20.5.2022 14:15 Ruth Rökman aloittaa ToPoLan uutena päätoimisena työntekijänä 1.8. nimikkeellä seurakoordinaattori. Elokuusta alkaen Ruth ottaa itselleen osan Anni Saiston töistä. Anni aloittaa syksyllä opiskelun ja siirtyy seurakoordinaattorista hallintokoordinaattoriksi.
ToPoLan Toni Taipale ja Ruth Rökman (Kuva: ToPoLa)
Ruth aloitti ToPoLassa valmentajana marraskuussa 2021 ja seurassa sekä joukkueissa ollaan oltu erittäin tyytyväisiä hänen toimintaansa. Onnistuneen yhteistyön tuloksena Ruth ottaa tulevana kautena yhä enemmän vastuuta seurassa.
Ruth iloitsee uudesta työsopimuksestaan: "Kiitos luottamuksesta ja mahdollisuudesta uuteen työtehtävään. ToPoLassa on upea ja yhteisöllinen ympäristö päästä tekemään ja toteuttamaan jatkossa. Odotan innolla!"
ToPoLan puheenjohtaja Jyri Saraste toivottaa Ruthin tervetulleeksi. "Ruth, Anni ja Toni ovat vahva tiimi, josta löytyy monenlaista osaamista ja kykyä oppia uutta. Tällaisen yhteistyön varaan on hyvä rakentaa ToPoLan tulevaisuutta ihan joka päivä. Tämä on juuri sitä mitä me nyt seurana tarvitsemme.
Toiminnanjohtaja ja Ruthin esihenkilö Toni Taipale on myös erittäin tyytyväinen siitä, että seuraan saadaan lisää työntekijöitä: "Tämä on luonnollinen suunta, kun seura kasvaa ja haluamme kehittää toimintaamme koko ajan", kommentoi Taipale.
Suomen suurin koripalloseura Helsingin NMKY sai oman koripalloareenan. Areenan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6.-8.10.23.
Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.
Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu ensi vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.
Vantaalainen koripallo ottaa jälleen askeleen eteenpäin, kun PuHu Junioreiden miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kotiottelunsa Vantaan Energia Areenalla kaudella 2023-2024. Muutos on osa PuHu Junioreiden ja Vantaan kaupungin monivuotista yhteistyötä, ja edustusjoukkueiden otteluiden lisäksi PuHun juniorijoukkueet harjoittelevat Energia Areenalla entistä enemmän.
Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!
Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu tulevana vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.
LePyn jo perinteeksi muodostunut Pikkusudet -turnaus järjestetään jälleen syyskuussa. Tunnelma on aina huipussaan, kun Leppävaaran hallin täyttävät sadat Pikkusudet kannustajineen. Syksyn turnauksen ikäluokkina ovat 2014 ja 2015 syntyneet tytöt ja pojat. Turnaus on hyvä mahdollisuus hakea ensimmäiset kokemukset koripallo-otteluista, sekä mainio startti sarjakauteen.
LePy järjestää ohjattua harrastekorista naisille ja miehille neljänä iltana viikossa. Harjoituksissa opetetaan koripallon perustaitoja ja tietenkin pelataan. Osallistujien kuntotasolla ei ole merkitystä, sillä harjoituksissa kukin pystyy itse määrittelemään rasitustasonsa. Kunto myös kehittyy treenatessa.
Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.
Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.
Jokelassa pelataan 25. katukoris 5.8.2023
Hyvinkään 30. Katukoris lauantaina 12.8.2023 Hotel Sveitsin piha-alueella.
Naisten 2. divisioonaan noussut LoU Basket järjestää avoimet harjoitukset kiinnostuneille pelaajille 15.6.
ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.
Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu 1.9.2010 jälkeen syntyneille.
Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.
Drivessä on draivia!
Yhteistyön tavoitteena on taata Omniassa opiskeleville koripalloa pelaaville tytöille mahdollisuus kehittyä ja pelata Leppävaaran Pyrinnön eli LePyn tyttöjen sekä LePyn naisten joukkueessa.
Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.
Seuran tulevan kauden valmentajat on valittu. Jokaisen ikäluokan päävalmentajat ovat erittäin kokeneita valmennuksen ammattilaisia. Valmennustiimit koostuvat aikuisista koulutetuista valmentajista. Toiminta joka ikäluokassa pyörii koko kesän.