Vertio nousee ensi kaudeksi Seagullsin päävalmentajaksi, Laakso jättää tehtävänsä kauden jälkeen

21.2.2023 09:38 Helsinki Seagullsin päävalmentajana kaudesta 2019–20 asti toiminut Jussi Laakso jättää tehtävänsä kuluvan kauden päätyttyä. Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi astuu joukkuetta yhdessä Laakson kanssa jo neljättä kautta luotsaava Vesa Vertio 2+1-mittaisella sopimuksella.

Vesa Vertio nousee ensi kaudella Seagullsin päävalmentajaksi. Kuva: Ville Vuorinen

Helsinki Seagulls on Laakson alaisuudessa yltänyt kahdesti SM-pronssille (2021 ja 2022) sekä voittanut Suomen Cupin mestaruuden kolmesti (2020, 2021 ja 2022). Parhaillaan joukkue on tasapisteissä Korisliigan kärkipaikalla Kauhajoen kanssa.

- Olemme seuran kanssa päätyneet yhteisymmärryksessä siihen, että sopimukseni päättyy tähän kauteen. Tapaukseen ei liity pienintäkään draamaa ja kaikki lähti omasta aloitteestani. Kun vielä sopimuksessani olevat optiot antoivat mahdollisuuden lähteä tutkimaan vaihtoehtojani kahdeksan vuoden Korisliiga-putken jälkeen, päätin tarttua tilaisuuteen. Vielä en täydellä varmuudella voi sanoa, missä teen töitä jatkossa, mutta uskoisin jatkavani koripallon parissa joko ulkomailla tai Suomessa, Laakso kommentoi seuran tiedotteessa.

“Kausi 2022–23 on vielä pahasti kesken, mutta ymmärrettävästi seuraavien kausien asioita ja avainpositioita pitää täyttää melko aikaisessa vaiheessa. Tavoitteenamme on edelleen saavuttaa finaalipaikka ja sitä kautta Pantterin tuominen takaisin Helsinkiin monen vuoden jälkeen.”
“Kausi 2022–23 on vielä pahasti kesken, mutta ymmärrettävästi seuraavien kausien asioita ja avainpositioita pitää täyttää melko aikaisessa vaiheessa. Tavoitteenamme on edelleen saavuttaa finaalipaikka ja sitä kautta Pantterin tuominen takaisin Helsinkiin monen vuoden jälkeen.”

- Olen onnellinen, että seura saa päävalmentajakseen intohimoisen ja osaavan valmentajan sekä loistavan persoonan, kun Vesa pääsee jatkamaan roolissani. Hänen jatkonsa on seuran jatkuvuuden kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Hän on ollut joukkueessa isossa roolissa, joten hyppy uuteen tehtävään on luonnollinen.

Vesa Vertio on valmis uuteen haasteeseen urallaan

39-vuotiaalle Vesa Vertiolle paikka miesten edustusjoukkueen päävalmentajana on uusi askel hänen jo entuudestaan komealla urallaan koripallon parissa. Saksasta Crailsheimin joukkueesta Seagullsiin kaudella 2019–20 saapunut Vertio oli mukana nostamassa Crailsheimia Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta (Pro A -liigasta) pääsarja Bundesliigaan.

Ennen Saksaan siirtymistään Vertio toimi kymmenen vuoden ajan Tapiolan Hongan C- ja B-ikäluokkien päävalmentajana, sekä apuvalmentajana A-junioreissa ja Hongan miesten divisioonajoukkueessa. Tämän lisäksi Vertio on tuttu kasvo myös Suomen nuorten maajoukkueiden valmennuskaartista.

- Luonnollisesti olen todella iloinen syntyneestä sopimuksesta. Kun seura muutama viikko sitten otti asian esille, päätös oli helppo. Helsinki Seagulls on erinomainen organisaatio, jonka tavoitteet ovat edelleen kehittyä ja kasvaa. Tässä kehitystyössä haluan myös itse olla mukana, Vertio kommentoi.

- Kohta neljän vuoden mittainen yhteistyö Jussin kanssa on toiminut hyvin. Olen saanut paljon vastuuta ja oppinut sitä kautta uutta. Seagulls on Jussin aikakauden jälkeen parempi kuin se oli neljä vuotta sitten. Aion tehdä hartiavoimin töitä, jotta suunta säilyy samanlaisena, Vertio päättää. 

 
1.12.2023 20:28 Korisliiga

Kultaranteinen Koivisto siivitti Vilppaan jälleen yhteen vierasvoittoon – Mäntynen Kouvojen voitto-ottelun pistehai

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas ja Kouvot saivat kumpikin vierasvoiton.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

29.11.2023 20:29 Korisliiga

Kataja lunasti viimeisen lipun Suomen Cup -välieriin – Pyrintö yllätti Kauhajoen

Miesten Korisliiga-illan voitot merkittiin Tampereen Pyrinnölle, Kouvoille ja Kataja Basketille, joka ansaitsi samalla paikan miesten Suomen Cupissa.

28.11.2023 20:43 Korisliiga

Korisliigan kärkipäässä käy kova kuhina – Seagulls taivutti Korihait, mutta Nokia pysyy kannoilla

Miesten Korisliigassa otteluvoittoja keräsivät Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Salon Vilpas.

25.11.2023 19:00 Korisliiga

Korihait epäsi Pyrinnöltä ensimmäisen vierasvoiton – Kataja ja Bisons kamppailivat kalkkiviivoille asti

Miesten Korisliigassa nähtiin kaksi kotivoittoa, kun Korihait ja Kataja Basket puolustivat onnistuneesti kotikenttiään.

24.11.2023 20:47 Korisliiga

Kobrat tyly vieras Nokialla – Mäntysen tehoilta ei riittänyt Seagullsia vastaan

Miesten Korisliigan otteluvoitot merkittiin Kobrille ja Helsinki Seagullsille.

22.11.2023 20:47 Korisliiga

Tyree Eady ratkoi voiton Vilppaalle virhevaikeuksien täyttämästä trilleristä

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas taivutti Lahti Basketballin niukalla piste-erolla.

22.11.2023 20:45 FIBA Europe Cup

Katajalle avausvoitto FIBA Europe Cupin lohkovaiheen päätösottelussa

Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:41 Korisliiga

Korihait juhlisti vanhoja mestareita voitolla – Kobrat vei derbyn nimiinsä

Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Seagulls, BC Nokia, Kobrat ja Korihait.

17.11.2023 21:00 Korisliiga

KTP vaisun alun jälkeen 24 pisteen voittoon – Pyrintö jumiutunut sarjataulukon pohjalle

Korisliiga-illan ainoa ottelu päättyi KTP-Basketin kotivoittoon.

15.11.2023 21:48 FIBA Europe Cup

Kauhajoki taipui loppuhetkillä Bundesliiga-joukkue Rostockille – Kataja ei onnistunut nappaamaan avausvoittoaan

Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.

15.11.2023 20:41 Korisliiga

Teemu Suokkaan tehoilta johti Vilppaan voittoon

Salon Vilpas haki vierasvoiton Loimaalta. Teemu Suokas pommitti kaukaa ja jakoi ahkerasti syöttöjä.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

11.11.2023 20:13 Korisliiga

Fortsonilla ja Palmilla jyvä kohdallaan – alkukaudesta yskähdellyt Kauhajoki miltei 50 pisteen voittoon

Miesten Korisliigan otteluvoitot menivät tänään Kauhajoelle, Helsinki Seagullsille ja Kataja Basketille.

10.11.2023 22:30 Korisliiga

Both Gachin triplatupla johti Nokian voittoon – Korihait kaatoi KTP:n

BC Nokia ja Korihait saivat sarjapisteitä miesten Korisliigassa.

9.11.2023 12:00 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Erik Sajantila: ”Joutuu kysymään itseltään, miten voisi auttaa joukkuetta enemmän”

Lahti Basketballin vaikeasta kaudenalusta huolimatta seuran riveistä on erottunut yllättäen tähdeksi syttynyt 22-vuotias Erik Sajantila. Hänet palkittiin lokakuun 2023 parhaana pelaajana.

8.11.2023 21:25 FIBA Europe Cup

Katajalle ja Kauhajoelle kirvelevät tappiot eurokentillä

Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.

8.11.2023 21:15 Korisliiga

Kobrille sarjapisteet Tampereelta – "Kokonaisuudessaan kautemme paras vieraspeli"

Kobrat kävi nappaamassa vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä.

5.11.2023 20:16 Pääjuttu

Bisons yllätti Kauhajoen – Kataja Korihaita vahvempi

Miesten Korisliigan sarjapisteet keräsivät tänään Bisons Loimaa ja Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia