2.2.2024 14:44 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (ESLU) on nimennyt koripalloseura ToPoLan vuoden 2023 urheiluseuraksi alueellaan.
ESLUn asiantuntijat valitsivat ToPoLan vuoden seuraksi huomioiden seuran monipuolisen nuorten urheilijoiden koulutuksen, harrastajien kasvatuksen seuratoimijoiksi sekä seuran aktiivisen kaupunginosatoiminnan. ToPoLa on korostanut arvoissaan jokaisen lapsen oikeutta kunnioittavaan kohteluun ja turvalliseen harrastusympäristöön.
Helsingin Lauttasaaressa aktiivisesti toimivalla ToPoLa:lla on lähes 700 jäsentä, yli 60 valmentajaa ja yli 35 joukkuetta. Seura on tunnustettu lasten, nuorten ja aikuisten liikuttajana sekä kilpa- että harrastetasolla. Vuonna 1978 perustettu ToPoLa järjestää myös vuosittain kesäleirejä, joissa valmentajina toimivat seuran omat kasvatit.
ToPoLan toiminnanjohtaja Riku Laanti ja hallituksen puheenjohtaja Tomas Kallström vastaanottivat tunnustuksen Helsingin Urheilutoimittajien Pääkaupunkiseudun paras -palkitsemistilaisuudessa 1. helmikuuta 2024.
– ESLU:n tunnustus oli positiivinen yllätys ja erittäin arvostettava huomionosoitus koko ToPoLa-yhteisölle siitä pitkäjänteisestä päivittäisestä työstä, jota seura-aktiivimme ovat tehneet johdonmukaisesti usean vuoden ajan junioreiden liikunnan edistämiseksi. Seuran kesäleirit ovat olleet yksi kesän kohokohdista junioreiden parissa jo vuosikausia. Moni entinen kesäleiriläinen onkin myöhemmin halunnut ryhtyä ToPoLan leireille itse ohjaajaksi, leirin ollessa siten myös usein elämän ensimmäinen kesätyöpaikka. Moni leirillä ohjaajana toiminut on jatkanut ensin apuvalmentajaksi juniorijoukkueisiimme, ja siitä eteenpäin valmennusurallaan aina vastuuvalmentajaksi asti. Useat nykyisistä vastuuvalmentajistamme ovat kasvaneet valmentajan rooliinsa tätä kautta. Tässä nuorten ohjaajien kouluttamisprosessissa ESLU on ollut erinomainen yhteistyökumppani, Laanti kiittelee.
Tulevalla kaudella Porvoossa pelataan korista eri tasoilla junioreiden SM-Sarjasta aina aikuisten divareihin.
Joukkueisiin on saatu kasaan loistavat valmennustiimit ja lähes kaikilta päävalmentajilta löytyy Koripalloliiton HKVT-tutkinto tai tason II-koulutus, tai joku muu liikunta-alan koulutus.
Lomalta paluu tuntuu hieman paremmalta katukoristurnauksen myötä! Lauantaina 17.8. EBT järjestää Espoon keskuspuiston luonnonkauniissa Puolarmaarissa 3x3 katukoristurnauksen, jonka tuotot ohjataan suoraan EBT naisten edustusjoukkueen toiminnan tukemiseksi.
Helsingin NMKY tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Toiminta pitää sisällään mm. urheilua, kerhoja, musiikkia, partiota, seikkailua, erilaisia tapahtumia, kursseja ja monipuolisen leiritarjonnan. Helsingin NMKY:n säännöllisen toiminnan piirissä on lähes 7200 lasta, nuorta ja aikuista.
Tikkurila-Seura on tyttö- ja naiskoripalloon keskittyvä Itä-Vantaalla toimiva seura, joka on vahvasti mukana tyttökoriksen nosteessa! Valmennustiimeissä löytyy pitkän linjan korisvalmennuskokemusta, kokeneita osaajia sekä nuoria innokkaita ja motivoituneita valmentajia.
PuHu Juniorit on yksi Suomen suurimmista seuroista lähes 700 lisenssipelaajan joukollaan. PuHu oli kaudella 2023–202424 ainoa seura Suomessa, jolla oli kaikissa ikäluokissa nuorten SM-sarjajoukkueet. Alkavan kauden ikäluokkien päävalmentajissa on jälleen paljon kokeneita ja koulutettuja oman toimen ohella valmentavia tai päätoimisia valmentajia.
Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.
Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.
OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.
Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!