Tigers Tübingenin Bundesliigaan nostanut Daniel Jansson valittiin jälleen vuoden valmentajaksi

10.6.2023 13:51 Tigers Tübingenin Bundesliigaan valmentanut Daniel Jansson on valittu Saksan ProA:n vuoden valmentajaksi. Valinta oli Janssonille toinen peräkkäinen.

Daniel Jansson nosti Tigers Tübingenin Bundesliigaan. (Kuva: Dennis Duddek/Nina Sander)

Suomalainen valmennusosaaminen on kovassa huudossa Euroopan koriskentillä ja Jansson jatkaa suomalaisvalmentajien palkintokavalkadia. Aiemmin Tuomas Iisalo palkittiin sekä Bundesliigan että Mestarien liigan parhaana valmentaja ja Anton Mirolybov pokkasi Itävallan parhaan valmentajan palkinnon.

Jansson palkittiin ProA:n parhaana myös viime kaudella ja lisäksi palkintokaapista löytyvät myös ProB:n ja U19-sarjan NBBL:n vuoden valmentajan tittelit.

Jansson johdatti Tigers Tübingenin kolmannella kaudellaan nousuun. Viime vuonna joukkue olisi myös ansainnut pelillisesti nousun, mutta seura ei tuolloin hakenut liigalisenssiä. Tällä kaudella se haki lisenssiä ja tulee sen myös saamaan.

ProA:sta nousee kaksi parasta joukkuetta, joten finaalipaikan varmistuminen riitti nousuun. Tigers hävisi toisena vuotena peräkkäin finaalin, kun Vechta oli lopulta kahden ottelun yhteistuloksella parempi niukasti 151-144.

- Onhan tämä ollut aika huvittava matka. Kun tulin tänne kolme vuotta sitten, niin korona jylläsi täysillä ja oli täysi lockdown. GM kertoi minulle, ettei ole varma saadaanko ProA:han edes joukkuetta kasattua. Sanoin vain hänelle, että hoida lisenssi, niin kasaan jonkun kivan joukkueen. Nyt kolme vuotta myöhemmin olemme katkeria ja vihaisia siitä, että hävisimme finaalit toisena vuotena peräkkäin. Tämä kolme vuotta on ollut aikamoinen matka ja alun perin suunnitelmana oli taistella noususta vuoden päästä, Jansson kertoo.

Viime kaudella Tigersilta ei juuri ulkopuolista menestystä odotettu, mutta joukkue voitti lopulta runkosarjan ja eteni finaaliin. Tällä kaudella se sijoittui runkosarjassa toiseksi Vechtan jälkeen ja nappasi jälleen nousuun oikeuttavan finaalipaikan. Vaikka viime kauden jälkeen oli lupa odottaa menestystä, niin Jansson myöntää yllättyneensä kauden vahvasta panoksesta.

- Kausi oli pienoinen yllätys. Viime kaudella oli niin paljon sellaisia sattumia, jotka osuivat kohdilleen. Pistimme kesällä aika reilusti kiviä taskuun, sillä emme me budjeteissa mitattuna olleet ProA:n kärkeä vieläkään. Meistä on kuitenkin muodostunut tässä kolmen vuoden aikana perhe. Iso osa rungosta on ollut mukana vähintään kaksi vuotta ja se on ollut vahvuutemme.

- Olin yllättynyt siitä, että meistä kasvoi sellainen ProA:n powerhouse, joka pystyi tasaisella suorittamisella voittamaan pelejä. Pystyimme joukkueena nousemaan seuraavalle tasolle.

"Danny" Jansson on toiminut kolme kautta Tigersin päävalmentajana. (Kuva: Dennis Duddek/Nina Sander)

Vaikka joukkueen runkosarja sujui hienosti, niin nousu ei tullut helpoimman kautta. Pudotuspelien avauskierroksella Tigers joutui tahkoamaan Eisbären Bremerhavenia vastaan täydet viisi ottelua. ProA:n kevään kovakuntoisin joukkue Karlsruhe Lions meni sitten välieräsarjassa nurin suoraan kolmessa ottelussa.

- Meillä oli tosi haasteellinen ensimmäinen kierros ja se vei joukkueesta aika lailla mehut, kun piti vielä matkustaa 11 tuntia peleihin. Karlsruhelta puuttui heidän aloittava pointtinsa ja tiesimme meillä olevan mahdollisuudet iskeä ja ottaa kontrolli otteluparista. Ensimmäinen välieräpeli oli aika hurlumheitä, mutta toinen voitto Karlsruhen kotikentällä oli meiltä kova suoritus. Siinä vaiheessa tiesimme nousun olevan lähellä, sillä ei Karlsruhe meitä kolmessa peräkkäisessä pelissä voita.

- Kolmannessa pelissä emme pelanneet enää Karlsruhea vastaan, vaan nousua vastaan. Se näkyi erityisesti toisella puoliajalla ja alkoi tulla pientä painetta. Se oli kauden rumin pelimme, mutta pikkaisen tuurillakin pystyimme sen hoitamaan, Jansson kertaa pudotuspelisarjoja.

Noususta huolimatta Janssonin mukaan juhlat jäivät pääosin juhlimatta.

- Nousun varmistuttua tuntui, että kaikilla oli vähän rotsi tyhjä. Oli tarkoitus kyllä juhlia, mutta oli niin tyhjä olo. Mestaruus oli kuitenkin se meidän ultimaattinen tavoitteemme emmekä päässeet siihen, joen hävityn finaalin jälkeen ei juuri tehnyt mieli juhlia, joten ne jäivät vähän viettämättä.

- Pormestari kutsui meidät kuitenkin raatihuoneelle vieraaksi ja pistimme nimmarit kaupungin kultaiseen kirjaan, johon tärkeimmät vieraat saavat kirjoittaa nimensä, ja se oli ihan hieno asia.

Ensi kaudella Tigersia odottavat paria tasoa isommat haasteet, kun se pääsee pelaamaan Bundesliigassa viiden vuoden tauon jälkeen. Jansson tiedostaa, ettei Tigers voi lähteä budjetilla kilpailemaan suurempia Bundesliigaseuroja vastaan, joten joukkue ammentaa voimaa omista vahvuuksistaan.

- Yksi selkeä etumme on, että suurin osa tämän kauden rungosta jatkaa myös ensi kaudella. Luotamme isoon kuvaan ja kilpailuetumme on se, että meillä on pelaajia, jotka ovat jo olleet meidän kanssamme tämän koko kolme vuotta. Emme pysty kilpailemaan muiden kanssa rakenteellisesti tai budjetillisesti, mutta valttikorttimme on luottaa niihin tukipilareihin joita on tässä kolmen vuoden aikana rakennettu.

Jansson on kulkenut pitkän tien Saksassa sen jälkeen, kun hän aloitti Ulmin akatemiavalmentajana yhdeksän vuotta sitten. Kaudella 2019-20 hän toimi Bundesliigassa Ulmin apuvalmentajana, mutta ensi kaudella hän pääsee päävalmentajan roolissa Bundesliigaan.

- Ei minulle ole mikään itseisarvo millä sarjatasolla pääsen valmentamaan. Olisi minulla aiemmin ollut muitakin mahdollisuuksia kuin valmentaa Ulmin A-junioreita, mutta tykkään rakentaa eikä sillä sarjatasolla ole niin väliä. Nyt Bundesliiga on minulle päävalmentajana uusi sarjataso johon lähdetään kamppailemaan. Varmasti tulee tosi mielenkiintoista. Henkilökohtaisella tasolla on aika mielenkiintoista saada Pablo Laso Tübingeniin, mikäli netissä pyöriviin huhuin on uskomista. Siitä tulee ihan hauskaa, Jansson viittaa Real Madridin entiseen mestarivalmentajaan, jonka odotetaan siirtyvän Bayern Münchenin päävalmentajaksi ensi kaudella.

Tigers Tübingenissä pelasi myös Susijengin Aatu Kivimäki.

Henkilöt

 
3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

2.10.2023 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäellä vahva debyytti Bundesliigassa

Aatu Kivimäki esiintyi vahvasti ensiesiintymisessään Saksan Bundesliigassa ja Anton Mirolybov ja Samuli Nieminen pääsivät heti nostelemaan pokaalia Itävallassa.

1.10.2023 10:16 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jatkosopimukseen Saksan mestarin Kelternin kanssa

Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.

30.9.2023 08:50 Suomalaiset ulkomailla

Iisalon ja Jantusen Paris Basketball historialliseen voittoon

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen edustama Paris Basketball otti historiansa suurimman voiton Ranskan ProA:ssa ja jatkaa puhtaalla pelillä. Saksassa ja Sloveniassa puolestaan saatiin sarjakausi korkattua.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

25.9.2023 08:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten kaudet saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa

Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.

24.9.2023 18:53 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset pääsivät tositoimiin Euroopassa

Kilpailukaudet ovat hiljalleen käynnistymässä Euroopassa ja sarjakausi käynnistyi Espanjassa ja Slovakiassa sekä Saksassa pelattiin cupia. Henri Kantonen puolestaan debytoi Liettuan liigassa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

18.9.2023 22:17 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen aloitti kautensa komeasti Ranskassa – ”Tästä on hyvä jatkaa”

Tuomas Iisalon alaisuuteen Paris Basketballin riveihin siirtynyt Mikael Jantunen aloitti kautensa hienosti auttamalla pariisilaisseuran kauden avausvoittoon. Kausi on startannut myös Liettuassa ja Tanskassa.

18.9.2023 13:26 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen Espanjan pääsarjan AE Sedis Bàsquetiin

Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.

4.9.2023 18:21 Susijengi

Alexander Madsen palaa Latvian mestariin

Vahvoja näyttöjä Kreikan liigassa viime kaudella antanut Susijengin luottosentteri Alexander Madsen, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen Latvian suurseuran VEF Riian kanssa. 208-senttinen Kouvolan Poikien kasvatti Madsen edusti latvialaisjoukkuetta aiemmin vuosina 2019–22.

31.8.2023 11:36 Susiladies

Elina Koskimies siirtyy Saksan mestarijoukkueeseen, EuroCupissa pelaavaan Kelterniin

Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.

12.8.2023 18:08 Susijengi

Perttu Blomgren Slovenian pääsarjaan

Viime kaudet Salon Vilppaassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti ja Susijengin nuoren kaartin takamies Perttu Blomgren, 195 cm ja 22 vuotta, jatkaa uraansa Sloveniassa allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Helios Domzalen kanssa.

12.8.2023 14:59 Susijengi

Alex Murphy kaksivuotisella sopimuksella Estudiantesiin

Viime kaudet Japanissa pelannut Susijengin veteraanilaituri Alex Murphy, 206 cm ja 30 vuotta, on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Gold) pelaavan madridilaisen Estudiantesin kanssa.

11.8.2023 17:50 Susijengi

Remu Raitanen jatkaa Espanjan kakkosliigassa

Viime kaudella debyyttinsä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Oro) tehnyt Susijengin laituri ja ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, jatkaa Espanjassa. 206-senttisen Raitasen uusi seura on CB Cáceres, joka on tehnyt Raitasen kanssa yksivuotisen sopimuksen.

4.8.2023 08:29 Susijengi

Ville Tahvanainen aloittaa ammattilaisuransa Islannissa

Nelivuotisen yliopistouransa Bradleyn paidassa keväällä päättänyt Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuoren kaartin takamies Ville Tahvanainen, 193 cm ja 23, aloittaa ammattilaisuransa Islannissa. Susijengi Rising Starsiin alkukesällä kuulunut Tahvanainen on solminut sopimuksen aiemmin Osku Heinosen riveihinsä hankkineen Haukarin kanssa.

26.7.2023 18:35 Susijengi

Mikael Jantunen Paris Basketballin riveihin kaksivuotisella sopimuksella

Tuomas Iisalon päävalmentajakseen kiinnittänyt Paris Basketball on värvännyt joukkoihinsa jo toisen suomalaisen. NBA:n kesäliigasta tuoreeltaan palannut Susijengin luottomies ja Wartti Basketin kasvatti Mikael Jantunen, 23, on allekirjoittanut kaksi kautta kattavan sopimuksen Ranskan pääsarjaa ja Eurocupia pelaavan pariisilaisjoukkueen kanssa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

20.7.2023 10:09 Suomalaiset ulkomailla

Samuli Nieminen Mirolybovin avuksi Swans Gmundeniin

Viime kaudet HBA-Märskyn valmennusjohtoon kuulunut entinen miesten ja nuorten maajoukkuepelaaja Samuli Nieminen, 26, korvaa Suomeen palanneen Aleksi Koskisen Itävallan triplamestarin Swans Gmundenin apuvalmentajana. Niemisen rekrytoi Gmundeniin jo pitkään joukkueessa vaikuttanut Anton Mirolybov.

Näytä lisää vastaavia