19.8.2023 21:45 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui neljänneksi Turkissa pidettävissä EM-kisoissa. Tiukan kamppailun jälkeen Italia oli pisteellä parempi ja pokkasi pronssimitalit itselleen 58-59 (23-31). Sudenpennut lunasti paikan vuoden 2024 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin.
Suomi hävisi EM-pronssiottelussa Italialle. Kuva: FIBA Europe.
Italia karkasi parhaimmillaan 12 pisteen johtoasemaan ensimmäisellä puoliajalla, mutta Sudenpennut ei luovuttanut, vaan kiri kolmannella neljänneksellä rinnalle.
- En tiedä, mistä johtui, mutta alku meni meiltä ohitse. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli 19 menetystä ja sen päälle vastustaja sai 12 hyökkäyslevypalloa. Kaivoimme itsellemme kuopan. Jollain ihmeellisellä tavalla roikuimme mukana ja eroa ei ollut enempää kuin kahdeksan, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
Päätösneljännes eteni pitkään kori korista -periaatteella, mutta kalkkiviivoilla Italia nousi keulille. Aivan loppuhetkillä Suomi sai kirittyä vielä pisteen päähän, mutta Suomen koripallohistorian ensimmäinen EM-mitali jäi vielä toistaiseksi saavuttamatta.
- Viimeisellä minuutilla olimme vielä voitossa kiinni ja voittoheitto oli ilmassa. Samapa se lopulta, miten siihen tilanteeseen pääsee, kunhan pääsee. Tänään pallo ei mennyt koriin.
Suomen etevimmät pisteidentekijät olivat Nicole Ogun (14/9/3 torjuntaa), Tiia Talonen (13/7) ja Eevi Seppä (10/5). Italian pistekärki oli 17 pistettä nakuttanut Francesca Baldassarre.
Suomi voitti alkulohkonsa puhtaalle pelillä: kolme voittoa kolmesta ottelusta. Sudenpennut nousi ensin kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Turkin ja mitalipeleihin kaatamalla Kroatian. Ainoat tappiot tulivat neljän parhaan joukossa: ensin Espanjalle ja nyt Italialle.
Suomen sijoitus neljänneksi on historiallinen. Yhtä korkealle EM-tasolla on aiemmin sijoittunut vain 17-vuotiaiden poikien kadettimaajoukkue vuonna 1981. Nykymuotoisissa EM-kisoissa kyseessä on ainoa kerta, kun Suomi on sijoittunut neljän parhaan joukkoon.
Neljänneksi sijoittumalla Suomi myös lunasti paikkansa kesän 2024 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin, jotka pidetään Meksikossa. MM-kisoissa on tähän mennessä pelannut vain 17-vuotiaiden poikien maajoukkue vuonna 2016.
- Otimme selkeän ison askeleen eteenpäin maajoukkueympäristössä. Näin se menee, että askeleita otetaan yksi kerrallaan. Nyt pääsimme pelaamaan mitaleista ja MM-kisoihin. Seuraava askel on välierän tai pronssiottelun voitto.
- Kiitokset kolmella tasolla. Ennen kaikkea kiitos joukkueelle: pelaajat, valmentajat ja muu staffi. Eikä pelkästään nämä 12 pelaajaa, vaan meitä on ollut iso joukko matkan varrella. Puolentoista vuoden aikana on ollut 18 tapahtumaa ja 96 yhteistä päivää. Vaatii aikamoista sitoutumista jokaiselta. Jos haluaa saavuttaa jotain, niin pitää tehdä töitä. Tämä porukka on töitä tehnyt.
- Kiitokset myös pelaajien omille valmentajille. Heillä on ollut paljon valmiuksia ja osaamista, minkä päälle voi rakentaa kansainvälisen koripallon viitekehyksen ympärille. Kun on fyysisiä, taidollisia ja henkisiä valmiuksia, niin se auttaa pelaajia sopeutumaan. Ne eivät synny maajoukkueleireillä.
- Kolmantena kiitos suomalaiselle koripalloperheelle. Me olemme saaneet valtavasti tukea ja positiivista viestiä, millä on ollut iso merkitys. Toivoisi, että tällainen yhteisöllisyys ja positiivisuus olisi meidän tunnusmerkki myös jatkossa. Myöskin niinä hetkinä, kun ei tule huippuonnistumisia. Kun on katsonut tätä kannustuksen ja positiivisuuden määrää, niin se on auttanut. Siitä kiitos kaikille.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Turkissa pidettävien EM-kisojen välierissä Espanjalle 49-85 (33-33). Sudenpennuilla on huomenna edessä pronssiottelu, jossa vastaan tulee joko Ranska tai Italia. Sudenpennuilla on mahdollisuus voittaa Suomen koripallohistorian ensimmäinen mitali EM-tasolla.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni Turkissa pidettävien EM-kisojen mitalipeleihin, kun Sudenpennut voitti jännitysnäytelmän päätteeksi Kroatian puolivälierissä 79-78 (43-35). Suomen nuorisokoripallomaajoukkue on täten ensimmäistä kertaa nykymuotoisissa EM-kisoissa neljän parhaan joukossa. Sijoitus tarkoittaa myös Suomelle paikkaa 17-vuotiaiden MM-kisoihin kesälle 2024.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittokulkuaan Turkissa pidettävissä A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut marssi kahdeksan parhaan joukkoon, puolivälieriin, kaatamalla emäntämaa Turkin 83-60 (39-33). Suomi on kyseisessä ikäluokassa ollut edellisen kerran kahdeksan parhaan joukossa 36 vuotta sitten.
16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).
Suomen 16-vuotiaat tytöt ovat aloittaneet EM-kisat loistavasti. Saldona on kaksi voittoa kahdesta pelistä. Tänään joukkueen jalkoihin jäi Tshekki 62-54 (29-27).
Sudenpennut aloittivat EM-kisansa vahvasti. Avausottelussa joukkue kaatoi Latvian selvästi 70-48 (35-21).
16-vuotiaat tytöt aloittavat oman A-divisioonan EM-kisaurakkansa Izmirissä Turkissa perjantaina. Suomen alkulohko on ennakkoon tasainen.
Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Espanja jatkoi puhtaalla pelillä, kun se kaatoi Suomen 97-52 (54-25). 16-vuotiaat tytöt puolestaan pelasivat viimeisen valmistavan ottelun ennen perjantaina alkavia EM-kisoja. Siinä Espanjan U16-tytöt olivat parempia 66-49 (36-25).
Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kisansa voittoon, kun joukkue kaatoi Unkarin 71-68 (37-26). Voiton ansiosta Sudenpennut sijoittuivat yhdeksänneksi. 16-vuotiaat tytöt jatkoivat valmistautumistaan EM-kisoihin. Joukkue kaatui Ranskalle saappaat jalassa 67-58 (35-39).
Suomen 20-vuotiaat naiset jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut nappasivat toisen peräkkäisen voiton, kun joukkue kaatoi Montenegron 65-48 (29-16). 16-vuotiaat tytöt kohtasivat harjoitusottelussa Espanjan U17-maajoukkueen. Espanja oli ottelussa vahvempi 81-52 (45-52).
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui 13. A-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut puolusti Saksan kumoon kisojen viimeisessä ottelussaan 40-51 (22-32). Suomen sijoitus tarkoittaa, että Sudenpennut säilytti paikkansa A-divisioonassa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti A-divisioonan EM-kisoissa Tanskan 47-64 (23-27) ja pelaa täten huomenna 13-14 Saksaa vastaan. Ottelun voittaja säilyttää paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesänä.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi niukan 61-64 (29-34) -tappion Latvialle A-divisioonan EM-kisojen kolmanneksi viimeisessä ottelussa. Tappio tarkoittaa, että Suomi pelaa sijoista 13-16. Kolme kisojen viimeiseksi sijoittunutta putoavat ensi kesäksi B-divisioonaan.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa suurinumeroisesti jokaisen ottelunsa voittanut Espanja oli selkeästi Suomea parempi 90-49 (41-28). Espanja jatkoi täten kahdeksan parhaan joukkoon, Sudenpennut taas pelaa sijoista 9-16.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi joutui toteamaan Unkarin paremmakseen loppunumeroin 37-64 (21-39). Suomella on huomenna välipäivä, jonka jälkeen edessä on Round of 16.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan, kun Italia kykeni pitämään ensimmäisellä puoliajalla kerätyn johtoasemansa loppusummeriin asti. Suomi hävisi Portugalin Matosinhosissa pelatussa ottelussa niukasti 50-56 (19-31).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisansa perjantain myöhäisottelussa Italiaa vastaan. Portugalin Matosinhosissa järjestettävissä EM-kisoissa Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa ovat Italian lisäksi Kroatia ja Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.