Taisteleva Kataja palkitsi kotiyleisönsä, Suomen mestaruus ratkeaa Tampereella keskiviikkona

2.5.2011 21:54 Finaalien kolmannessa osaottelussa kirvelevän tappion kärsinyt Joensuun Kataja keräsi rivinsä esimerkillisesti taisteluun neljännessä ottelussa Joensuun Areenalla ja palkitsi raivokkaasti kannustaneen kotiyleisönsä 74-70 (41-26)-voitolla tasoittaen otteluvoitot 2-2:een. Pyrinnön Kenneth Lowe ja Antwine Williams johdattivat vieraat 19 pisteen takaa loppuhetkillä neljän pisteen johtoon, mutta Katajan tehopari Jared Newson-Jason Conley ylsi jälleen loppuhetkillä urotekoihin.

Jason Conley osoitti voittajan luonteensa neljännessä finaaliottelussa Joensuussa.

Conleyta säesti Jared Newson, joka upotti Katajan kahdeksasta viimeisestä pisteestä kuusi.

Pyrinnön Kenneth Lowe oli viedä kolmosillaan joukkueensa Suomen mestaruuteen asti.

Darren Fellsin panos Katajan levypallopelissä oli huima.

Petri Virtanen ja Kataja hakevat kauden ensimmäistä voittoaan Tampereelta keskiviikkona, jolloin ratkeaa Suomen mestaruus. Kuvat: Matti O. Koskinen ja Kai Kilappa.

Kolmannessa ottelussa Pyrinnön korinaluspelin kanssa ongelmissa ollut Kataja oli lukenut läksynsä neljänteen osaotteluun lähdettäessä ja puolusti entistä aggressiivisemmin korin läheisyydessä. Sami Lehtoranta ja Darren Fells partioivat kolmen sekunnin alueella, ja tamperelaisten läpiajot päättyivät joko huonoihin heittoihin tai Katajan apupuolustuksen hyppysiin kahden ensimmäisen jakson aikana. Vahvan puolustustyöskentelynsä voimaannuttama Kataja juoksi Jason Conley ankkurinaan parhaimmillaan 49-30-johtoon ja johti vielä minuutti ennen kolmannen jakson loppua numeroissa 55-41.

Avauspuoliskolla virhevaikeuksissa ollut Antwine Williams piti kolmannella jaksolla Pyrintöä miltei yksin pystyssä, ja jakson lopussa Kenneth Lowe ja Joni Harjula toivat kolmosillaan Pyrinnön 11 pisteen päähän, 55-44. Päätösjaksolla Joensuun Areenan 2,004-päinen kotikatsomo kuitenkin joutui mykistymään, kun kaikki viisi kolmostaan upottanut Kenneth Lowe säkitti korin toisensa perään ja johdatti Pyrinnön parhaimmillaan 62-65-johtoon, kun ottelua oli pelaamatta 2:44.

Viimeiset minuutit olivat kuitenkin joensuulaishallintaa. Jälleen pitkän päivätyön Damon Williamsin puolustamisessa tehnyt Jared Newson lukitsi Lowen, ja viimeinen kaksiminuuttinen merkittiin Katajan hyväksi 12-5 Newsonin ja Conleyn tehdessä kaksin Katajalle 11 pistettä.

- Meillä loppui päätösjaksolla liike ja passivoiduimme molemmissa päissä, vaikka olimme siihen asti olleet todella aggressiivisia. Kävi vähän kuin deja vu, kun muistaa vielä edellisen täällä pelatun ottelun, kommentoi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala päätösjakson tapahtumia.

- Meidän pojat on kuitenkin sitkeitä kavereita. Vaikka välillä näytti pahalta, emme luovuttaneet. Conley ja Newson ovat voittajatyyppejä.

Conley ja Newson Katajan tähdet, Nenonen ja Kanervo karistivat kipsinsä

Voittajajoukkueen tehokkain pelaaja oli kaksi vuotta sitten Namika Lahden paidassa Suomen mestaruutta juhlinut Jason Conley (26/3, kakkoset 8/10, kolmoset 2/4, vapaaheitot 4/4). Erityisesti ottelun toisella jaksolla Conley oli täysin pysäyttämätön vastaten 14 pisteestä Katajan nakuttaessa kaikkiaan 27 pistettä. Pyrinnön Kenneth Lowe sai tauon jälkeen Conleyn tiiviisti pihteihinsä, mutta Katajan sitä eniten kaivatessa Conley murtautui jälleen pahantekoon: Pyrinnön johtaessa 62-65 Conley ajoi uhkarohkeasti korille, kalasti Antti Nikkilälle virheen ja upotti bonusvapaaheiton koriin. Conley myös jääti ottelun neljä sekuntia ennen loppua vapaaheittoviivalta vieden kotijoukkueen neljän pisteen johtoon.

- Tuntuu hyvältä. Neljännellä jaksolla oli hetki, jolloin emme olleet saada pelitilanneheittoa mitenkään koriin, mutta noudatimme pelisuunnitelmaa ja pakotimme ottelusarjan viidenteen peliin. Viides matsi tulee olemaan aivan oma tarinansa, ennakoi Conley tulevaa.

Toisen osaottelun sankari Jared Newson (18/6, kakkoset 8/14, kolmoset 0/2, vapaaheitot 2/2) oli vaisun kolmannen ottelun jälkeen huikea. Newson säkitti puolen matkan hyppyheittoaan hyvillä tarkkuuksilla ja nikkaroi loppuhetkillä Katajan viimeisestä kahdeksasta pisteestä kuusi. Lisäksi Newson oli puolustuspäässä oma itsensä pimentäen ensimmäiset 36 minuuttia Damon Williamsin ja viimeiset neljä minuuttia Kenneth Lowen.

Vaikka Conley ja Newson päätyivät huomispäivän lehtien otsikoihin, Toijala sai peräänkuuluttamiaan ratkaisuita myös suomalaisosastoltaan. Antti Kanervo ja Juho Nenonen ovat kolmessa edellisessä finaaliottelussa upottaneet yhteensä 23 pelitilanneheitostaan vain kolme, mutta maanantaina sekä Kanervo (5/3) että Nenonen (8/2) karistivat kipsinsä näyttävästi kotiyleisön edessä.

- Ennen matsia toivoin "Neposelta" ja Antilta yhteensä kolmea kolmosta, ja sen saimme. Pyrintö on antanut tässä sarjassa ihan tarpeeksi heittoja pojille, ja tänään pojat pistivät ne sisään. Pitää yrittää miettiä, kuinka monta kolmosta pyydän kavereilta päätösmatsissa, Toijala sanaili.

Darren Fells (12/13/3 syöttöä), Sami Lehtoranta (1/4/3 syöttöä/2 blokkia) ja Petri Virtanen (4/1/3 syöttöä) olivat Joensuun Areenalla tiiviisti Pyrintö-puolustuksen sitomat, mutta kokenut kolmikko onnistui hyvin pelin muilla osa-alueilla. Fellsin merkitys levypallopelissä oli joukkueelleen korvaamaton, Lehtoranta muodosti Katajan korinaluspuolustuksen selkärangan ja Virtanen-Conley-parivaljakko piti yhdessä huolen siitä, että joensuulaishyökkäys onnistui jauhamaan settipelejään hyökkäyspäässä hyvillä tehoilla.

Parantamisen varaakin jäi: kolmannen jakson lopusta alkaen Kataja passivoitui ja Pyrintö pääsi leipäheitoillaan peliin mukaan. Conleyn mukaan keskiviikon ratkaisuotteluun on tiedossa uusia juonia.

- Meille jäi aivan varmasti paljon parannettavaa. Tämä matsi katsotaan videolta pikapuoliin ja sitten viidennessä matsissa otetaan selvää, mitä voimme tehdä Pyrinnön kotiyleisön hiljentämiseksi.

Pyrintö kävi kiinni mestaruudessa

Ottelun avauspuoliskossa näytti siltä, että Katajan aggressiivisempi, korinalustaa sumputtava puolustus tiputti tamperelaiset lopullisesti kyydistä. Tauon jälkeen Pyrintö teki kuitenkin jälleen sen, mikä on käynyt suomalaiselle koripalloyleisölle varsin tutuksi kauden aikana, ja nousi lähes tavoittamattoman oloisen tappioaseman (30-49) perästä voittoon kiinni.

Tauon jälkeen Pyrintö onnistui joukkuepuolustuksellaan vaikeuttamaan kotijoukkueen syöttöpeliä olennaisesti ja pakottamaan Katajan epätasapainoisiin heittoihin. Kolmannella jaksolla Pyrinnön nosti lähes yksin suosta Antwine Williams (16/5, kakkoset 4/7, kolmoset 2/4, vapaaheitot 2/2), joka avauspuoliskolla pelasi vain muutaman minuutin kolmen virheensä johdosta. Päätösjakso oli puolestaan Kenneth Lowen (28/6/3 riistoa, kakkoset 5/12, kolmoset 5/5, vapaaheitot 3/4) show: 15 pistettä ahdistetuilla heitoilla lähes erehtymättömästi. Pyrintö kävi lähellä Suomen mestaruutta, mutta kaksi minuuttia kestänyt johtoasema ei kuitenkaan riittänyt.

- Ensimmäisellä puoliajalla Kataja käytti meidän intensiteetin puutteen aivan oikein hyödykseen ja pelasi hienoa palloa. Tauolla päätimme, että nyt rupeamme jumankauta sentään puolustamaan, ja saimme tiivistettyä 1-1-puolustustamme, syöttölinjojen pelaamista sekä paineen palloon. Suomalaiselle koripallolle tämä ottelusarja on todella hieno juttu, tällaista urheiluviihdettä on varmasti mukava seurata katsomosta käsin, mietti Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

Pyrinnön hyökkäyspään tehot jäivät kuitenkin turhan paljon Lowen ja Antwine Williamsin varaan. Viime kevään finaalien arvokkain pelaaja Damon Williams (15/11, kakkoset 5/13, kolmoset 1/5, vapaaheitot 2/8) heitti Pyrinnön ensimmäisestä 14 pisteestä kahdeksan, mutta hyytyi ottelun edetessä Jared Newsonin käsittelyssä täysin. Myöskään edellisessä ottelussa tuhojaan tehnyt Antti Nikkilä (6/8/2 blokkia, kakkoset 2/8, vapaaheitot 2/2) ei päässyt juhlimaan korin alla.

Koripallon kevään 2011 miesten Suomen mestaruus ratkeaa keskiviikkona Pyynikin palloiluhallilla Tampereella.

- Totesimme ennen matsia (apuvalmentaja) Ilpo Rantasen kanssa, että olemme win-win-tilanteessa: tänään olisi ollut todella makea voittaa mestaruus, mutta keskiviikkoisesta on tulossa aivan upea tapahtuma. Viime kevään viides finaali ei unohdu koskaan, ja olemme pelanneet Pyynikillä aika kovalla itseluottamuksella. Tällaista ensimmäistä puoliaikaa emme enää pelaa, Poikola lupasi.

Korisliigan ratkaiseva finaaliottelu Pyrintö-Kataja keskiviikkona 4. toukokuuta klo 18:30 alkaen. URHOtv televisioi ottelun suorana lähetyksenä.

Lisätietoja: Ottelutilastot 
 
14.2.2025 20:04 Korisliiga

Pyrintö vierasvoittoon Kouvoista – Topias Palmi vaihtamassa seuraa

Tampereen Pyrintö haki pisteitä Kouvolasta miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen helmikuun maajoukkuetaukoa.

12.2.2025 21:10 Korisliiga

Vilpas tarrasi kiinni kotietuun – Kobrille jälleen tappio Tuomalan huikeasta suorituksesta huolimatta

Miesten Korisliigassa pelattiin viiden ottelun ilta, jossa pisteitä veivät Salon Vilpas, Korihait, Helsinki Seagulls, KTP-Basket ja BC Nokia.

11.2.2025 13:39 Korisliiga

Jeremiah Wood Korisliigan tammikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Valinta on Woodille jo kauden toinen.

8.2.2025 22:06 Korisliiga

Kataja katkaisi vihdoin tappioputkensa – Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja kaksi alemman jatkosarjan ottelua

Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.

7.2.2025 18:33 Korisliiga

Kauhajoen ja Bisons Loimaan ylemmän jatkosarjan ottelu vapaasti katsottavissa Jimiltä

Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.

7.2.2025 09:00 Korisliiga

Oomi sähköistää Korisliigan katsomot! Oomi Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.

6.2.2025 20:17 Korisliiga

Kobrat kävi millien päässä tappiokierteensä katkaisemisesta, mutta Honka kesti paineen

Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.

5.2.2025 20:20 Korisliiga

Seagulls taivutti Bisonsin Forssassa

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin yksi ottelu, jonka voiton vei Helsinki Seagulls.

4.2.2025 12:17 Pääjuttu

Eero Saarinen on poissa

Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.

1.2.2025 19:54 Korisliiga

Erik Sajantila upotti Korihait kaaren takaa – Katajasta ei tänään vastusta Kauhajoelle

Miesten Korisliigan kahdessa ylemmän jatkosarjan ottelussa voittivat Helsinki Seagulls ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia