16.10.2019 20:25 Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.
Sofia Pelanderilla on suuret odotukset EuroCupista. (Kuva: Ville Vuorinen)
Pelander joutui jättämään käytännössä koko harjoituskauden väliin kämmenluun murtuman vuoksi, mutta palasi viikonloppuna pelikentille, kun A3 voitti Alvikin. Pelander pelasi kauden debyytissään 12 minuuttia.
- Oli sairaan kiva pelata. Onneksi voitimme Alvikin, sillä he ovat hyvä joukkue. Hyökkäyspelimme ei ollut hyvää ja oma pelaaminen oli vähän hakemista, sillä olin harjoitellut joukkueen kanssa vasta viisi päivää. Toivottavasti pystymme parantamaan jatkossa, Pelander kertoo.
A3 on aloittanut hallitsevana mestarina kautensa vahvasti kahdella voitolla, johon mukaan mahtuu myös viime kauden finaalivastustaja Luulajan päänahka. Pelanderin mukaan joukkueen peli ei ole kuitenkaan vielä parhaimmillaan.
- Vaikkemme ole pelanneet hyvin, niin olemme silti voittaneet pelejä. Voimme lähteä hyvillä mielin EuroCupiin.
EuroCup pelataan kahdessa konferenssissa, joissa on viisi neljän joukkueen lohkoa. Jokaisesta lohkosta kaksi parasta joukkuetta sekä konferenssien kaksi parasta lohkokolmosta etenee jatkoon. Kahdeksan parasta alkulohkon joukkuetta etenee suoraan 16 parhaan joukkoon ja loput 16 joukkuetta ratkovat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella seuraavat kahdeksan joukkuetta neljännesvälieriin.
A3:n lohkossa pelaavat lisäksi turkkilaiset Orman Genclik ja Kayseri sekä puolalainen Polkowice.
- Siitä tulee hauskaa ja edessä on tosi hyviä pelejä. Lähdemme peleihin altavastaajana ja vastustajat ovat meitä isompia. Meidän pitää joukkueena pystyä löytämään omat vahvuutemme haastamaan vastustajat, Pelander miettii EuroCupin lähtöasetelmia.
A3 ei kuulu lohkon ennakkosuosikkeihin, mutta Pelander lähtee peleihin optimistisena.
- Seura ei ole koskaan selvinnyt kakkoskierrokselle ja sinne haluamme ehdottomasti päästä. Lohkomme on hyvällä tavalla haastava ja kovia joukkueita on vastassa. Sairaan hauska päästä pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä, Pelander hehkuttaa.
EuroCupin lohkovaihe starttasi keskiviikkona ja viimeinen kierros pelataan 5.12.
Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.
Neljä edelliskautta Ruotsin Basketliganin Norrköping Dolphinsissa pelannut Sofia Pelander jatkaa Ruotsissa, mutta joukkue vaihtuu ensi kaudeksi, kun hän teki sopimuksen Ruotsin mestari A3 Basket Uumajan kanssa. Tulevaan kauteen hän lähtee kovin odotuksin.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Awak Kuierin Reyer Venezian urakka EuroCupissa päättyi välierävaiheeseen, kun se taipui yhteistuloksella 118-134 Galatasaraylle. Ruotsissa pudotuspelien suomalaiskohtaamisessa Sofia Pelander pääsi juhlimaan avausvoittoa.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
EuroCupin välierät käynnistyivät Awak Kuierin edustaman Reyer Venezian osalta torstaina turkkilaista Galatasarayta vastaan. Venezia joutuu lähtemään toiseen osaotteluun 25 pisteen takamatkalta.
Awak Kuier heitti 12 pistettä, kun hän oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin. Reyer Venezia kaatoi Elitzur Ramlan kahden osaottelun yhteispistein 134-128.
Awak Kuierin edustama Reyer Venezia esitti vahvan nousun EuroCupin neljännesvälierän toisessa osaottelussa Elitzur Holonia vastaan. Venezia kuroi ensimmäisen osaottelun 15 pisteen takamatkan umpeen ja meni jatkoon yhteispistein 145-143.
Tshekin liigassa KP Brnon riveissä pelaava Sofia Pelander odottaa jo helmikuisia EM-karsintaotteluita. Liittyminen Susiladiesin matkaan katkaisee hieman haastavaa seurajoukkuekautta.
Awak Kuier oli jälleen Reyer Venezian ykkösnimi, kun joukkue eteni EuroCupissa 16 parhaan joukkoon.
Awak Kuierin 21 pistettä eivät riittäneet Reyer Venezialle, kun EuroCupissa alkoivat pudotuspelit.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
EuroCupissa saatiin alkulohkovaihe päätökseen. Awak Kuierin Reyer Venezia selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä, kun Kuier oli kentän kuningatar.
Awak Kuier oli Reyer Venezian ratkaisuhahmo, kun joukkue jatkaa puhtaalla pelillä EuroCupissa voitettuaan Gernika Bizkaian.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Awak Kuier ja Sofia Pelander pääsivät juhlimaan tärkeitä voittoja EuroCupissa. Kuierin Reyer Venezia varmisti samalla jatkopaikan itselleen.
Awak Kuierin vahvat otteet EuroCupissa saivat jatkoa, kun Reyer Venezia jatkaa tappioitta kolmen ottelun jälkeen. Lotta Vesiluoman Alvik on puhtaalla pelillä Ruotsissa.
Awak Kuier oli Reyer Venezian tähti joukkueen jatkaessa puhtaalla pelillä EuroCupissa. Lotta-Maj Lahtisen sopimus belgialaisen Kangoeroes Mechelenin kanssa on purettu loukkaantumisen takia.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.