Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

28.6.2018 22:15 Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

Sudenpennut selätti Islannin kolmesti PM-kisojen avauspäivänä. Kuva: Vesa Koivunen.

Suomen 18-vuotiailla pojilla riitti työnsarkaa sitkeitä islantilaisia vastaan, kun kerta toisensa jälkeen Suomen karatessa jonkinmoiseen johtoon Islanti kipusi takaisin rinnalle.

– Islantia vastaan on aina kiva pelata. He ovat yritteliäitä, taitavia ja pelaavat viimeiseen minuuttiin saakka, Suomen 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.

Kaksi minuuttia ennen loppusummeria Suomi sai pallon sisälle Thomas Exaucialle, joka imi itseensä kiinni parikin vastustajan puolustajaa. Exaucia löysi vapaan syöttölinjan kaaren taakse Erik Sajantilalle, joka taas jakoi pelivälineen Jesper Granlundille kulmaan. Kolmonen sisään tilanteeseen 72-75.

Jesper Granlund nousi esille ratkaisuhetkillä. Kuva: Vesa Koivunen.

Islanti ei vähästä hätkähtänyt, vaan tasoitti ottelun vielä kertaalleen. Ratkaisevat Suomen pisteet syntyivät 17 sekuntia ennen loppusummeria, kun Exaucia kaapi hyökkäyslevypallon ja toimitti pallon Granlundille, jota rikottiin. Granlund nakutti kylmänviileästi vapaaheittoviivalta loppulukemat 75-77 (39-41), kun viimeisillä sekunneilla Suomen 1-1-puolustus kesti islantilaisen pyrkimyksen.

– Peli meni vähän siihen kategoriaan, että nihkeä voitto. Paljon positiivista, mutta myös paljon parannettavaa. Positiivisin oli ensikertalaisten sisääntulo. He pelasivat ennakkoluulottomasti, Lohikoski kertoi.

Päävalmentaja viittasi ensimmäistä kertaa Suomi-nutun ylleen pukeneiden Emil Uotilan (2/4), Touko Tainamon (9/2) ja Tiitus Kuukkasen (3/1) otteisiin. Kehut ansaitsivat myös ensimmäiset maajoukkueottelunsa tässä ikäluokassa pelanneet Markus Rautasalo (3/4/3 syöttöä/4 riistoa) sekä Joonas Timonen (4/4).

Markus Rautasalo väänsi monipuoliset tilastot. Kuva: Vesa Koivunen.

Pistenikkareina kunnostautuivat Granlund (18/2) ja Erik Sajantila (10/4/4 syöttöä), kun taas Exaucia  (7/12/4 syöttöä) käytti urheilullisuuttaan hyväksi irtopalloissa repien peräti kahdeksan hyökkäyslevypalloa.

Voitosta huolimatta Suomi heitti läpi ottelun kehnosti. Kolmen pisteen heitot osuivat vain 5/34 (14%) ja vapaaheitot 14/24 (58%).

– Tuskin elokuussa ihan hirveän isoja bileitä saadaan pystyyn, jos heitämme tuolla tavalla, Lohikoski kiteytti.

Islannin parhaat pistemiehet olivat Hilmar Petursson (18/10/5 syöttöä), Dui Jonsson (12/4) ja Sigvaldi Eggertsson (10/7).

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaat tytöt pistivät hulinaksi toisella puoliajalla

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas piti koko ottelun mittaisesti Islannin aisoissa, kun suomalaiset eivät luovuttaneet johtoasemaa kertaakaan vastustajalleen. Missään nimessä Islanti ei tälläkään kertaa luovuttanut voittoa vaivatta, kun vielä puoliajalla islantilaiset huohottivat niskassa 40-31.

Toiselle puoliajalle Suomi onnistui loihtimaan kori-ilottelun, joka poiki 57 pistettä kahteenkymmeneen minuuttiin, eikä Islanti kyennyt vastaamaan huutoon. Suomi vei voiton lopulta selvänumeroisesti 72-97 (40-31).

Sara Bejedi johdatti Suomen selkeään voittoon. Kuva: Vesa Koivunen.

– Kesän ensimmäinen peli ja lähdettiin lyömään alkutahteja sille, että minkälaisen haluamme peli-ilmeen olevan kesän lopussa, 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Tuomas Oja aloitti.

– Vielä oli tässä vaiheessa normaalia tason heittelyä pelin sisällä, mutta oli ilo nähdä, että tytöt pystyivät tuomaan peliin harjoiteltuja asioita.

Onnistumisia Suomelle kertyi viljalti. Lotta Vehka-aho (18/2/6 riistoa), Sara Bejedi (15/6/4 syöttöä) ja tupla-tuplan ahkeroinut Awak Kuier (17/10/3 torjuntaa) heittivät kolme kolmosta naiseen. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Sanni Tuomisto (10/6) ja Saga Ukkonen (10/3/3 syöttöä), kun taas Ebba Pekonen (7/1) tarjoili kuusi namupassia.

Sanni Tuomisto nakutti 10 pistettä Sudenpennuille. Kuva: Vesa Koivunen.

Levypallotaistelun Sudenpennut veivät peräti 54-39 ja kokonaisuudessaan suomalaiset antoivat 27 koriin johtanutta syöttöä.

Islannin etevimmät olivat Birna V. Benónýsdóttir (15/5), Hrund Skúladóttir (10/1), Anna Ingunn Svansdóttir (10/4) ja Kamilla Sól Viktorsdóttir (10/4).

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaat tytöt rökittivät Islannin 40 pisteellä

16-vuotiaissa tytöissä ei jäänyt kahta sanottavaa paremmasta, kun Sudenpennut raateli Islannin rökälenumeroin 48-88 (26-38). Valtaosan erosta suomalaiset laativat toisella puoliajalla, kun toinen neljännes oli karhea – Islanti vei kymmenminuuttisen 18-15.

– 75% ottelusta oli onnistunutta. Muut neljännekset olivat sellaista, mitä haluttiinkin, mutta toinen oli vähän huonompaa. Kaveri pääsi juoksemaan turhan paljon meidän selkään ja emme olleet riittävän kovia kamppailutilanteissa. Muuten hyvä peli, 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

Suomi aloitti räväkästi 11-0 ja sen jälkeen, notkahduksesta huolimatta, Islanti katsoi tuloksellisesti pölypilveä. Vaikka puoliajalla vastustaja oli vielä tusinallisen pisteitä takana, niin lopputulos puhuu karua kieltä.

Videohaastattelussa joukkueen kapteeni Alexandra Ailus (9/7/5 syöttöä) avaa ottelun jälkitunnelmia ja ratkaisutekijöitä.

Suomelta erottuivat muun muassa aggressiivisesti molemmissa päissä kenttää esiintynyt Henna Sandvik (15/8), tilastoissa näkymätöntä työtä tehnyt Maiju Sarajärvi (2/4) ja vaihtopenkiltä tullut ”supersub” Kati Ollilainen (19/5).

– Onnistujia oli paljon. Jokaiselle tuli hienoja suorituksia ja kukaan ei epäonnistunut, Räikkä kertoi.

Islannilta ainoana yli kymmenen pistettä heitti Natalía Jenný Lucic Jónsdóttir (14/5).

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaille pojille tappio tuplajatkoajan jälkeen

Vaikka poikien vanhemman ikäluokan ottelussa kotiyleisö joutui pureskelemaan kyntensä vereslihalle, niin avauspäivän todellisesti jännitysnäytelmästä vastasi Suomen 16-vuotiaat pojat ja Islanti.

Suomella oli valtaosan varsinaisesta peliajasta homma hallussa, mutta islantilaiset ominaiseen tapaansa kieltäytyivät häviämästä ilman nujakkaa. Kun 40 minuuttiin ei löytynyt kyvykkäämpää, niin jouduttiin turvautumaan jatkoaikaan, joka venyi vielä toiselle samanmoiselle.

Toisella jatkoajalla, 40 sekuntia ennen loppua, Islannin Sveinn Búi Birgisson (16/5) nousi hyppyheittoon, joka naulasi loppulukemiksi 97-95 (33-44, 77-77, 87-87). Suomi sai vielä muutamankin yrityksen joko tasoitukseen tai voittoon, mutta tällä kertaa heitot eivät osuneet.

Eemi Luukkonen ja Suomen 16-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon. Kuva: Vesa Koivunen.

– Tappio totta kai kirvoittaa, mutta jos katsoo isommassa mittakaavassa, niin meidän puolustuksen rakenne oli paremmin esillä kuin Baltic Sea Cupissa, päävalmentaja Antti Koskelainen kertoi.

– Nuorten maajoukkuekoripallo on taistelua helpoista koreista. Puolustuspelissä ”melkein” ei valitettavasti riitä. Tänään emme saaneet pidettyä vastustajaa yhdessä heitossa yhtä pallonhallintaa kohden riittävän usein. Tätä lähdemme huomenna parantamaan.

Maratonottelussa Suomen pistehai oli Lauri Hänninen, joka saalisti 24 pistettä, 7 levypalloa, 3 syöttöä ja 5 riistoa. Plus-miinus-tilastoissa Ura Basketin kasvatti oli +13.

– Lauri oli poissa Balticista ja hänen kehittymistään on ollut hienoa seurata kevään ja kesän ajan. Hän on ansainnut harjoittelulla aloitusviisikon paikan ja tämä esitys osoitti, että oli myös sen arvoinen, Koskelainen kehaisi.

Muuta pisteidentekijät Suomelta olivat Mashrur Jahan (18/3), Sebastian Lindberg (11/5/3 syöttöä) sekä pari kertaa pallon levyyn näyttävästi torjunut Aarni Korkiatupa (10/8/2 torjuntaa).

Mashrur Jahan pussitti 18 pistettä. Kuva: Vesa Koivunen.

Birgissonin lisäksi Islannin kärkinimiin kuuluivat Gabríel Douane Bama (18/8) ja ÁstÞór Atli Svalason (16/5).

Lisätietoja: Ottelutilastot

PostNord ja Pirkka tukemassa nuorten maajoukkuetoimintaa

Kisakallion hulppeilla tiluksilla Susi Training Centerin kolmella kentällä nähdään myös Sudenpentujen tukena PostNord ja Pirkka.

Lohjalainen K-Market Puistokatu on pystyttänyt Susi Training Centerin aulaan Pirkka pop-up -kaupan, joka tarjoaa eväitä huokeaan hintaan sekä kisailijoille että kisaturisteille. Kaupan valikoimassa on 56 tuotetta ja myyjinä toimivat Koripalloliiton vapaaehtoiset.

Pirkka pop-up -kauppa palvelee nälkäisiä Susi Training Centerissä. Kuva: Vesa Koivunen.

Sudenpennut kohtaavat huomisen otteluissa Norjan.

 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

31.12.2022 11:19 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

7.12.2020 15:37 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

2.1.2020 09:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevuosi 2020 käyntiin Baltic Sea Cupilla

Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

25.6.2019 11:14 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

31.5.2019 14:04 Susijengi

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesällä huimat 44 kotimaaottelua

Maajoukkueiden kotimaaotteluiden rypäs käynnistyy ensi viikolla, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä Turkin keskiviikkona ja torstaina. Sen jälkeen kotimaassa pelataan maaotteluita lähes joka viikko. Maajoukkueiden kotimaan kesän pelit huipentuvat Susijengin juhlaturnaukseen.

Näytä lisää vastaavia