa

Yhdysvaltojen koripallon yliopistosarja NCAA käynnistyi tällä viikolla. Suomalaisista naispelaajista yliopistokentillä vauhdissa oli muun muassa Sara Bejedi, joka säkitti kahdesti kaksinumeroisen pistelukemat Florida Staten kerätessä kaksi voittoa avausviikolla.

9.11.2022 09:38 NCAA

Fede Federiko aloitti vahvasti Pittsburghin riveissä Yhdysvaltojen yliopistokentillä

Yhdysvaltojen koripallon yliopistosarja NCAA käynnistyi tällä viikolla. Ensimmäisten pelien suomalaisiin miesonnistujiin lukeutui Fede Federiko, joka takoi Pittsburghin yliopistolle 13 pistettä, 7 levypalloa ja 3 torjuntaa.

7.11.2022 11:32 NCAA

Suomalaisia naispelaajia pelaa ensi kaudella NCAA:n ykköstasolla tusinallinen

Yhdysvaltojen naisten koripallon yliopistosarja, NCAA, käynnistyy maanantaina 7.11. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla kahdentoista suomalaispelaajan otteita NCAA:n ykkösdivisioonassa.

7.11.2022 10:23 NCAA

Suomella 10 miespelaajan edustus NCAA:n ykköstasolla tulevalla kaudella

Yhdysvaltojen miesten koripallon yliopistosarja, NCAA, käynnistyy maanantaina 7.11. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla kymmenen suomalaispelaajan otteita NCAA:n ykkösdivisioonassa.

Näytä lisää vastaavia