26.8.2023 07:41 Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.
Sheldon kertoo Roundball Roundup -podcastia isännöivälle JP Chungalle, kuinka Susijengin ammattimaisuus ja vieraanvaraisuus ovat auttaneet hänen sopeutumistaan uuteen ympäristöön ensimmäisestä päivästä alkaen.
Viime vuodet NBA:ssa valmentaneen Sheldonin silmissä myös Susijengin yhtenäisyys ja perheenomaisuus ovat yllättäneet hänet positiivisesti.
- Suomeen tullessani mietin, mitenköhän voin olla heille avuksi ja miten pysyn itse kartalla, kun treenit pidetään suomeksi. Yllätyksekseni huomasin, että harjoitusten pääkieli on kuitenkin ollut englanti. Sen lisäksi joukkueen pelaajat, valmentajat ja huoltotiimi ovat ottaneet minut avosylin vastaan, hän kiittelee.
- Kuvaavaa oli sekin, että jo toisena harjoituspäivänä joukkueen pelatessa 5-5-koripalloa pallo kiersi mieheltä miehelle, pelaajat saivat vapaita heittopaikkoja ja syöttäjät löysivät leikkaajat takaovista. Se kertoi, että tämä ryhmä on ollut yhdessä pitkään. Kesän aikana on myös käynyt ilmi, että kaverit tuntevat toisensa todella pitkältä ajalta, välittävät toisistaan ja tahtovat voittaa yhdessä.
Sheldon vei podcastin kuulijat myös kesän tähän asti unohtumattomimpaan hetkeen – Susijengin maaottelukesän avanneeseen, Tampereella pelattuun Liettua-otteluun ja tarkemmin ottaen ottelua edeltäneeseen kansallislauluun.
- Ensimmäisen kahdeksan sekunnin jälkeen DJ laittoi äänet hiljaiselle ja kuulin, kuinka 13 000 ihmistä laulaa Maamme-laulua täysin palkein. Tuli kylmät väreet. On ollut myös silmiä avaavaa huomata, minkälainen palo pelaajiin syttyy, kun he saavat edustaa omaa maataan.
Katso Sean Sheldonin haastattelu JP Chungan Roundball Roundup -podcastista alta.
Susifaneille koittaa torstai-iltana kauan odotettu hetki, kun Suomi-koriksen suurlupaus Miikka Muurinen, 18, juoksee ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentälle Susijengin pelipaita yllään. EM-kotikisakesää Valencian olympiakarsinnoista asti odottanut ja taas yhden vuoden Yhdysvalloissa korkoa kasvanut Muurinen uhkuu pelihaluja ottelupäivän aamuna.
Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.
Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.
Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.
Pitkän koripalloilijanpolun HBA-Märskyn ja Yhdysvaltain NCAA-liigan kautta kulkenut Andre Gustavson, 26, löi itsensä läpi Susijengin rotaatioon vuoden takaisissa olympiakarsinnoissa Valenciassa. Toisen EM-kisaleiritysviikon alussa Gustavson kertoo saaneensa ensimmäisestä ammattilaiskaudestaan mukaansa entistä paremmat valmiudet pelata huipputasolla.
Susijengin isojen pelien mieheksi profiloitunut Ilari Seppälä, 32, on saapunut EM-kotikisaleiritykseen uransa parhaan ammattilaiskauden jäljiltä. Erinomainen kausi, sitä edeltänyt onnistunut kuntoutus ja perhearki muodostavat lapualaislähtöiselle pelinrakentajalle erinomaiset lähtökohdat tavoitella paikkaa EM-kotikisajoukkueessa.
Korisliigan mestaruutta Helsinki Seagullsin kanssa keväällä juhlinut Henri Kantonen, 198 cm ja 27 vuotta, toivoo, ettei suomalainen koripalloväki ole jättänyt häntä laskuista puhuttaessa paikoista EM-kotikisajoukkueesta. Jo edellisissä EM- ja MM-kisoissa kykynsä kansainvälisessä pelissä osoittanut Kantonen kertoo olevansa parhaassa iskussaan koskaan.
Perttu Blomgrenille, 23, lankesi viime kesänä Susijengin pahanonnensankarin rooli, kun loukkaantuminen pakotti hänet syrjään juuri Valencian olympiakarsintojen kynnyksellä. Lapuan Korikobrien kasvatti kuitenkin uskoo olevansa Latviassa pelatun läpimurtokevään jälkeen valmiimpi Susijengi-rooliinsa kuin koskaan.
Mustapha Amzilin ohella toinen ensimmäistä miesten maaotteluaan kärkkyvä pelaaja Susijengin EM-kisakesän avaavalla Kisakallion leirityksellä on viime vuodet Drive Basketballissa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, 196 cm ja 18 v., joka on väläytellyt kansainvälisen tason potentiaaliaan Suomi-paidassa kahtena perättäisenä kesänä.
Kotkalaisesta KTP:sta maailmalle lähtenyt Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, on yksi viime vuosien odotetuimpia Susijengi-tulokkaita. Susijengin Open Gymissä ensimmäisen kerran jo kuusi vuotta sitten treenannut Amzil on palannut viiden vuoden Yhdysvaltain NCAA-taipaleelta Eurooppaan valmiina lunastamaan paikkansa Susijengiltä.