Suomeen palannut Sasu Salin: ”Kun meillä on fanit tukenamme, me voitetaan kenet vaan”

8.9.2018 10:43 Loppukesän ja alkusyksyn seurajoukkueensa Unicaja Malagan riveissä viettänyt Susijengin sytyttäjä Sasu Salin, 27, palasi tänään lauantaina Suomeen. Salin on kuulunut joukkueen ratkaisijoihin koko kuluvan vuosikymmenen ja valaa uskoa Susijengin mahdollisuuksiin edetä jatkokarsintojen kautta Kiinan MM-kisakentille.

Sasu Salin on palannut Suomeen. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Vuosi sitten Salin eli juhlallisissa tunnelmissa, kun Susijengi oli voittanut täpötäysien Hartwall Arenan katsomoiden seuratessa neljä viidestä EM-alkulohko-ottelustaan ja lunastanut paikkansa EM-jatkopeleihin Istanbuliin.

Helsingin ja Istanbulin EM-kisat olivat Susijengin viides esiintyminen kansainvälisillä arvokisaparketeilla tällä vuosikymmenellä. Joukkueella on mahdollisuus vielä kuudenteen, sillä Kiinan MM-kisoja pelataan vuoden kuluttua. Karsinnat pääsystä MM-kisoihin siirtyvät kuumimpaan vaiheeseensa ensi viikolla, kun jatkokarsinnat pyörähtävät käyntiin.

- Voiton tai kaksi olisi voinut ottaa enemmän mukaan alkukarsinnoista, jotta oltaisiin saatu paremmat asetelmat jatkokarsintaan, mutta niillä asetelmilla pelataan, mitkä lohkotaulukossa näkyy, sanailee ”Malmin roskidyykkari”.

Salin pelasi itse seurajoukkuekauden 2017-18 kuudesta MM-karsintaottelusta kaksi FIBA:n ja Euroliigan välisen kiistan vuoksi, mutta seurasi tiiviisti Susijengin otteluita karsinnoissa marras- ja helmikuussa ja totesi jälleen kerran eurooppalaisen koripallon tason erinomaiseksi.

- Viimeinen ottelu Islantia vastaan repesi meidän hyväksemme, mutta kaikki viisi muuta peliä olivat käytännössä kahden pallonhallinnan pelejä, jotka olisivat voineet kääntyä kummalle tahansa. Kolme voittoa kuudesta pelistä olisi voinut olla parilla onnenkantamoisella viisi, mutta ihan samalla lailla arpakuutio olisi voinut keikahtaa toiseenkin suuntaan, Salin pyörittelee.

- Yhtäkään jengiä ei sovi tällä tasolla aliarvioida.

”Uudet jätkät ovat vastanneet huutoon”

Menneen kauden MM-karsintaottelut kertoivat myös omaa kieltään Susijengin paljon puhutusta pelaajamateriaalin laajentumisesta.

Kun Lauri Markkanen pelasi tulokaskauttaan NBA:ssa, Salin ja Petteri Koponen olivat Euroliiga-kiistan vuoksi sivussa, kokonainen joukkueellinen tulevaisuuden lupauksia uurasti Yhdysvaltain NCAA-liigassa ja tukipilarit Teemu Rannikko ja Gerald Lee Junior olivat lyöneet maajoukkuetasolla tossut naulaan, uusia ratkaisijoita putkahti kartalle yksi toisensa jälkeen.

Antti Kanervo kohosi esille MM-karsinta-avauksessa Bulgariassa ja Juho Nenonen elintärkeässä kotivoitossa Bulgariasta. Ilari Seppälä nousi pelinrakentajarotaatioon, Alexander Madsen väläytteli molemmissa kenttäpäädyissä.

Nuoresta osastosta Mikael Jantunen on jo lunastanut paikkansa vakiorotaatiossa vain 18 vuoden iässä ja viime yönä Salin ei voinut olla hymyilemättä leveästi huomattuaan, että Ville Tahvanainen upotti vain toisessa miesten maaottelussaan 24 pistettä Eurocupissa ja Euroliigassa marinoituja latvialaispelaajia vastaan.

- Me ollaan kauan puhuttu siitä, että pelaajamateriaalimme levenee ja pelipaikoille alkaa olla kunnolla kilpailua. Niissä karsintapeleissä, mistä tietyt pelaajat olivat sivussa, uudet jätkät saivat tilaa näyttää ja mun mielestäni he ovat vastanneet huutoon, arvioi Salin.

- Uskon vaikkapa Juhon (Nenonen) tai Antin (Kanervo) tienneen jo pitkään, että ne pystyvät pelaamaan kansainvälisellä tasolla. Onhan kummallakin europelejä seurajoukkueissa jo rekisterissä aika monelta kaudelta. Mikäs sen parempaa, kun saada tilaisuutensa isossa roolissa ja lunastaa paikkansa.

Huhtikuussa 2000 syntynyt Jantunen on synnyttänyt Susijengi-fanien keskuudessa samanlaista liikehdintää kuin Salinin esiinnousu susikokoonpanoon kahdeksan vuotta sitten. Jantusen tapa olla aina siellä missä pallokin on saanut jotkut jopa puhumaan hänestä isompana versiona Salinista.

- Onhan meidän pelissä monia samoja piirteitä, mutta mä voin seniorin ominaisuudessa vielä sanoa olevani jonkin verran Mickeä edellä. Toivottavasti lähitulevaisuudessa Micke ottaa kiinni, Sasu virnistää.

”Ihan kaikki riippuu omasta tekemisestä”

Susijengin MM-jatkokarsintalohkoa johtaa kuusi voittoa yhtä monesta ottelusta voittanut Ranska perässään Tshekki, joka kukisti Susijengin kahdesti niukalla piste-erolla. Kolmannesta paikasta MM-kisoissa kisaavat kolme voittoa hakeneet Susijengi ja Venäjä.

- Me ollaan tilanteessa, jossa ihan kaikki riippuu omasta tekemisestä. Ei tarvitse lähteä laskeskelemaan, missä Venäjä on ja missä Tshekki ja missä Bosnia, vaan pidetään langat omissa käsissä, ja tehdään Kiinan kisamatkasta totta, Sasu uhkuu.

Susijengillä on vastassaan valtava haaste jo torstaina, kun NBA:n Portland Trailblazersille viime kaudella 14,3 pistettä ja 9,0 levypalloa ottelua kohden viimeistellyt 213-senttinen, 127-kiloinen Jusuf Nurkic sekä Brooklyn Netsin varaama 206-senttinen teinisensaatio Dzanan Musa johdattavat Bosnia-Hertsegovinan Espoo Metro Areenalle MM-jatkokarsintojen avauspelissä.

Sunnuntaina MM-karsintoja pelataan puolestaan Montpellierissä tappiotonta, Euroliiga-miestensä Nando De Colon ja Thomas Heurtelin tähdittämää Ranskaa vastaan.

- Nurkicia ja Musaa vastaan olen pelannut kumpaakin. Hyviä pelaajia, mutta en olisi huolissani kummastakaan – kyllä me keinot juonitaan. Ranskaa vastaan lähdetään antamaan kaikkemme ja hakemaan isoa ryöstöä, niin saadaan taas vähän paremmat saumat joulukuun taitteen karsintaikkunaan.

Elintärkeän karsintajakson kynnyksellä Salin muistuttaa, että Susijengi on 2010-luvun aikana venynyt hurmosvoittoon toisensa jälkeen maailmankuulujen faniensa lyödessä tahtia.

- Meidän fanit on maailman parhaat. Faniemme avulla me ollaan tehty tästä jengistä ilmiö ja kun meillä on täysi Metro Areena tukenamme, me voitetaan kenet vaan. Toivottavasti saadaan halli torstaina täyteen, niin voidaan lähettää Bosnia kotimatkalle häntä koipien välissä!

Liput Susijengin ja Bosnian otteluun myynnissä täällä.

Henkilöt

 
15.11.2022 09:32 Haastattelu

Daniel Dolenc: ”Saksa-pelin jälkeen tarvittiin koko jengin efforttia”

Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.

12.11.2022 10:59 Susijengi

Susikapteeni Sasu Salin: ”Olen saanut olla ihan samalla tavalla kuin ennenkin”

Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.

11.11.2022 08:55 Susijengi

Shawn Hopkins: ”Oon tullut tänne kilpailemaan”

Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.

9.11.2022 10:09 Susijengi

Alexander Madsen 50. maaottelunsa kynnyksellä: ”On etuoikeutettu olo”

Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.

8.11.2022 09:42 Susijengi

Henri Kantonen: ”Kisat ovat vielä tuoreessa muistissa”

Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.

7.11.2022 09:40 Susijengi

Susijengiin palaava Alex Murphy: ”Motivaationi on korkeammalla kuin koskaan”

Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaava Alex Murphy, 29, on maajoukkueurallaan uuden haasteen edessä. Susijengin ”vanhaan kaartiin” kuin varkain varttunut Alex seurasi vaikuttuneena joukkueen historiallista kesää 2022 ja on nyt valmis tuomaan kaiken osaamisensa jengin käyttöön matkalla karsintojen kautta tulevaan MM-kisakesään.

28.8.2022 10:10 Susijengi

Viron päävalmentaja Jukka Toijala: ”Vaikea sanoa, mikä on tunneskaala tänä iltana”

Jukka Toijalan pian neljättä vuotta valmentama Viron maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin voittamalla ensimmäisestä kolmesta pelistään kaksi. Vaikka sittemmin joukkue on taipunut neljässä perättäisessä karsintaottelussa, on joukkue Toijalan mukaan strategian mukaisessa aikataulussaan ja enemmän kuin valmis kohtaamiseensa Susijengiä vastaan.

26.8.2022 11:49 Susijengi

Elias Valtonen: ”Pitää olla aggressiivinen ja uskaltaa”

Susijengin satakuntalaisvahvistus Elias Valtonen, 23, otti torstai-iltana paikkansa kirkkaissa parrasvaloissa, kun Susijengi jatkoi MM-karsintojen voittoputkeaan peittoamalla Israelin Tampereen Nokia Arenalla 11 554 katsojan edessä. Israelia 17 pisteellä kurittaneen Valtosen mukaan Susijengissä heittopaikat tulevat kyllä, kun jaksaa olla aktiivinen ja aggressiivinen.

25.8.2022 11:16 MM-karsinnat

Shawn Huff ja Petteri Koponen viimeiseen kotimaaotteluunsa määrätietoisina: ”Mökki täyteen ja voitto matkaan”

Kesän 2022 jälkeen kääntyy Susijengin historiassa uusi lehti, kun joukkueen pitkäaikaiset runkopelaajat Shawn Huff ja Petteri Koponen lyövät tossut naulaan. Kaksikko pelaa torstaina uransa viimeisen kotimaaottelunsa, mutta on yhtä mieltä siitä, että muistojen aika tulee myöhemmin – nyt keskitytään peliin.

3.7.2022 10:38 Susijengi

Sasu Salin: ”Näiden nuorten kundien kanssa on käsittämättömän helppo pelata”

Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.

1.7.2022 12:56 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ihan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi me joukkuepuolustus saadaan”

Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.

2.3.2022 14:11 Susijengi

Henrik Dettmann: ”Olemme erinomaisessa tilanteessa”

Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.

23.2.2022 10:24 Susijengi

Erik ja Alex Murphy: ”Motivaatio on tosi korkealla”

Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.

22.2.2022 10:44 Susijengi

Remu Raitanen: ”Tiedän ihan täsmälleen, mitä jengi multa vaatii”

Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.

21.2.2022 11:04 Susijengi

Susijengin kuopus Miro Little: “Pääpaino pitää olla treenaamisessa”

Teini-ikäisiä pelaajia nousee Susijengin rinkiin viime aikojen otannan perusteella joka toinen vuosi, mutta alle täysi-ikäisiä pelaajia kerran parissa vuosikymmenessä. Viime vuodet HBA-Märskyä edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 193 cm, on ensimmäinen 17-vuotias maajoukkuerinkiin kutsuttu pelaaja yli 25 vuoteen.

28.11.2021 12:04 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Koen olevani pelityyliltäni Jugo-koriksen edustaja”

Panokset ovat sunnuntai-iltana huipussaan, kun MM-karsintojen C-lohkon voitottomat joukkueet Susijengi ja Kroatia kohtaavat Espoo Metro Areenalla. Pallollisia pelaajia koko kentän paineella vartioivan Kroatian puristuksessa paljon vartijana on Susijengin kosovolaistaustainen pelinrakentaja Edon Maxhuni, 23, jolle Kroatia-koris on hyvin tuttua.

26.11.2021 11:10 Susijengi

Kapteeni Huff: ”Otetaan oppi eilisestä ja suunnataan katseet sunnuntaihin”

Susijengin MM-karsintataival kohti syyskesän 2023 MM-kisoja sai karvaan startin myöhään torstai-iltana, kun jääkylmästä heittopäivästä kärsinyt jengi taipui Ruotsille lukemin 72–62 (31–19). Urallaan kaiken nähnyt susikapteeni Shawn Huff, 37, kertoo joukkueen ammentavan kaiken opin avausottelusta ja saapuvan entistä ehompana sunnuntain Kroatia-kotipeliin.

22.11.2021 10:03 Susijengi

Sasu Salin: ”Suomi-Ruotsi-otteluissa on aina spesiaalitunnetta”

Susijengin karsinnat kohti syyskesän 2023 MM-kisoja alkavat tällä viikolla, kun joukkue kohtaa torstaina täpötäydessä Tukholman Globenissa Ruotsin ja sunnuntaina kotipesässään Espoo Metro Areenalla Kroatian. Jengin veteraanikööriin lukeutuva Sasu Salin, 30, ammentaa karsinnat avaavaan Ruotsi-peliin motivaatiota nuorten PM-kisoista ja Espanjan liigasta.

21.2.2019 10:29 Susijengi

50 maaottelun Carl Lindbom: ”Koko ajan on enemmän annettavaa joukkueelle”

Kesällä 2012 Susijengi-tulikasteensa saanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 27, rikkoo 50 miesten maaottelun rajapyykin tänään torstaina MM-karsintamittelössä Ranskaa vastaan. Viimeisen kahden vuoden aikana jengin rotaatioon noussut 206-senttinen Lindbom kokee olevansa jatkuvasti suuremmaksi hyödyksi joukkueelleen.

19.2.2019 14:18 Susijengi

Susipaitaan palannut Alexander Madsen: ”Iso haaste edessä”

Marras-joulukuun MM-karsintaikkunasta sivussa ollut Alexander Madsen, 24, palaa susipaitaan puolen vuoden tauon jälkeen MM-karsintojen helmikuun huipentumassa. Euroliigan CB Gran Canarian kehitysjoukkueessa korkoa kasvavalle 207-senttiselle Madsenille avautuu mahdollisuus suureen vastuuseen Matti Nuutisen ja Alex Murphyn ollessa joukoista poissa.

Näytä lisää vastaavia