14.4.2019 18:03 16-vuotiaiden SM-finaaleissa oli tänään Tampereen Pyrinnön päivä, sillä poikien loppuottelussa Pyrintö pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta ja tyttöjen finaalisarjassa Pyrintö tasoitti otteluvoitot tilanteeseen 1-1.
Tampereen Pyrintö on 16-vuotiaiden poikien Suomen mestari vuosimallia 2019. Kuva: Suvi Roiko.
Tampereen Pyrintö kruunattiin tänään 16-vuotiaiden poikien Suomen mestariksi, kun Keravan Kori-80 kaatui toisessa loppuottelussa lukemin 62-74 (29-29). Tasaisena edenneen ottelun ratkaisu nähtiin viimeisellä neljänneksellä, kun Pyrintö löysi uuden vaihteen ja riuhtaisi loppukirin vieden erän nimiinsä numeroin 14-27.
- Tämän päivän kohtaaminen oli meille vaikea. Kerava tuli kovaa ja juoksi kenttää todella hyvin. Heidän 2-3-paikkapuolustuksensa sai meidät pois omalta mukavuusalueelta ja tämä heijastui myös meidän puolustuspäähän. Usko itseen ja omaan tekemiseen oli kuitenkin vahvaa ja saimme vaikeuksien kautta käännettyä pelin neljännen erän puolivälin tienoilla. Muutama kova yksilösuoritus sai joukkueen hereille ja loppu onkin historiaa, Pyrinnön valmentaja Tomi Koskinen iloitsee.
Mestaruusjoukkueen tehomiehinä erottuivat vaparinsa 8/8 upottanut Kion Williams (17/17/5s), neljä kolmosta säkittänyt Eemeli Niemi (16/4) sekä joukkueen nuori takamies Miro Little (14/8). Keravan ykkösnimi oli Thomas Rönnholm (16/12).
Mestaruuden myötä Pyrinnön loistava tappioton kausi sai arvoisensa päätöksen.
- 22 voittoa ja eikä yhtään tappiota - ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! Joukkueessa pelaa 12 lahjakasta ja hyvin motivoitunutta poikaa, joiden kanssa on harjoiteltu määrätietoisesti ja kehitys on ollut nousujohteista koko kauden. Damon Williamsin mukaantulo valmennustiimiin on ollut myös lottovoitto pojille. Damonin kokemukset ja opit omalta huikealta uraltaan ovat olleet kultaakin kalliimpia, Koskinen kommentoi.
16-vuotiaiden tyttöjen toinen loppuottelu oli myöskin Pyrinnön juhlaa, kun joukkue onnistui vääntämään voiton Helmi Basketista kotonaan Pyynikin palloiluhallissa ja tuomaan finaalisarjan tasoihin.
Pyrintö ansaitsi voiton onnistuen pitämään jatkuvasti vain muutaman pisteen päässä vaanineen Helmi Basketin takanaan koko toisen puoliajan. Taisteluvoitto irtosi kotijoukkueelle numeroin 76-70 (26-24).
Pyrinnön kovimmista tehoista vastasivat Anna Kangastupa (20/4/5s), Emilia Hermans (12/5), Nella Toiviainen (12/7/5s) ja Nea Pettinen (8/15). Helmi Basketin pisteykkönen oli neljä kolmosta pussittanut Hanna Ahola (19/7).
16-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestaruus ratkaistaan tiistaina klo 18.30 Helmi-Centerissä.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.
16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.
Hyvinkään Pontevalla on joukkueet tällä kaudella sekä 16- vuotiaiden tyttöjen että 16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa. 16-vuotiaiden SM-sarjojen katsauksessa syvennytään HyPon joukkueisiin päävalmentajien Matias Lehtisen ja Besim Maxhunin opastuksella.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.
Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2020/21 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjat alkavat ensi viikolla, 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja tulevana viikonloppuna ja 17-vuotiaiden poikien SM-sarja otti varaslähdön alkaen jo viime viikonvaihteessa.
16- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.
16-vuotiaiden tyttöjen avausfinaalissa voittoa pääsi juhlimaan Helmi Basket, kun taas poikien finaalissa ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen otti Tampereen Pyrintö. Eilen poikien sarjassa pronssia voittanut Tapiolan Honka nappasi pronssin kotiin myös tyttöjen puolella.
16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan loppuottelupariksi muodostui sunnuntaina Tampereen Pyrintö ja Helmi Basket, jotka voittivat välieräsarjat 2-0. 16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa taas loppuotteluihin eteni 2-0-voitoin myös Pyrintö sekä Keravan Kori-80.
Nuorten SM-sarjat ovat edenneet vauhdikkaasti puoliväliin ja taistelu kevään pudotuspelipaikoista kiihtyy. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjojen lisäksi kuluvalla kaudella pelataan Suomen mestaruudesta ensimmäistä kertaa myös 17- ja 15-vuotiaiden sarjoissa.
17-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-sarjat ja valtakunnalliset I divisioonat käynnistyvät tulevana viikonloppuna. Lauantaina urakkansa aloittavat myös 16-vuotiaat pojat, ja 16-vuotiailla tytöillä ensimmäiset kierrokset pelataan viikon kuluttua.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Helmi Basket voitti sunnuntaina toistamiseen paikallisvastus HNMKY Whiten ja pääsi juhlistamaan A-tyttöjen SM-sarjan mestaruutta. Myös B-tyttöjen SM-sarjan kausi päättyi sunnuntaina Tapiolan Honka 2:n mestaruusjuhliin. Helsinki Rocks tasoitti voitot A-poikien finaalisarjassa.
Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.
Koripallon A- ja B-nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. SM-sarjoihin tarjolla olleisiin 40 sarjapaikkaan tarrasi 29 eri seuraa 19 eri kaupungista ympäri Suomen. B-nuorten SM-sarjat käynnistyvät sunnuntaina 7.10. ja A-nuorten SM-sarjat puolestaan lauantaina 13.10. Samoina päivinä käynnistyvät ikäluokkien valtakunnalliset I divisioonat.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.
Namika Lahti on B-poikien vuoden 2012 Suomen mestari. Erinomaista puolustustyöskentelyä läpi kauden esittäneet lahtelaiset kukistivat sunnuntain ratkaisevassa finaalissa ToPon Helsingissä pistein 70–92 (26–51).