Suomen mestari Simeon Carter palaa Kauhajoelle

2.1.2023 11:53 Hallitseva Suomen mestari ja Korisliigan kärkipaikalla voittoputkessa viilettävä Kauhajoki vahvistaa joukkuettaan viime kaudella joukkueessa pelanneella Simeon Carterilla.

Carterilla oli viime vuoden mestarijoukkueessa tärkeä rooli isossa päässä. Kuva: Ville Vuorinen

203-senttinen Carter pelasi viime kaudella Kauhajoen paidassa 36 ottelua 13,8 pisteen ja 7,3 levypallon keskiarvolla. Lisäksi Carter torjui 1,1 vastustajan heittoa runsaan 22 minuutin peliajalla. Kakkosten osumatarkkuus oli 67,8 prosenttia.

Kauhajoella oli optio Carterista tälle kaudelle. Hän kuitenkin loukkasi jalkansa elokuussa, joten sopimus jouduttiin purkamaan.

- Hieno saada viime kauden mestarijoukkueen pelaaja takaisin. Kun ajattelee tulevaa, niin meillä on nyt voimassa olevat sopimukset Carterin ja Daniel Dolencin kanssa ensi kaudeksi, mikä on tärkeä asia. Carter ei ole pelannut, joten odotukset ovat alkuun maltilliset, päävalmentaja Janne Koskimies taustoittaa seuran tiedotteessa.

- Tammikuun alussa, kun joukkueella on paljon pelejä, niin hän keskittyy peruskunnon rakentamiseen ja jossain kohtaa helmikuuta tullaan näkemään miehen kauden debyytti. Sopimus on tehty sillä ajatuksella, että Simeon Carter vahvistaa joukkuetta kevään ratkaisupeleissä. Kun muut ovat pelanneet, niin hän lähtee takamatkalta ja töitä pitää tehdä paljon, että hän mahtuu tässä joukkueessa pelaavaan kokoonpanoon, Koskimies päättää.

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia