7.2.2023 10:43 Kesällä 2023 pelattavien EM-kisojen karsintojen viimeinen ikkuna on oven takana. Siinä missä Susiladies on menettänyt jo mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan, suomalaisten vastustajat Ranska ja Ukraina lähtevät karsintoihin mielenkiintoisista asetelmista.
Marine Johannes ja Ranska saapuvat Susiladiesin vieraaksi sunnuntaina. Kuva: FIBA Europe.
Marraskuussa 2021 alkaneet EM-karsinnat käynnistyivät jymy-yllätyksellä, kun Ukraina voitti hallitsevan EM-mitalistin Kievissä. Sen jälkeen sisuuntunut Ranska on jyllännyt selkeänumeroisesta voitosta toiseen ja onkin nyt karsintalohko B:n kärjessä kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla.
Toisena samalla saldolla on Liettua, jonka Ranska kaatoi marraskuun 2021 ikkunan toisessa pelissä 83-56.
Ranskan ja Liettuan toinen keskinäinen kohtaaminen on ensi torstaina ja ottelussa onkin kovat panokset. Jos Ranska voittaa sekä Liettuan että Susiladiesin, niin ranskalaiset varmistavat ykkössijan ja tiketin EM-kisoihin.
Ennakkotietojen mukaan Ranska on saanut tähtisikermäänsä merkittävän vahvistuksen, kun edellisestä EM-karsintaikkunasta poissa olleen Gabby Williamsin takaisin kokoonpanoonsa. Williams edustaa seuratasolla ranskalaista ASVELia ja WNBA:n Seattle Stormia.
Yhdysvaltalaisranskalainen Williams on kerännyt uransa aikana meriittejä sekä henkilökohtaisesti että joukkueilleen: vitriinistä löytyy mm. Euroliigan mestaruus ja Final Fourin arvokkaimman pelaajan palkinto (molemmat 2022), vuoden puolustuspelaajan palkinto Euroliigasta (2021) sekä WNBA:n All-Defensive Second Team -valinta (2022).
EM-karsintojen kymmenestä lohkosta jokainen ensimmäiseksi sijoittunut etenee EM-kisoihin, mutta sen lisäksi neljä toiseksi parasta joukkuetta saavat myös kisapaikan. Kahdella voitolla ja kahdella tappiolla Ukrainan tilanne on selvä: pelkästään jo kaksi voittoa ovat pakolliset, mutta sekään ei välttämättä riitä.
Riiassa kotiottelunsa tällä hetkellä pelaava Ukraina kohtaa ensimmäisenä Susiladiesin kotikentällä, minkä jälkeen vastaan tulee Liettua vieraissa.
Ukraina henkilöityy vahvasti kaksinkertaiseen Euroliigan arvokkaimpaan pelaajaan (2020, 2021) Alina Iagupovaan, joka on karsintojen neljässä ottelussa tehtaillut keskimäärin 27,5 pistettä, 3,5 levypalloa, 6,3 syöttöä ja 3,3 riistoa ottelua kohden.
# | Joukkue | Ottelut | Voitot | Tappiot | Koriero | Pisteet |
1 | Ranska | 4 | 3 | 1 | 55 | 7 |
2 | Liettua | 4 | 3 | 1 | 11 | 7 |
3 | Ukraina | 4 | 2 | 2 | -15 | 6 |
4 | Suomi | 4 | 0 | 4 | -51 | 4 |
EM-kisoihin 2023 ovat edenneet tähän mennessä kisoja emännöivien Slovenian ja Israelin lisäksi lohkovoittonsa jo varmistaneet Latvia, Italia ja Espanja.
Susiladies kohtaa Ukrainan Riiassa torstaina 9.2. klo 19:00 ja Ranskan sunnuntaina 12.2. klo 15:00 Urhea-hallissa, Helsingissä.
Ukraina-ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä FIBA:n Youtube-kanavalta. Ranska-ottelun liput ovat myynnissä Lippu.fi-palvelussa ja katsottavissa suorana lähetyksenä Jimiltä.
Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.
Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.
Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanon tänään klo 15:00 Ranskaa vastaan Urhea-hallissa, Helsingissä, pelattavaan EM-karsintaotteluun. Meri Kanerva on nimetty Susiladiesin kokoonpanoon ensimmäistä kertaa.
Susiladiesin vieraaksi huomenna sunnuntaina 12.2. klo 15:00 Urhea-halliin, Helsinkiin, saapuu hallitseva EM-hopeamitalisti Ranska, joka varmisti paikkansa EM-kisoihin jo torstaina. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ranskan vahvuudet, avainpelaajat ja Suomen iskupaikat.
Naisten EM-karsintojen B-lohkon ykkösjoukkue varmistui eilen, kun Ranska voitti Liettuan 75-83 (40-40) ja nappasi paikan kesän 2023 EM-kisoihin.
Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanonsa tänään klo 19:00 Riiassa Ukrainaa vastaan pelattavaan EM-karsintaotteluun.
Susiladiesin huomenna torstaina 9.2. klo 19:00 Riiassa pelattavassa EM-karsintaottelussa vastaan tulee Alina Iagupovan tähdittämä Ukraina. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ukrainan vahvuudet, avainpelaajat ja Suomen iskupaikat.
Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.
Susiladies kokoontui yhteen eilen sunnuntaina 15 pelaajan kokoonpanolla Urhea-hallissa, Helsingissä. Suomi kohtaa tällä viikolla EM-karsintojen viimeisessä ikkunassa torstaina 9.2. Ukrainan Riiassa ja sunnuntaina 12.2. Urhea-hallissa Ranskan.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 15 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin helmikuun EM-karsintaikkunan ryhmän, josta valitaan 12 pelaajan kokoonpano torstaina 9.2. pelattavaan Ukraina-vierasotteluun sekä sunnuntaina 12.2. Urhea-hallissa, Helsingissä pelattavaan Ranska-kotiotteluun.
Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.
Susiladies ja Liettua ovat nimenneet 12 pelaajan kokoonpanonsa tänään 27.11. klo 15:00 Urhea-hallissa, Helsingissä, pelattavaan EM-karsintaotteluun. Ottelu on myös katsottavissa vapaasti Jimiltä. Myös Ruutu-palvelu välittää ottelun kotikatsomoihin.
Susiladiesin sunnuntainen EM-karsintavastustaja Liettua on isokokoinen joukkue, joka pelaa pääasiallisesti kuuden pelaajan rotaatiolla ja pyrkii pelaamaan palloa mahdollisimman paljon korin alle. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Liettuan vahvuudet, avainpelaajat ja Suomen iskupaikat.
Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.
Susiladies pelaa tänään klo 21:30 Suomen aikaa EM-karsintaottelun Ranskaa vastaan. Päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 12 pelaajan kokoonpanonsa otteluun.
Susiladiesin EM-karsintaikkunan ensimmäinen vastustaja on Ranska, joka on tuskin ehtinyt sulatella syys-lokakuussa pelattuja MM-kisoja. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman käy lävitse Ranskan vahvuudet ja avainpelaajat, sekä Suomen iskupaikat.
Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.