Ylimääräinen We deliver -hakukierros jakoi tukea koripalloharrastuksessa pysymiseen

27.5.2020 09:23 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi We deliver -rahasto käynnisti ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille ja niille, joita poikkeustilanne kosketti rahallisesti. Hakukierroksella harrastajat pystyivät hakea tukea ainoastaan seurojen kausimaksuihin.

Ylimääräisellä kierroksella tukea sai 27 perhettä. Koripalloliitto lahjoitti poikkeustilanteen johdosta 15 000 euroa rahastolle, joista osa jaettiin tällä hakukierroksella. 

- Kuten saimme maalis-huhtikuussa päivittäin uutista lukea, niin tuhannet ihmiset joutuivat lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Lisäksi epidemian aiheuttama kriisi on ollut monelle yrittäjälle painajaismainen. Usealla perheellä oli vielä kausimaksun viimeinen osa maksamatta ja tätä taakkaa halusimme helpottaa. Tukia jakaessamme teimme periaatteellisen päätöksen, että tukea ei myönnetä tällä hakukierroksella mihinkään muuhun kuin avoinna oleviin kausimaksuihin, kommentoi Koripalloliiton yhteyspäällikkö Jussi Laurila. 

Koripalloliitto aloittaa seuraavan hakukierroksen poikkeuksellisesti jo elokuun alussa. Tuolloin tukea voi hakea taas kausimaksujen ohella kaikkiin muihin kuluihin. 

- Ymmärrän täysin, että tulevaisuus ja harrastuksen jatkaminen voivat huolettaa, mikäli taloudellinen tilanne on haastava tai se on äkillisesti muuttunut. Kannamme Koripalloliittona kortemme kekoon ja olemme päättäneet aloittaa seuraavan hakukierroksen jo elokuun alussa. Tuolloin tukea voi hakea jälleen kaikkiin koripallosta aiheutuvien kulujen kattamaiseen. Rohkaisen seuroja jakamaan rahastosta tietoa, jotta vanhempien taloudellisen tilanteen johdosta yhdeltäkään lapselta ei jäisi esimerkiksi seuran kesäleiriä välistä. Kaikesta selvitään, myös tästä – yhdessä, Laurila päättää.

 
4.8.2020 08:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 15.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia viidennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 15.9. mennessä.

1.4.2020 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston ylimääräinen hakukierros on nyt auki

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.

2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

2.2.2023 11:00 Tukijärjestelmät

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

4.10.2022 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -tuet jaettu, 200 000 tukieuron rajapyykki rikkoontui

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

15.8.2022 10:14 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 4.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.

31.5.2022 14:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto järjestää ylimääräisen hakukierroksen Suomeen sotaa paenneille ukrainalaislapsille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.

3.8.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 22.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.

2.8.2021 15:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakaa 100 000 euroa vähävaraisille perheiden korisharrastajille – iso kiitos kaikille lahjoittajille

Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.

Näytä lisää vastaavia