3.8.2023 14:30 Susijengi tulee kirjoittamaan perjantaina suomalaista koripallohistoriaa Tampereen Nokia Arenalla, kun tulevaan maaotteluun on myyty jo yli 12.500 lippua.

Susijengi pääsee perjantaina esiintymään kaikkien aikojen ennätysyleisönsä eteen. Kuva: Ville Vuorinen
Susijengin aiempi kaikkien aikojen yleisöennätys on vuodelta 2017, jolloin EM-kotikisojen Suomi-Kreikka-ottelua seurasi Helsingin Hartwall Arenalla 12.327 katsojaa.
Perjantaina tuo luku tullaan kirjoittamaan uusiksi, kun Susijengin ja Liettuan väliseen otteluun on myyty jo yli 12.500 lippua.
Uusi ennätys selviää itse ottelussa, kun aitioiden lopullinen täyttöaste tarkentuu.
Otteluun vapautui juuri muutamia katsomopaikkoja eri kiintiöistä. Lisäksi myynnissä joitakin paikkoja Stefan’s-ravintolan numeroimattomille ravintolapaikoille (K-18).
Mietitkö millä ottelun jälkeen Etelä-Suomeen?
VR on järjestänyt Tampereelta lisäjunan (IC 188) Susijengin pelin jälkeen Helsinkiin. Juna lähtee Tampereelta klo 23.59. Liput myynnissä VR:n verkkokaupassa.
Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.
Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.
Sasu Salinista tuli viikonloppuna Copa Españan mestari. Mustapha Amzil johdatti Trepcan Kosovon cupissa neljän joukkoon ja Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen tärkeässä voitossa. Alankomaissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.
Seurasimme Lauri Markkasta parin intensiivisen päivän ajan Salt Lake Cityssa. Mitä tapahtuu, kun NBA-superstara kohdataan hänen omalla kotikentällään?
Maajoukkuelegendojen tähdittämä animaatioelokuva saa ensi-iltansa 13. helmikuuta. Pari päivää ennen ensi-iltaa järjestettävä kutsuvierasnäytös punaisine mattoineen täyttyy 6. pelaajista!
Jo muutaman kesän Susijengin vakionimiin ja EM-nelonen Andre Gustavson, 26, joutui odottamaan aina joulukuulle saakka ennen kuin ovet ulkomaille avautuivat. Lopulta seuraksi tuli Belgian mahtiseura Oostende.
Susijengi painoi tassunjälkensä vahvasti torstai-iltaiseen Urheilugaalaan Helsingin Veikkaus Areenalla. Susijengi palkittiin 3. kerran Vuoden joukkueena, Lassi Tuovi 1. kerran Vuoden valmentajana ja Miikka Muurinen 1. kerran Vuoden nuorena urheilijana.
Susijengin ja Suomi-koriksen kiintotähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 28 vuotta, on valittu urallaan jo yhdeksännen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien vuosiäänestyksessä. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatteihin lukeutuva Markkanen hallitsee nyt yksinoikeudella kaikkien aikojen eniten vuoden koripalloilijan nimityksiä voittaneiden pelaajien listaa.
Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.
Tampereella elo-syyskuussa pelatut koripallon EM-kotikisat toivat kaupunkiin paitsi maailmanluokan koripalloa, myös merkittävän taloudellisen ja imagollisen hyödyn. Pronssiotteluun saakka turnauksessa venynyt Susijengi villitsi lisäksi suomalaisia laajasti.