21.12.2021 09:46 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi joulun alla 90 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Ylimääräisellä hakukierroksella jaettiin yhteensä 90 stipendiä ja kaikkiaan 31.480 euroa. Päättyneellä hakukierroksella avustuksien pääpaino oli kausimaksujen avustamisessa.
- Iso kiitos seuroille, jotka jakoivat sisäisesti tietoa rahastosta omille apua tarvitseville harrastajille. Sana on kiirinyt apua tarvitsevien joukossa, Koripalloliiton yhteyspäällikkö Jussi Laurila kiittelee.
Koripalloliitto keräsi kampanjan avulla syksyn aikana 100 000 euron potin stipendeihin. Summa jaettiin ylimääräisten hakukierroksien myötä.
- Haluan esittää lämpimät kiitokset tälle upealle yhteisölle, jotka ovat lahjoittaneet rahastoon. Heidän avullaan moni lapsi on pystynyt jatkamaan heille rakasta harrastustaan. Monelle stipendin saaneelle tämä oli paitsi paras myös ainoa joululahja, Laurila sanoo.
Ensimmäisen kerran We deliver -rahaston tukia jaettiin tammikuussa 2019. Kaikkiaan rahasto on avustanut kahdeksan hakukierroksen perheitä 163 644 eurolla. Stipendejä on jaettu kaikkiaan yhtensä 557.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 70 stipendiä tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 14. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 8.10. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 59 stipendiä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 88 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo yhdeksännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea torstaihin 10.2. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kahdeksannen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 28.11. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 110 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.
Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.
Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on tukenut vähävaraisia perheitä kuuden hakukierroksen verran. Tulevan syksyn hakukierroksen tavoitteena on jakaa 100 000 euroa.
Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on jakanut koronavuoden aikana 178 stipendiä vähävaraisten perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kuudennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 31.1. mennessä.
Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.