Seurauutisia #60: Pirkka Pikkusudet-rieha villitsi alakoululaisia Tikkurilassa

7.10.2021 08:35 Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli koronapandemian vuoksi pari vuotta tauolla, mutta nyt liike ja riemu oli taas ylimmillään, kun lapset nauttivat koriksen ilosanomaa.

Perjantaina 1.10. Tikkurilan urheilutalolla nautittiin ikimuistoista korispäivää, paluuta kentille. Paikalle oli kutsuttu omilla vuoroillaan yhteensä 230 lasta kahdesta eri koulusta ja kahdesta päiväkodista. Yhteensä yksitoista ekaluokkaa ja kaksi eskariryhmää. 

Tikkurila-Seuran pienten valmentajan Rianna Soppelan mukaan vastaanotto niin koulujen kuin oppilaiden kesken oli innostunut. Kaikesta näkyi se, että lapset ovat kaivanneet liikunnan riemua.

- Otin kouluihin yhteyttä sähköpostilla ja eskariryhmiin puhelimitse. Koulut ja päiväkodit vastasivat nopeasti, ja he olivat innokkaita osallistumaan riehaan. Moni opettajista oli ollut myös aikaisempien luokkien kanssa samaisessa Tikkurila-Seuran ja Koripalloliiton järjestämässä Pikkusudet-riehassa, Soppela avaa.

Vetonaulana tapahtumassa oli kukas muu kuin itse Susi suoraan Susijengistä. Kaikki osallistujat saivat rastien päätteeksi suurta ihailua ja innostusta herättäneet Pikkusudet-osallistujamitalit sekä Pirkka Pikkusudet-yllätyspussit.

Pikkusudet-riehassa toimintarastit valittiin sen mukaan, että lapset ehtisivät rajatussa ajassa näkemään ja kokemaan, mitä kaikkea kivaa koris pitää sisällään. Unohtamatta hauskanpitoa ja pientä kilpailua. 

Tapahtumaa järjestämässä oli yhteensä viisi valmentajaa ja neljä Tikkurila-Seuran omaa junioria. Valmentajia oli niin Tikkurila-Seurasta kuin Rekolan Urheilijoistakin, minkä ansiosta riehan lopuksi seurat pääsivät kertomaan harrastusmahdollisuuksista niin tytöille kuin pojillekin.

- Päivän jälkeen fiilis oli onnistunut. Oli mahtavaa päästä seuraamaan innostuneita oppilaita ja opettajia päivän aikana. Kiteytettynä, hymyt olivat herkässä ja päivä oli energinen! Soppela fiilistelee.

Hei sinä seura-aktiivi, jos innostuit ja haluat tarjota alueesi kouluille samanlaisen riehan, niin olethan yhteydessä: susanna@basket.fi

 
4.4.2025 15:14 Seurauutinen

#Seurauutinen: Osallistu Ihmisoikeudet urheilussa -verkkokoulutukseen

Koulutus on suunnattu mm. valmentajille, seuratoimijoille ja muille urheilun ruohonjuuritasolla työskenteleville. Se sopii myös laajemmin urheilujärjestöissä toimiville ihmisille. Koulutus on tehty urheilutoimijoiden kanssa yhteistyössä.

8.1.2025 12:39 Seurauutinen

#Seurauutinen: Olympiakomitea palkitsi Vuoden nuoren seuratekijän ensimmäistä kertaa – palkinto luovutettiin Tikkurila-Seuralle

Vuoden nuori seuratekijä -palkinto nostaa esiin nuorten tekemää seuratyötä. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa ja sen vastaanotti Tikkurila-Seuran Rianna Soppela. Palkinnon lahjoitti Tähtiseura-ohjelman pääyhteistyökumppani Cloetta.

26.11.2024 11:20 Seurauutinen

Seurauutisia #93: EHYT ry järjestää Päihteet eivät kuulu urheiluun -seminaarin 4.12.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?

4.11.2024 10:52 Seurauutinen

Seurauutisia #92: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2025 haku on käynnissä 1.11.-2.12.2024. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.

22.10.2024 09:56 Seurauutinen

Seurauutisia #90: Osallistu lasten ja nuorten harrastusmatkojen kyselyyn

Kysely on suunnattu Suomessa asuville harrastavien lasten ja nuorten (kotona asuvat alle 18v.) vanhemmille. Tarkoituksena on selvittää lasten ja nuorten kouluajan ulkopuolella tapahtuviin harrastuksiin kulkemisen määrää, kulkumuotoja ja toisteisuutta.

18.4.2024 09:01 Seurauutinen

Seurauutisia #86: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 3,8 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

8.4.2024 13:16 Seurauutinen

Seurauutisia #84: Koripalloperheessä uusia Tähtiseura-tunnustuksia

Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

21.9.2023 10:17 Seurauutinen

Seurauutisia #81: Seurapaitapäivää juhlitaan tiistaina 26.9

Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.

Näytä lisää vastaavia